Tapionpöytä

Tapionpöytä on ollut joillekin muinaisille suomalaisille uhripaikka, jolla on uhrattu nimensä mukaan metsän kuninkaalle Tapiolle.[1] Tutkija Martti Haavion mukaan tapionpöytä saattoi myös olla hyvin matala ja leveä kataja.[2] Myös Sakari Paulaharjun mukaan tapionpöytää on pidetty perinteisenä metsänhaltijan palvontapaikkana, jolle asetettiin metsälle annettavia lahjoja.[2] Puolestaan Uno Harva on kirjoittanut, että linnustettaessa sille voitiin viedä ensimmäiseksi saatu lintu, joka keitettiin höyhenineen.[2] Haavio on todennut, että puille voitiin viedä myös varsoneen tamman jälkeiset, jotta varsa osaisi aina palata kotiinsa.[2]

Uhripuista on yleisellä tasolla yksittäisiä mainintoja keskiajalta sekä 1600–1700-lukujen oikeuslähteistä.[2] Uhripuut ovat osa myös muiden suomalais-ugrilaisten kansojen perinnettä, joten puilla on voinut olla merkitystä erilaisissa rituaaleissa.[2] On kuitenkin huomattava, että kansanperinteen kuvaukset tapionpöydistä ovat melko tuoreita, ja ne kertovat uskomuksista, joita puihin on liittynyt viimeisimpien vuosisatojen aikana.[2]