Teheranin yliopisto
Teheranin yliopisto (UT) (pers. دانشگاه تهران) on Iranin pääkaupunki Teheranissa toimiva yliopisto. Yliopiston historia ulottuu yli kahden tuhannen vuoden taakse, alkujaan erityisesti uskonnollisen koulutuksen seminaareihin. Uskonnon ohella opetettiin matematiikkaa, tähtitiedettä, lääketiedettä, kirjallisuutta, biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa.[2] Yliopiston uudenaikainen vaihe katsotaan alkaneeksi vuodesta 1934. [1]
Teheranin yliopisto | |
---|---|
دانشگاه تهران | |
![]() |
|
Motto | Älä lepää hetkeäkään oppimisesta. (pers. میاسای ز آموختن یک زمان) |
Perustettu |
yli 2000 vuotta sitten; 1934 (moderni vaihe) |
Tyyppi | julkinen yliopisto |
Henkilökunta | opetushenkilökunta 2 150, hallinnollinen 4 700[1] |
Opiskelijoita | 50 448[1] |
Jatko-opiskelijoita | 7 313 (tohtoriopiskelijat)[1] |
Sijainti | Teheran, Iran ( ) |
Sivusto |
www |
Teheranin yliopistolla on kahdeksan eri kampusaluetta. Yliopistolla on 133 ainelaitosta, 55 tutkimuskeskusta, 550 laboratoriota. Se julkaisee 80 tieteellistä lehteä.[1]
Yliopistossa on runsas 15 000 alemman korkeakoulututkinnon, runsas 27 000 maisteritason ja runsas 7 000 tohtoritason opiskelijaa. Opetushenkilökuntaan kuuluu 2 150 henkeä, joista professoreita on noin 380 ja apulaisprofessoreja 550 (associate prof). Hallinnolliseen henkilökuntaan kuuluu 4 700 henkeä, joista runsas puolet on määräaikaisia tai hankepohjaisia. [1]
Yliopisto on pärjännyt iranilaisyliopistoista parhaiten useimmissa yliopistorankingeista. Shanghain yliopistorankingissa (2014) Teheranin yliopisto sijoittui sijoille 301–400.[3] Brittiläisen maailmanlaajuisen yliopistovertailun QS World University Rankings 2014 versio sisällytti yliopiston sijaluvuille 651–700.[4] Espanjalainen Webometrics luokitteli yliopiston elokuussa 2014 kansallisesti sijaluvulle 1 ja maailmanlaajuisesti sijalle 398.[5] Leidenin yliopiston listuksessa sija oli 566. [1]
Yliopisto jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti 2. toukokuuta 1950, kun noin 4 000 opiskelijaa oli mennyt lakkoon. Opiskelijat halusivat lakon avulla varmistaa opiskelumahdollisuutensa.[6]
- Teheranin yliopiston Kirjallisuuden, filosofian ja kasvatustieteen tiedekunnan tiloja.
- Kuvataiteen ja arkkitehtuurin tiedekunnan rakennus.
- Insinööritieteiden tiedekuntaa.
- Kauppatieteiden tiedekuntaa.
- Yliopiston kirjastoa.
- Yliopiston urheilukenttiä.
Tunnettuja Teheranin yliopistossa opiskelleita ovat muun muassa:
- Mohammad Khatami, Iranin presidentti 1997–2005
- Shirin Ebadi, Nobelin rauhan palkinnon voittaja (2003)
- Mehdi Bazargan, Iranin väliaikaishallinnon pääministeri 4.2.–6.11.1979
- Jamshid Amouzegar, Iranin pääministeri 7.8.1977–27.8.1978
- Mohammed Mossadeq, Iranin pääministeri 1951–1953
- Younan Nowzaradan, iranilaissyntyinen amerikkalainen lihavuuslääkäri
Lähteet
- Facts and Figures Teheranin yliopisto, ut.ac.ir. Arkistoitu 4.2.2015. Viitattu 4.2.2015. (englanniksi)
- University of Tehran at a Glance Teheranin yliopisto, ut.ac.ir. Arkistoitu 4.2.2015. Viitattu 4.2.2015. (englanniksi)
- Academic Ranking of World Universities 2014 - Iran (ARWU 2014) shanghairanking.com. Arkistoitu 22.2.2015. Viitattu 4.2.2015. (englanniksi)
- University of Tehran Rankings (QS World University Rankings) topuniversities.com. Viitattu 4.2.2015. (englanniksi)
- Ranking web of universities - Iran webometrics.info. Viitattu 4.2.2015. (englanniksi)
- Simonen, Salama: Mitä Missä Milloin 1951, s. 20. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Teheranin yliopisto Wikimedia Commonsissa