Tatianos

Tatianoksen syntymäajasta ja -paikasta tiedetään vain vähän sen lisäksi, mitä hän itse kertoo teoksessaan Puheita kreikkalaisille:[2] hän syntyi ”assyrialaisten maassa”. Nykyään tutkijat arvelevat yleisesti, että hän myös kuoli roomalaisessa Assyrian provinssissa noin vuonna 185.

Tatianos siirtyi jossain vaiheessa Roomaan, ja vaikuttaa pysyneen siellä jonkin aikaa. Roomassa hän ilmeisesti sai ensikosketuksen kristinuskoon. Hänen oman kuvauksensa mukaan inho pakanallisia kultteja kohtaan sai hänet pohtimaan uskonnollisia asioita. Hän kertoo vakuuttuneensa pakanuuden järjettömyydestä luettuaan Vanhaa testamenttia. Tatianos kääntyi kristinuskoon ja hänestä tuli Justinos Marttyyrin oppilas. Tuohon aikaan kristityt filosofit kilpailivat kreikkalaisten sofistien kanssa. Tatianos avasi oman kristillisen koulunsa Roomassa Justinoksen tavoin. Ei tiedetä, kuinka kauan hän pystyi toimimaan Roomassa häiriöttä.

Tatianoksen elämästä tiedetään vähemmän Justinoksen kuoleman (vuonna 165) jälkeiseltä ajalta. Irenaeus kertoo,[3] että Justinoksen kuoltua Tatianos karkotettiin kirkosta hänen enkratististen (askeettisten) näkemystensä takia, sekä siksi, että hän oli gnostilaisen opettajan Valentinoksen seuraaja. Eusebios Kesarealaisen mukaan Tatianos itse perusti enkratistisen lahkon. Joka tapauksessa Tatianos jätti Rooman ja viipyi jonkun aikaa mahdollisesti Kreikassa tai Aleksandriassa, jossa hän on saattanut opettaa Klemens Aleksandrialaista. Epifanioksen mukaan Tatianos perusti Mesopotamiaan koulun, jonka vaikutus ylsi Syyrian Antiokiaan, Kilikiaan ja Pisidiaan saakka. Hänen väitettään ei kuitenkaan voida varmistaa.

Syyrialainen kristillisyys oli luonteeltaan askeettista vielä Afrahatin aikana, mutta tämän asketismin juuret olivat syvemmällä, eikä se ollut seurausta pelkästään Tatianoksen mahdollisesta vaikutuksesta.

Tatianoksen Puheita kreikkalaisille (Oratio ad Graecos) pyrki todistamaan pakanuuden arvottomuuden ja kristinuskon järkevyyden ja ikiaikaisen alkuperän. Teos on luonteeltaan enemmän hajanainen ja polveileva kuin looginen, ja sen tyylin huolettomuus on kytköksissä siihen, että kirjoittaja suhtautuu halveksivasti lähes kaikkeen kreikkalaiseen ja tekee pesäeroa pakanuuteen kaikilla tavoilla. Tatianos sortuu jopa ad hominem -argumentteihin: hän hyökkää kreikkalaisia filosofeja vastaan pilkkaamalla heitä heidän epäonnisuudestaan, kuten epäonnisesta kuolemasta tai orjuuteen joutumisesta. Eusebioksesta lähtien Tatianosta on joka tapauksessa arvostettu Mooseksen ja juutalaisen lain vanhan alkuperän esiin nostamisesta, ja näiden teoksen kronologisten osien vuoksi sitä ei yleensä myöhemminkään tuomittu.

Tatianoksen toinen pääteos oli evankeliumiharmonia Diatessaron, joka teki synteesin Uuden testamentin neljästä evankeliumista. Näin muodostui yksi yhtenäinen kertomus Jeesuksen elämästä. Efraim Syyrialainen viittasi siihen nimellä Evangelion da Mehallete (”Yhdistetty evankeliumi”). Diatessaron oli käytännössä ainoa evankeliumiteksti, jota Syyriassa käytettiin kolmannella ja neljännellä vuosisadalla. 400-luvulla Peshittan, syyriankielisen Raamatun, neljä evankeliumia lopulta syrjäyttivät sen. Tuolloin Rabbula, Edessan piispa, määräsi papit ja diakonit katsomaan, että jokaisessa kirkossa oli erilliset evankeliumit (Evangelion da Mepharreshe), ja Theodoretos, Kyrrhoksen piispa, poistatti yli kaksisataa Diatessaronin kopiota hiippakuntansa kirkoista.

Diatessaronista tunnetaan useita eri tekstimuotoja. Varhaisin, joka on eräs itäisistä tekstimuodoista, on säilynyt Efraim Syyrialaisen kommentaarissa teoksesta. Kommentaari itsessään on säilynyt kahtena versiona: armeniankielisenä käännöksenä, jota on säilynyt kaksi kappaletta, sekä alkukielisenä eli syyriankielisenä tekstinä 400- ja 500-lukujen vaihteesta (toimittanut Louis Lelow, Pariisi 1966). Muihin käännöksiin kuuluvat arabian-, persian- ja georgiankieliset käännökset.

