Tapio Luoma

Tapio Juhani Luoma (s. 15. kesäkuuta 1962 Kurikka)[1] on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyinen arkkipiispa 1. kesäkuuta 2018 alkaen. Luoma on vihitty papiksi 1987. Hän on oppiarvoltaan teologian tohtori (1999). Hänen väitöskirjansa on nimeltään Incarnation and Physics – Natural Science in the Theology of Thomas F. Torrance (Oxford University Press 2002), ja siinä hän käsittelee teologian ja luonnontieteiden suhdetta. Väitöskirjan lisäksi on julkaissut muun muassa hartauskirjoja.

Tapio Luoma
Arkkipiispa Tapio Luoma
Arkkipiispa Tapio Luoma
Turun ja Suomen arkkipiispa
1.6.2018–
Edeltäjä Kari Mäkinen
Espoon hiippakunnan piispa
12.2.2012–1.6.2018
Edeltäjä Mikko Heikka
Seuraaja Kaisamari Hintikka
Henkilötiedot
Syntynyt15. kesäkuuta 1962
Kurikka
Puoliso Pirjo Luoma
Muut tiedot
Koulutus teologian tohtori (1999)
Uskonto evankelis-luterilainen

Hän on ennen piispaksi valintaansa työskennellyt apupappina ja kappalaisena Peräseinäjoella 1987–1998, Ilmajoella kappalaisena 1998–2002 ja vuodesta 2002 Seinäjoen kirkkoherrana. Lapuan hiippakunnan pappisasessorina hän toimi 2001–2007 ja Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan lääninrovastina 2010–2012. Hän on ollut kirkolliskokouksen jäsen vuodesta 2008 sekä useiden kirkollisten toimielinten jäsen. Hänet on valittu vuoden papiksi vuonna 2000. Hänet vihittiin piispanvirkaan 12. helmikuuta 2012,[2][3][4] ja hän toimi Espoon hiippakunnan piispana 2012–2018.

Luoma on opiskellut laulua Kalevi Ollin johdolla ja suorittanut laulun I-tutkinnon. Hän on toiminut Yleisradion kuuluttajana 1986–1987.[1]

Näkemyksiä

Luoma ei toivo samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä ja pitää avioliittoa vain miehen ja naisen välisenä, mutta lupasi noudattaa kirkolliskokouksen päätöstä, joka oli toukokuussa 2018 kielteinen vihkimiseen.[5][6]

Kunnianosoitukset

  • Rauhanpuun muistomitali (Servare et Manere, 2022).[7]

Teokset

  • Incarnation and physics : Thomas F. Torrence's christological bridge between theology and the natural sciences. Peräseinäjoki]: T. Luoma, [1999] ISBN 952-91-0348-4. - Väitöskirja Helsingin yliopisto 1999
    • Incarnation and physics : natural science in the theology of Thomas F. Torrance. Tapio Luoma. New York : Oxford University Press, 2002. (American Academy of Religion academy series.). ISBN 0-19-515189-5
  • Iloa ja siunausta sinulle. Tapio Luoma. Helsinki : Minerva, 2013 ISBN 978-952-492-801-4
  • Siunausta ja varjelusta elämääsi. Minerva, 2015 ISBN 978-952-312-114-0
  • Ytimessä : #365 sytykettä elämään. Tapio Luoma.Kirjapaja, 2017 ISBN 978-952-288-756-6
  • Siunauksen siivin. Minerva, 2017 ISBN 978-952-312-496-7
  • Sanan aika 2018-2019. Kirjapaja, 2018 ISBN 978-952-288-954-6 (ilmestyy 9/2018)

Lähteet

  1. Tapio Luoma curriculum vitae (arkistoitu versio) tapioluoma.fi. Arkistoitu 22.12.2011. Viitattu 6.3.2021.
  2. Tulonen, Hannele: Espoo sai uuden piispan Pohjanmaalta. Helsingin Sanomat, 5.11.2011, s. A 17.
  3. Seinäjoen seurakunta
  4. Kirkko ja kaupunki
  5. Uusi Suomi - Konservatiivisempi Tapio Luoma on uusi arkkipiispa – torjuu homoliitot
  6. Kirkko ei ala vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, päätti kir­kol­lis­ko­kous. Kaleva.fi 18.5.2018
  7. Leafnet: Primate of the Evangelical Lutheran Church of Finland was awarded by Servare et Manere medal Tree of peace / Strom pokoja. 6.9.2022. Viitattu 6.11.2022. (englanniksi)

    Lähteet

    Turun ja Suomen arkkipiispan vaakuna Edeltäjä:
    Kari Mäkinen
    Turun arkkipiispa
    2018–
    Seuraaja:
    Espoon piispan vaakuna Edeltäjä:
    Mikko Heikka
    Espoon piispa
    2012–2018
    Seuraaja:
    Kaisamari Hintikka
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.