Tavaratalo

Tavaratalo on laajan tuotevalikoiman myymiseen erikoistunut vähittäiskauppaliike, jolla ei ole yhtä erityistä tuotelinjaa. Tavaratalot myyvät yleensä muun muassa vaatteita, kenkiä, kosmetiikkaa, huonekaluja, kodin tekstiilejä, kodinkoneita, työkaluja, toimistotarvikkeita, leikkikaluja sekä urheiluvälineitä. Joissakin tavarataloissa myydään myös elintarvikkeita ja muita päivittäistavaroita.

Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalo on kulttuurihistoriallisesti arvokas liikerakennus ja Pohjoismaiden suurin tavaratalo.

Tavaratalolla ei ole yksiselitteistä määritelmää, vaan kriteerit vaihtelevat maittain ja luokittelijoittain. Suomessa Tilastokeskus määrittelee tavaratalon myymäläpinta-alaltaan yli tuhannen neliömetrin vähittäiskaupaksi, jossa myynti perustuu palveluun eikä minkään yksittäisen hyödykeryhmän myynti ylitä puolta kokonaismyynnistä[1]. Päivittäistavarakauppa ry asettaa pinta-alarajaksi vähintään 2 500 m² ja yhden tavararyhmän osuudeksi korkeintaan puolet myyntipinta-alasta. Osastojen tulee vastata alan erikoisliikkeiden valikoimia, palvelun tulee korostua itsepalvelun sijasta ja kassojen tulee sijaita osastoilla eikä uloskäyntien yhteydessä[2]. Nämä seikat pyrkivät erottamaan tavaratalot hypermarketeista, joissa elintarvikemyynti voi edustaa valtaosaa myynnistä ja pinta-alasta, ja erilaisista käyttötavaramyymälöistä kuten halpahalleista. Perinteisissä tavarataloissa on usein myös omia palvelupisteitä, kuten kampaamo, kauneussalonki, ompelimo ja matkatoimisto.

Tavaratalo-termin käyttöä ei ole Suomessa mitenkään rajoitettu, vaan esimerkiksi suuret vaatekaupat voivat kutsua itseään muotitavarataloiksi ja suuret huonekaluliikkeet sisustustavarataloiksi.

Historia

Maailman ensimmäinen tavaratalo avattiin vuonna 1852 Pariissa. Se oli Aristide Boucicaut’n perustama Le Bon Marché, joka yhä toimii samalla paikalla Seinen vasemmalla rannalla. Siitä tuli pian etenkin kodin hankinnoista huolehtivien perheenemäntien suosittu kokoontumis- ja ajanviettopaikka, ensimmäinen joka oli suunnattu ja suunniteltu pikemminkin naisille kuin miehille. Monen tutkijan mielestä tavaratalot olivat yksi ensiaskel kohti naisten tasa-arvoistumista yhteiskunnassa.[3][4]

Tavarataloja syntyi aluksi suurten kaupunkien keskustoihin, Euroopassa Pariisin lisäksi Lontooseen, Yhdysvalloissa New Yorkiin, Chicagoon, Philadelphiaan ja Bostoniin sekä Kanadassa Torontoon ja Montrealiin. Suomen ensimminen tavaratalo oli Stockmann, joka avattiin Helsingissä vuonna 1862[5]. Oli uutta voida hankkia suuri määrä tavaroita ja monia palveluita saman katon alta, ja tavarataloyhtiöt ottivat kilpailuvaltikseen myös osamaksulla eli luotolla myynnin. Monet tavarataloyhtiöt olivat myös merkittäviä kulutustavaroiden maahantuojia ja kaikkialle maahan ulottuvan postimyyntitoiminnan edelläkävijöitä.[3]

Tavaratalot olivat omimmillaan 1900-luvun taitteen kaupunkirakenteessa, jossa valtaosa ihmisistä asui suurkaupunkien keskusta-alueilla hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Tavaratalot houkuttelivat asukkaita myös suljettuina ollessaan ”näyteikkunaostoksille”, uutuustuotteita ihailemaan ja tulevia hankintoja suunnittelemaan.[3] Newyorkilainen Lord & Taylor keksi 1920-luvulla somistaa yhteen näyteikkunaansa lasten joulumaailman, mistä tuli perinne monessa muussakin tavaratalossa[6].

