Tauno Karanko

Tauno Savolainen myöh. Karanko (8. maaliskuuta 1897 Valtimo – 7. joulukuuta 1939) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja, maanviljelijä Pekka Savolainen ja Aino Maria Piironen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1932 Hellin Pitkäsen ent. Lahti kanssa.[1][2]

Opinnot

Savolainen kävi kaksi luokkaa Nurmeksen yhteiskoulua ja suoritti viidennen luokan Joensuun lyseossa vuonna 1931. Hän suoritti viestiupseerikurssin Santahaminassa vuonna 1929 ja Taistelukoulun luutnanttikurssin vuonna 1932 sekä kapteenikurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuosina 1936–1937.[1][2]

Jääkärikausi
Kurssilaisia räjäytysharjotuksessa. Etuoikealla kouluttaja luutnantti Mellis

Savolainen työskenteli harjoittelijana valtionrautateillä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 21. tammikuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 3. komppaniaan 12. kesäkuuta 1917 ja lähetettiin Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]

Suomen sisällissota

Savolainen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ensin koulutusaliupseeriksi ja myöhemmin joukkueen varajohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa, jossa hän haavoittui taistelussa 28. huhtikuuta 1918.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika

Savolainen siirrettiin sisällissodan jälkeen 21. kesäkuuta 1918 Sallan rykmenttiin, josta muodostettiin myöhemmin Lapin 1. rajavartiopataljoona. Hänet määrättiin 16. syyskuuta 1918 alkaen Lapin ryhmän 2. pataljoonan esikuntavääpeliksi ja edelleen 5. huhtikuuta 1919 alkaen koulutusaliupseeriksi sekä 17. syyskuuta 1919 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Kainuun rajavartiostoon. Tässä elämänsä vaiheessa hän muutti nimensä yhdessä veljensä Toivo Savolaisen kanssa Karangoksi. Seuraavaksi hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1921 samanlaiseen toimeen Keski-Suomen rykmenttiin, josta hän erosi 7. heinäkuuta 1922 ja astui 17. elokuuta 1922 nuorempana upseerina Lapin rajavartioston palvelukseen, josta hänet siirrettiin 28. helmikuuta 1930 Joensuun rajavartiostoon ja 20. elokuuta 1933 alkaen Kainuun rajavartiostoon. Kainuun rajavartiostossa hänet nimitettiin 2. komppanian päälliköksi 29. elokuuta 1933.[1][2]

Talvisota

Karanko osallistui talvisotaan Ryhmä Ilomäen viestiupseerina Erillis-Pataljoona 14:ssa, jonka riveissä hän kaatui viestipartiomatkalla taistelussa Kuhmon Hotakkavaarassa yöllä 7. joulukuuta 1939.[3] Hänet haudattiin Valtimolle.[2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset Kunniamerkit
  • Aliupseeri 11. helmikuuta 1918
  • Varavääpeli 21. heinäkuuta 1918
  • Vääpeli 1. lokakuuta 1918
  • Vänrikki 17. syyskuuta 1919
  • Luutnantti 16. toukokuuta 1921
  • Kapteeni 7. helmikuuta 1936


  • Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera
  • Vapaudenmitali 1. lk.
  • Vapaudenmitali 2. lk.
  • Vapaussodan muistomitali soljen kera
  • Jääkärimerkki
  • Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi
  • Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali

Lähteet
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet
  1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Isänmaan puolesta. Talvisodassa 1939-1940 kaatuneiden upseereiden elämäkerrasto, s. 180-181. WSOY, 1949.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.