Varhaisin läntinen tekstimuoto on latinankielinen Codex Fuldensis, joka kirjoitettiin piispa Victor Capualaisen pyynnöstä vuonna 545. Vaikka teksti itsessään perustuu Vulgataan, evankeliumien kohtien järjestys perustuu selvästi Diatessaroniin. Tatianoksen vaikutusta voidaan löytää myös varhaisemmista latinankielisistä käsikirjoituksista, kuten vanhasta latinankielisestä Raamatusta (Vetus Latina) ja Novatianuksen säilyneistä kirjoituksista. Codex Fuldensiksen jälkeen läntiset tekstimuodot vaikuttavat kadonneen maan alle, kunnes ne nousevat jälleen esiin useita satoja vuosia myöhemmin vanhaa yläsaksaa olevassa käännöksessä (n. 830), hollannin kielellä (n. 1280), venetsialaisessa käsikirjoituksessa (1200-luku) ja keskienglantilaisessa käsikirjoituksessa (n. 1400).

Tatianoksen teos Täydellisyydestä Vapahtajan opin mukaan on kadonnut. Siinä Tatianos kuvaa avioliiton siteeksi, joka sitoo lihan katoavaan maailmaan, ja lukee sen paholaisen keksinnöksi. Hän tekee eron vanhaan ja uuteen ihmiseen; vanha ihminen on laki, uusi ihminen evankeliumi. Muihin Tatianoksen kadonneisiin teoksiin kuuluvat ennen teosta Puheita kreikkalaisille kirjoitettu tutkielma ihmisen ja eläimen luontojen yhtäläisyyksistä, sekä Problematon biblion, joka oli kokoelma ongelmallisista raamatunkohdista.

Tatianoksen teologian lähtökohtana on tiukka monoteismi, joka toimii moraalin lähteenä. Tatianos katsoi, että ihmisillä oli alun perin usko yhteen Jumalaan, mutta he menettivät sen syntiinlankeemuksen seurauksena. Seurauksena ihmiset vajosivat demonien vallan alle, polyteismiin. Yhden Jumalan tunnustamisen kautta sielu vapautuu aineellisesta maailmasta ja demonien vallan alta ja yhdistyy Jumalaan. Jumala on henki (pneuma), mutta ei stoalaisesti käsitetty aineellinen pneuma. Jumala oli olemassa yksin ennen luomista, mutta hänessä oli itsessään potentiaalisena koko luomakunta.

Luomisen keinona oli dynamis logike, ”sanoin esitetty voima”. Ensin Jumalasta sai alkunsa Logos, jonka tehtävänä oli tuottaa maailma luomalla aine, josta kaikki luotu sai alkunsa. Koko luomakunnan läpäisee pneuma hylikon, eräänlainen ”maailmansielu”, joka on yhteistä enkeleille, tähdille, ihmisille, eläimille ja kasveille. Tämä maailmansielu on alempitasoinen kuin jumalallinen pneuma, ja ihmisessä siitä tulee psykhe tai sielu. Näin aineelliselta ja sielulliselta kannalta ihminen ei eroa oleellisesti eläimistä. Samaan aikaan ihmistä kuitenkin kutsutaan poikkeukselliseen yhteyteen jumalallisen hengen kanssa, mikä nostaa ihmisen eläinten yläpuolelle. Tämä henki on Jumalan kuva ihmisissä, ja ihmisen kuolemattomuus on seurausta siitä.

Ensimmäinen hengistä lankesi ja sai aikaan muiden lankeemuksen, ja näin demonit saivat alkunsa. Lankeemus oli seurausta henkien halusta erottaa ihminen Jumalasta, niin että ihmiset palvelisivat niitä Jumalan sijasta. Ihminen tuli osalliseksi lankeemusta, menetti siunatun asumuksensa Jumalan luona samalla kun henki hylkäsi sielun, ja vajosi aineelliseen sfääriin, jossa oli jäljellä ainoastaan heikko muisto Jumalasta.

Ihminen lankesi vapaana, ja samalla tavalla hän voi kääntyä vapaasti uudelleen Jumalan puoleen. Henki yhtyy niiden sieluihin, jotka elävät vanhurskaasti. Jumala muistuttaa ihmisen jumalankaltaisuudesta profeettojen kautta. Vaikkakaan Tatianos ei mainitse nimeä Jeesus, hänen oppinsa lunastuksesta kulminoituu hänen kristologiaansa. Filosofisen taustan ajatteluunsa Tatianos sai keskiplatonismista[4].

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tatianos Wikimedia Commonsissa

• Healy, Patrick: Tatian Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
• Tatianos: The Diatessaron (englanniksi)
• Tatianos: Address to the Greeks Christian Classics Ethereal Library (englanniksi)
• Tatianus Syriacus Documenta Catholica Omnia (englanniksi)