Tavaratalot olivat 1900-luvun alkupuolella jopa teollisuuslaitoksia merkittävämpiä työllistäjiä ja tarjosivat ensi kertaa myös naisille työpaikkoja, joissa oli mahdollisuus uralla etenemiseen. Tosin monet tuon ajan tavaratalot vaativat, että naispuoliset työntekijät päättävät uransa mennessään naimisiin.[3]

Vähitellen kiinteistöjen hinnat ja neliövuokrat alkoivat keskusta-alueilla kuitenkin kohota niin, että suurikokoisten tavaroiden kuten henkilöautojen, huonekalujen ja kodinkoneiden kauppa alkoi siirtyä ahtaista ja monikerroksisista keskustatavarataloista kauemmas esikaupunkeihin. Tätä kehitystä nopeutti 1900-luvun autoistuminen ja siitä seurannut ostokykyisen väestön muutto keskusta-alueilta omakotilähiöihin. Kaupunkikeskustojen tavaratalojen valikoima alkoi siksi painottua kevyempiin ja pienikokoisempiin tavaroihin kuten kodintarvikkeisiin ja etenkin valmisvaatteisiin ja kosmetiikkaan. Toisaalta tavarataloja alkoi nousta myös esikaupunkialueille, ja niistä kehittyi monia eri myymälöitä sisältäviä ostoskeskuksia ja nykyisen kaltaisia kauppakeskuksia.[3]

Tavaratalot eri puolilla maailmaa ovat 2000-luvun taitteesta alkaen kärsineet pahasti verkkokaupan kasvusta, ja tilannetta pahensi vielä keväällä 2020 alkanut koronaviruspandemia, joka monissa kaupungeissa jopa sulki vähittäisliikkeet tilapäisesti, vähensi uusien vaatteiden kysyntää ja siirsi yhä nopeammin kuluttajien ostoksia verkkokauppojen toimitettaviksi[7]. Konkurssiin ajautuivat vuonna 2020 muun muassa yhdysvaltalaiset tavarataloyritykset Neiman Marcus, J. C. Penney ja Lord & Taylor. Suomessa Stockmann hakeutui samana vuonna yrityssaneeraukseen, Anttila jo 2010-luvun keskivaiheilla konkurssiin. Toisaalta esimerkiksi Pariisin Galeries Lafayette on alkanut panostaa entistäkin enemmän henkilökohtaiseen palveluun ja nouseviin tuotemerkkeihin ja kouluttaa vaatemyyjistään asiakkaiden henkilökohtaisia tyylineuvojia[8].

Entisiä ja nykyisiä tavarataloja
Macy's Herald Squarella New Yorkissa on yksi maailman suurimmista tavarataloista.

Tavaratalo populaarikulttuurissa

Tavaratalosta naisten kokoontumispaikkana kertoo muun muassa Émile Zolan romaani Au Bonheur des Dames (1883), joka on suomennettu nimillä Naisten aarreaitta (Otava 1912) ja Naisten paratiisi (Karisto 1974). Ruotsalainen Sigfrid Siwertz julkaisi vuonna 1926 romaanin Det stora varuhuset (suom. Suuri tavaratalo, 1933).

