Tapporaha

Tapporaha oli julkisista varoista maksettava palkkio suurpedon tai vahinkoeläimeksi määritellyn eläimen tappamisesta. Palkkiosta luovuttiin Suomessa vuonna 1975. Silloisen metsästyslain mukaan suden ja ahman tappamisesta sai 500, ketusta 20 ja hylkeestä 40 markkaa. Muista petoeläimistä ja riistalle vahingollisiksi määritellyistä petoeläimistä valtioneuvosto saattoi maksaa valtion tulo- ja menoarviossa osoitetun määrärahan puitteissa. Valtioneuvostolla oli joissakin tapauksissa mahdollisuus korottaa tapporaha kaksinkertaiseksi. Ketun tapporaha nostettiin 1950-luvun puolivälissä 1 000 markasta 2 000 markkaan, jolloin eläin oli lähellä kadota Suomesta kokonaan.[1]

Tapporahaa oli maksettu jo 1800-luvulla. Pitäjänkokous Helsingin pitäjässä oli päättänyt vuonna 1820 maksaa tapporahaa petojen kaatajille, koska jahtivoudin johtamien yleisten jahtien järjestäminen oli osoittautunut epäonnistuneeksi keinoksi petoeläinten tuhoamisessa. Varsinkin sudet olivat aiheuttaneet vahinkoa paikallisille karjanomistajille. Kaadetusta karhusta oli pitäjänkokouksen päätöksen mukaan maksettava 40 ruplaa sekä kaadetusta sudesta tai ilveksestä 20 ruplaa. Tapporaha oli saatettu maksaa myös viljana, jolloin sudesta oli saanut yhden ruistynnyrin.[2]

Tapporahan maksaminen karhusta lopetettiin vuonna 1953[3] ja ilveksestä vuonna 1962.[4]

Ahman, ketun ja suden tapporahan maksoi sen paikkakunnan poliisimestari tai nimismies, jossa eläin oli tapettu. Hylkeen tapporahan maksoi sen paikkakunnan poliisipäällikkö, jossa palkkion hakija asui.

Ahmasta ja sudesta palkkio maksettiin sille, joka esitti eläimen kokonaisen nahan poliisilaitoksella. Ketusta oli esitettävä koko eläin tai nahka, jonka oikea etujalka oli nylkemätön kynsistä ranneniveleen saakka. Hylkeestä oli esitettävä alaleuka molempine luineen.[5]

Vuonna 2016 nousi uutisiin, että susista maksetaan tapporahaa Venäjän Karjalassa metsästäjille. Venäjän valtio maksaa noin 50 euroa ja suomalaiset saman verran hännältä edellyttäen, että susi tulee Suomen puolelta Pohjois-Karjalasta.[6]