Tekstiilikeramiikka

1) Nimitys voi viitata mihin tahansa keramiikkaan, jonka pinnassa näkyy tekstiilipainanne. Tällaista keramiikkaa on tehty muun muassa Keski-Euroopassa, Kiinassa ja Pohjois-Amerikassa.

2) Nimitys voi tarkoittaa myös Suomessa käytössä ollutta tiettyä pronssikauden keramiikkaa, jossa vain osassa esiintyy tekstiilipainanne. Suomalaisen tekstiilikeramiikan alkuperän on katsottu olevan idässä, Volgajoen yläjuoksulla.

Verkkokeramiikan levinneisyys koillis-Euroopassa.

Vaikka nimitys tekstiilikeramiikka on yleisessä käytössä, tutkijat ovat eivät ole yksimielisiä siitä, miten nämä painanteet on tehty. On kuitenkin tunnistettu todellisen, palttinasidoksisen kankaan painanteita löydetyissä esineissä. Toisaalta arvellaan, että tekstiilipainanne on saatu aikaan leimasimilla tai pyörittämällä makramee-punosta märän saviastian pinnalla. Tekniikoita on tietysti voinut olla monenlaisia. Myös imitoitua tekstiilikeramiikka, joka kaikkien tutkijoiden mielestä on leimasimilla painettua, on löydetty.

Tekstiilikeramiikasta on Suomessa käytetty myös nimityksiä Sarsan keramiikka tai Sarsan-Tomitsan keramiikka. Venäjällä käytetään nimitystä verkkokeramiikka (englanniksi net ware). Tekstiilikeramiikka tai "Suomen itäinen pronssikulttuuri" ulottivat vaikutuksensa koko Suomeen ja välillisesti keskiseen Skandinaviaan. Skandinavian sitkeä keramiikattomuus murtui tässä vaiheessa.[5]

Sarsan keramiikkaa esiintyy Satakunnassa ja Hämeessä, Tomitsan keramiikan levinneisyys ulottuu Saimaan vesistöalueen pohjoisosista Itä-Karjalaan. Kainuun keramiikka on löydetty vain Kainuusta. Kalmistomäen keramiikkaa on löydetty Kaakkois-Suomesta ja Karjalan kannakselta Räisälän Kalmistonmäen asuinpaikasta, mistä nimikin tulee.

Sarsan keramiikka on pääasiassa läntistä tekstiilikeramiikkaa, niin sanottua välivyöhykkeen keraamisen tradition jatkoa. Tomitsan keramiikka taas on itäistä perua, siihen liittyy myös Kalmistonmäen ryhmä, jonka löydöt keskittyvät lähinnä Laatokan ympärille. Näitä ovat tutkineet Christian Carpelan ja Mika Lavento.

Sarsa-Tomitsan keramiikan astiamuodoissa on kolme päätyyppiä, joista suoraseinämäinen esiintyy sekä Sarsan että Tomitsan keramiikassa, loivasti profiloitua ja olkakulmaista vain Tomitsan keramiikassa. Tasaisessa astian pohjassa ei useimmiten ole jalkalevennystä ja pohja on sileä. Koristelu rajoittuu yläosaan, alaosassa on aina joko tekstiilipainannetta tai naarmutusta. Astioissa on joskus merkkejä vyöhyketekniikan käytöstä, mutta muottiakin on saatettu käyttää. Tomitsan keramiikassa savimassa on pääasiassa kivimurskasekoitteista, yleensä on käytetty lisäksi vähäisissä määrin asbestia, kiillettä tms. Sarsan keramiikkasaven lisäaineena on shamottea eli palaneen saven murskaa.

Ryhmät erottaa toisistaan koristelun perusteella, sillä Tomitsan keramiikassa on aina mukana vaakasuora elementti. Koristelussa on vallalla joko avoin tai kehystetty tapa. Avoimessa tavassa kampaleimat muodostavat viivoja tai kulmaviivoja ja vyöhykkeissä on myös kuoppia. Vaakavyöhyke saattaa koostua pelkistä kuopista. Nämä ovat useimmiten astian päältä päin painettuja, mutta joskus sisäpuoleltakin, jolloin astian pintaan muodostuu kuhmuja. Kehystetyssä tavassa kampaleimakehys rajaa useimmiten kulmaviiva-aiheista koristelua. Kehystetty koristelu liittyy lähes aina olkakulmaisiin astioihin, kun avointa tapaa taas on käytetty suoraseinäisissä ja loivasti profiloiduissa astioissa. Kaikissa profiilityypeissä esiintyy lisäksi myös pelkkää kuoppakoristelua.

Kalmistonmäen ryhmän erottaa Tomitsan keramiikasta ennen kaikkea koriste-elementin perusteella. Siinä on käytetty kierrenuoraa kampaleiman sijasta. Muuten jäsentely ja aiheet ovat samat. Sarsan keramiikan koristelussa ei ole vaakasuoraa elementtiä ja koristelun jäsentely on avointa. Koriste-elementteinä on käytetty kampaleimaa ja kuoppia.

