Tauno Luiro

Tauno Johannes Luiro (24. helmikuuta 1932 Rovaniemi – 29. lokakuuta 1955 Rovaniemen mlk.)[1] oli suomalainen mäkihyppääjä. Seuratasolla Luiro edusti Ounasvaaran Hiihtoseuraa.

Luiro vuonna 1952.

Vuonna 1950 Tauno Luiro saavutti mäkihypyssä poikien Suomen mestaruuden ja seuraavana vuonna nuorten Suomen mestaruuden Antti Hyvärisen ollessa toisella sijalla.[2] Luiro hyppäsi Oberstdorfissa 2. maaliskuuta 1951 silloisen maailman kaikkien aikojen pisimmän mäkihypyn, 139 metriä. Hän rikkoi edellisen ennätyksen neljällä metrillä. Uusi ennätys säilyi maailmanennätyksenä vuoteen 1961[3], jolloin Jugoslavian Joze Slibar hyppäsi kaksi metriä pidemmälle. Ensimmäinen suomalainen, joka hyppäsi Luiroa pidemmälle, oli Juhani Ruotsalainen, joka vuonna 1972 hyppäsi 162 metriä.

Helmikuussa 1951 Luiro oli ensimmäinen ei-norjalainen, joka voitti nuorten mäkikilpailun Holmenkollenilla. Oslon olympialaisissa vuonna 1952 Luiro oli 18:s[4].

Luiro oli mäkihyppääjä Tauno Käyhkön eno[5]. Luiron pikkuveli Erkki Luiro edusti Suomea yhdistetyssä Innsbruckin olympialaisissa 1964.

Luiro sairasti diabetesta, ja vuonna 1955 hän sairastui keuhkotuberkuloosiin, johon menehtyi Muurolan parantolassa. Suomen Hiihtoliitto oli myöntänyt Luirolle ansiomerkkinsä vain hetkeä ennen kuolinuutisen saapumista.[2]

Vuonna 2010 Luiro valittiin Suomen urheilun Hall of Fameen.[6] Helmikuussa 2017 hänet valittiin Hiihtomuseon pohjoismaisten hiihtolajien kunniagalleriaan.[7]