Tavarataloon sijoittuvat myös monet elokuvat, etenkin komediat. Näitä ovat Charles Chaplinin lyhyt mykkäfilmi Tarkastaja (1916), Harold Lloydin Tuhannen dollarin nousukas (1923), amerikkalaiskomedia Tavaratalon tyttö (tai Hullu päähänpisto, 1938), Marx-veljesten Päivä tavaratalossa (1941), brittiläinen Nokkela Norman tavaratalossa (1953), neuvostoliittolainen komedia Rakkautta tavaratalossa (1956) ja Paul Mazurskyn Kohtauksia tavaratalossa (1991). Suomessa Agapetuksen tavarataloon sijoittuvasta näytelmästä Syntipukki on tehty kaksi filmatisointia, ohjaajina Erkki Karu 1935 ja Matti Kassila 1957.

Tavarataloaiheisia televisiosarjoja ovat ruotsalainen Öhmanin tavaratalo (1987–1989),[10] brittiläinen Mr Selfridge (2013–)[11] sekä Zolan romaaniin väljästi perustuvat brittiläinen Naisten paratiisi (2012–2013)[12] ja italialainen Milanon naisten paratiisi (2015–2017)[13].

Katso myös

Lähteet
  1. 52122 Tavaratalot Tilastokeskus. Viitattu 1.8.2021.
  2. Myymälätyypit Päivittäistavarakauppa ry. Viitattu 1.8.2021.
  3. Tamilia, Robert D.: The Wonderful World of the Department Store in Historical Perspective: A Comprehensive International Bibliography, Partially Annotated, s. 3–17. Montreal: University of Quebec at Montreal, 2011. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 1.8.2021). (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Päivä paratiisissa – tavaratalot vapauttivat naiset velvollisuuksista, Juha Virtanen haastattelee Anna Kortelaista, Yle Areena 2021, audio 54 min. Kuunneltavissa toistaiseksi.
  5. Maoz, Ninarose: Astu sisään. Yhteishyvä, joulukuu 2015, s. 51. S-Ryhmä.
  6. A Landmark Department Store, (Arkistoitu – Internet Archive) The Sun, 27.11.2007. Viitattu 3.8.2021.
  7. Molla, Rani: The death and rebirth of America’s department stores, in charts Vox. 2.12.2020. Viitattu 1.8.2021.
  8. Burtsoff, Petri: “Tämä on oikeastaan showbisnestä!” – Tavaratalot houkuttelevat asiakkaita nyt stylisteillä ja nousevilla brändeillä saadakseen ihmiset pois verkkokaupoista Yle Uutiset. 22.11.2020. Viitattu 1.8.2021.
  9. Yli 230 vuotta vanha tavarataloketju lopettaa toimintansa Britanniassa – ostajaa ei löytynyt IS Taloussanomat. 1.12.2020. Viitattu 1.8.2021.
  10. Pudas, Mari: Muistatko kasarisarja Öhmanin tavaratalon? Iltalehti. 18.9.2019. Viitattu 15.9.2022.
  11. Suikkanen, Päivi: Mr Selfridge Yle. 26.5.2014. Viitattu 23.2.2022.
  12. Tv-vinkki: Naisten paratiisi on BBC:n upea epookki Yle. 4.9.2013. Viitattu 15.9.2022.
  13. Itäkannas, Lauri: Milanon naisten paratiisi Yle. 22.9.2016. Viitattu 23.2.2022.

    Kirjallisuutta
    • Donner, Jörn: Kaupungin sydämessä : kahdeksan tapaa kuvailla Helsinkiä. Suomentanut Ryömä, Liisa. Helsinki: Stockmann, 1987. ISBN 951-99800-6-7.
    • Kortelainen, Anna: Päivä naisten paratiisissa. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30653-3.
    • Paasonen, Susanna: ”Kulutan silmäni puhki! : kaupunkien kulutuskulttuuri ja visuaalisen hekuma”, Silmä : näkökulmia visuaaliseen kulttuuriin, s. 9–40. Turun yliopisto, 1996. ISBN 951-29-0764-X.
    • Saarikangas, Kirsi: ”Tavaratalo : ihmisten ja unelmien kohtauspaikka”, Suomen kulttuurihistoria, s. 316–318. Suomentanut 2004. Helsinki: Tammi. ISBN 951-31-1845-2.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.