Telatykistö

Telatykistö (artillery, Self Propelled Gun) on panssaroidulla itsevetävällä alustalla varustettua tykistöä. Mekanisoiduissa tai panssariyhtymissä käytettävillä telatykeillä ammutaan alakulmilla epäsuoraa tulta koko taistelualueen syvyydessä, erikoisampumatarvikkeilla jopa 30–40 kilometriin saakka.

152 TelaK 91, eli 2s5 "Giatsint-S".

Yhdysvaltalainen M109A6 Paladin -telatykki.

Saksalainen moderni Panzerhaubitze 2000 -telatykki.

Venäläinen 2S19 Msta -telatykki.

Telamörssäri Karl-Gerät on suurin itseliikkuva mörssäri.

Telatykeistä voidaan erottaa suojaustason perusteella kaksi päätyyppiä, telatykit ja panssaritykit. Telatykeissä, eli telakanuunassa, telahaupitsissa tai jo vanhentuneessa tyypissä, telamörssärissä, miehistölle ei ole tarjolla panssarisuojaa tulitoiminnan aikana. Panssaritykeissä, eli panssarihaupitseissa tai harvinaisissa panssarikanuunoissa, taas miehistö voi toimia jatkuvasti panssarin suojissa. Nykyisissä panssaritykeissä tykki on usein sijoitettu kääntyvään torniin. Nykyisin itseliikkuvaa tykistöä on sijoitettu myös kuorma-autoihin perustuvalle pyöräalustalle.

Telatykistön etuina vedettäviin kenttätykkeihin verrattuna ovat maastoliikkuvuus, nopea asemaan ajo ja siitä poistuminen sekä miehistön kevyt panssarisuoja. Esimerkiksi kuudesta telatykistä muodostuva patteri voidaan ajaa tuliasemaan minuuteissa, eikä tuliasema vaadi linnoittamista tai langallisten viestiyhteyksien rakentamista. Myös patterin ja patteriston komentopaikka on liikkuva, useimmiten tarkoitusta varten räätälöity komentovaunu.

Tykistön kaliiperi on nykyisin yleensä 152 mm tai 155 mm. Suomen puolustusvoimissa yhtymätason tykistöryhmillä on käytössä noin 27,5 kilometrin kantamaan kykenevä 152 TelaK 91 -tyyppinen 152 mm telakanuuna, jonka alkuperäinen venäläinen tyyppinimi on 2S5, lempinimeltään Giatsint-S (suom. hyasintti).[1] Prikaatitasolla panssariprikaatin kenttätykistörykmenteissä pääaseena on noin 15 kilometrin kantamaan kykenevä 122 panssarihaupitsi 74 (venäläinen tyyppinimi 2S1, lempinimi Gvozdika, suom. neilikka), joka on panssaroidulla itsevetävällä alustalla liikkuva, panssarijoukoille epäsuoraa tulitukea antava haupitsi.[2]

Tunnettuja telatykkejä

Panssarihaupitsit

Wespe, 105 mm, Saksa, 1940-luku
Hummel, 150 mm, Saksa, 1940-luku
M7 Priest, 105 mm, USA, 1940-luku
M109, 155 mm, USA, 1960-luku
2S1 Gvozdika, 122 mm, Neuvostoliitto, 1970-luku (Suomessa 122 panssarihaupitsi 74)
2S3 Akatsija, 152 mm, Neuvostoliitto, 1970-luku
Panzerhaubitze 2000, 155 mm, Saksa, 1990-luku
K9 Thunder, 155 mm, Etelä-Korea, 1990-luku

Telahaupitsit

M110, 203 mm, USA, 1960-luku

Telakanuunat

M107, 175 mm, USA, 1960-luku[3]
2S5 Giatsint-S, 152 mm, Neuvostoliitto, 1980-luku (Suomessa 152 TelaK 91)
2S7 Pion, 203 mm, Neuvostoliitto, 1970-luku

Telamörssärit

Karl-Gerät, 600 mm, Saksa, 1940-luku

Lähteet

Puolustusvoimat: Maavoimat - kalustoesittely: 152 TELAK 91 mil.fi. 15. kesäkuuta 2005. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 15. tammikuuta 2007. suomi
Puolustusvoimat: Maavoimat - kalustoesittely: 122 PSH 74 mil.fi. 15. kesäkuuta 2005. Arkistoitu 2.7.2007. Viitattu 15. tammikuuta 2007. suomi
Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot, s. 118. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9.

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[1] Puolustusvoimat: Maavoimat - kalustoesittely: 152 TELAK 91 mil.fi. 15. kesäkuuta 2005. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 15. tammikuuta 2007. suomi

[2] Puolustusvoimat: Maavoimat - kalustoesittely: 122 PSH 74 mil.fi. 15. kesäkuuta 2005. Arkistoitu 2.7.2007. Viitattu 15. tammikuuta 2007. suomi

[3] Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot, s. 118. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9.