Tarra

Tarran alimpana kerroksena on silikonilla käsitelty, ohut ja sileä irrokepaperi, johon tarraliimakerros kiinnittyy vain kevyesti. Irrokepaperi voi olla tasaisin välimatkoin viilletty poikki tai käsitelty taitettaessa murtuvaksi niin, että se on helppo ja nopea irrottaa. Tarraliimakerros voi olla tarkoitettu pysyvään ja lujaan kiinnitykseen tai tilapäiseen, kiinnitysalustaa vahingoittamattomaan kiinnitykseen, kuten Post-it-lapuissa.[1]

Tarran ylin kerros voi paperin tai muovikalvon sijasta olla käyttötarkoituksesta riippuen monesta eri materiaalikerroksesta yhteen laminoitua tarralaminaattia. Tulostustarrojen pinta on yleensä paperia, johon tulostusmuste tarttuu hyvin. Hyvää painatusjälkeä, näyttävää ulkonäköä tai esimerkiksi säänkestävyyttä vaadittaessa pinta voi olla muovia tai alumiinifoliota. Tarralaminaattien painatuksessa käytetään yleensä fleksopainoa, mutta korkeatasoisempaa painojälkeä saadaan aikaan offset-, koho- tai silkkipainolla.[1][4]

Yksittäisestä tarrasta saadaan halutun muotoinen stanssaamalla. Stanssiterä leikkaa usein vain tarralaminaatin ylimmän kerroksen ja liimakerroksen, mutta jättää irrokepaperin ja sen silikonipinnan koskematta. Kaikki kolme kerrosta leikataan sitten stanssausta suuremmaksi kappaleeksi, jolloin tarran ympärille jää pienet kehykset ja tarra on helppo irrottaa irrokepaperista taivuttamalla kehystä taaksepäin stanssauskohdasta.[1]

Kuluttajakäytössä eri tavoin painettuja tarroja käytetään muun muassa koristeina (esim. sisustustarrat), askartelumateriaaleina muun muassa skräppäyksessä ja lasten keräilykohteina. Monet keräilykortit ja kiiltokuvat, jopa valokuvat, ovat kehittyneet tarrataustaisiksi.[5][6] Tarrataustaisia paperilappuja käytetään varastointia ja arkistointia helpottavina etiketteinä esimerkiksi säilytyslaatikoissa ja säilykepurkeissa. Tarraliimakiinnitystä käytetään myös muun muassa vauvanvaipoissa, naisten pikkuhousunsuojissa, kirjekuorien suljentaläpissä ja Post-it-muistilapuissa.[1] Autoilijan asenteita ja mielipiteitä julistavat puskuritarrat (engl. bumper sticker) keksittiin 1930-luvun lopulla Yhdysvalloissa, jossa ne ovat yhä varsin suosittuja.[7]

Ammattikäytössä tarramateriaalit ovat levinneet hyvin monenlaisiin käyttökohteisiin. Tietokoneella tulostettuja tarroja käytetään muun muassa postituksessa ja jakelukuljetuksissa nopeana tapana tuottaa osoitetiedot kirjekuorien, tilattujen lehtien tai pakettien pintaan. Painetut tai tarpeen mukaan tulostetut tarrat ovat korvanneet monissa tuotepakkauksissa itse pakkaukseen tehtävän painatuksen tai etiketin. Valintamyymälöiden sujuva toiminta perustuu suurelta osin EAN-koodilla varustettuihin hintatarroihin. Monissa tehtaissa tuotteiden komponentteihin kiinnitetyt kooditarrat ohjaavat osaltaan automaattista tuotantoprosessia.[1]

Viranomaiset käyttävät tarroja helposti havaittavana todisteena velvoitteiden hoitamisesta tai säännösten noudattamisesta, kuten Suomen 1990-luvun ajoneuvoverotarrat autojen tuulilaseissa[8] tai 2010-luvun elintarviketurvallisuudesta myymälöiden ovissa kertovat Oivahymy-tarrat.[9] Tällaisissa tarroissa on usein hologrammikuvioita tai muita väärentämistä vaikeuttavia turvapainoelementtejä, ja ne suunnitellaan vaikeiksi irrottaa ja siirtää.[10]

Myös erilaiset opasteet, turvallisuuskilvet ja muut ohjaavat ja tietoa antavat merkinnät toteutaan nykyisin etenkin ulkokäytössä tarramateriaaleilla joko suoraan esimerkiksi rakennuksen seinään tai erilliselle metalli- tai muovikilvelle kiinnitettynä. Liikennemerkkien ja valomainosten kuviot ja tekstit leikataan maalaamisen sijasta tietokoneohjatusti tarrapohjaisista, kontaktimuovien kaltaisista tarrakalvoista.[11][12] Tarroista on tullut myös suosittu tapa kiinnittää sponsoreiden mainoslogoja muun muassa kilpa-autojen kylkiin.

Monet jalkapalloseurojen ultrat käyttävät tarroja osana oman joukkueen kannattamista. Näissä tarroissa esiintyy usein kannattajien ryhmälle tai seuralle ominaisia asioita. Tarroja käytetään usein kannattajaryhmän esille tuomiseen ja niitä liimataan usein vastustajajoukkueen kaupunkiin näyttäen että kannattajaryhmä on ollut paikalla.[13]

Tuotelaatikoiden kylkeen liimattuja, käsin kirjoitettuja värikkäitä paperilappuja käyttivät torikauppiaat jo 1800-luvulla herättämään asiakkaiden huomiota myyntikojujensa valikoimiin.[14] Sitten tulivat markkinoille erilaiset liimapaperit, joiden tausta oli valmiiksi käsitelty kostutettavalla liimalla. Liimapaperista alettiin valmistaa monenlaisia etikettejä ja muun muassa postimerkkejä. Valmiiksi tahmeiden ja tahmeana pysyvien tarraliimojen kehittymisen myötä kostutettavat liimapaperit saivat antaa tilaa tarroille, joiden liimapinta on käytettävissä heti sitä suojaavan taustapaperin poistamisen jälkeen. Nykyisin myös postimerkit ovat useimmiten tarrataustaisia.[15] Tarraliiman keksiminen synnytti myös muita uusia tuotteita, kuten erilaiset teipit ja kontaktimuovit.

Nykyisen kaltaisen, irrotettavalla taustapaperilla varustetun tarran kehitti 1925 Yhdysvaltojen Oklahomassa R. Stanton Avery, joka perusti sittemmin suureksi tarraetikettien valmistajaksi kasvaneen Avery-yhtiön (nyk. Avery Dennison Corporation).[16][17] Toinen maailman suurimpiin kuuluva tarramateriaalien valmistaja on UPM-Kymmene Oyj:n omistama Raflatac.[18]

Tietokoneluettavalla viivakoodilla varustettu osoitetarra tavaralähetyksessä.

Varusmiespalveluksen päättymistä juhlistava tarra liikennemerkissä.

Suomessa tarrat alkoivat yleistyä vuonna 1960, kun Lindell Oy ryhtyi painamaan niitä Avery-yhtiön lisenssillä. Vuonna 1983 Lindell myi tarratuotannon painotalo Tilgmannille, ja nykyisin toimintaa jatkaa Informa Oy.[17] Tarrapainoja on Suomessa kymmeniä muitakin.

Puskuritarroja autossa.

• Kontaktimuovi
• Sinitarra
• Tarrakirjoitin
• Tarranauha

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tarra Wikimedia Commonsissa