Tekstiilikeramiikassa käytettiin miltei kaikkia sekoitteita, mitä vain Suomessa oli mahdollista käyttää. Samassa astiassa voi olla useampia sekoitteita, asbestikeramiikassa vain asbestia. Mutta asbestiakin on käytetty Oulujoen, Saimaan ja Pohjois-Karjalassa alueella tekstiilikeramiikan sekoitteena. Tavallisimmat tekstiilikeramiikan sekoitteet ovat maasälpä, talkki ja orgaaninen aines, joista viimeksi mainittuja käytettiin erityisesti Keski- ja Etelä-Suomessa.

Tekstiilikeramiikka on monesti koristeltu kampakeramiikan tavoin, kuten esimerkiksi keramiikkapaloissa, jotka on löydetty Kangasalan Sarsan kaivauksista. Samankaltaisuus on niin huomattava, että pieniä tekstiilikeraamisia astianpaloja on vaikea erottaa kampakeraamisista vain koristelun perusteella. Yleisimpiä koriste-elementtejä ovat pienet kuopat, pitkät kampaleimat ja samantapaiset painanteet. Koristeet muodostavat rivejä tai vaakasuoria vyöhykkeitä samoin kuin kampakeramiikassa, mutta kuopanteet ovat kuitenkin pienempiä ja astiatkin ovat pienempiä. Koristelu rajoittuu vain astian yläosaan, kun kampakeraamisissa astioissa koristelu täyttää koko pinnan. Kampakeramiikkaan nähden uutta ovat vinot piirrot ja verkkokoristelu, mutta selkeimpänä erona ovat kehystetyt friisit.

Suomessa on löydetty jo ennen varsinaisen tekstiilikeramiikan aikaa harvinaisina esiintyminä nuorakeramiikan ja Kiukais-keramiikan tekstiilipainanteisia astioita. Tekstiilipainanne onkin melko yleinen juuri Kiukaisten keramiikassa.

Varsinaista ns. tekstiilikeramiikkaa on löydetty Oulujoelta, Saimaan alueelta ja Pohjois-Karjalasta ja se on osa itäisen sisämaan pronssikulttuuria noin ajalta

Suurin osa sisämaassa ja Pohjois-Suomessa pronssikaudella ja varhaisella rautakaudella käytössä olleesta keramiikasta on ollut kahta päätyyppiä, Säräisniemi 2:ta ja tekstiilikeramiikkaa ja levinneisyyskin on lähes sama.

Mika Lavento määrittelee vuonna 2001 ilmestyneessä väitöskirjassaan tekstiilikeramiikan neljä alueellista ryhmää seuraavasti: 1. Kainuun keramiikka, 2. Tomitsan keramiikka, 3. Räisälän keramiikka ja 4. Sarsan keramiikka. Tekstiilikeramiikka-nimitystä käytetään usein synonyyminä varhaismetallikautisille Sarsan ja Tomitsan keramiikkaryhmille, mutta tekstiilipainannetta ei aina esiinny näissä keramiikoissa, sillä tekstiilipainannetta esiintyy vain 25 %:ssa tekstiilikeraamisista astioista. Tavallisin pintakäsittely tekstiilikeramiikassa on naarmuttaminen, jota on noin 60 %:ssa astioita. Naarmutus on yleistä myös muissa myöhäisneoliittisissa ja pronssikautisissa astiatyypeissä, kuten Paimion keramiikassa. Tekstiilikeraamisen astian pinta voi joskus harvoin olla myös kiillotettu. Astiat on koristelu vain yläosasta ja tavallisesti niissä on pieniä kuopanteita ja kampaleimoja, varsinkin pitkää kampaleimaa.

Tekstiilikeramiikkaa on tavattu Kemijoen eteläpuolisesta Suomesta. Tekstiilikeraamisetkin asuinpaikat ovat harvinaisia rannikolla. Ne näyttävät puuttuvan kokonaan vain Satakunnan pohjoisosista ja Keski-Pohjanmaalta. Tekstiilikeramiikkaa on Keski-Suomessa löytynyt Korpilahdelta, Laukaasta, Hankasalmelta, Saarijärveltä, Kyyjärveltä ja Pihtiputaalta.[6]

Milloin tekstiilikeramiikan valmistus loppui, on jäänyt selvittämättä, mutta sitä on käytetty ainakin vuoteen 500 eaa., mahdollisesti myöhempäänkin.

• Suomen esihistoria
• Pronssikausi

• Arctinet Tekstiilikeramiikka
• Sarsa-Tomitsa Pesonen
• Tutkimushistoria/Pesonen
• Suomalaisten ekspansio (Arkistoitu – Internet Archive)
• Esihistoria