Tapio Liinoja
Tapio Mikael Liinoja (s. 8. marraskuuta 1954 Vampula)[1] on suomalainen näyttelijä, laulaja ja sanoittaja. Hänen näyttelijänuransa alkoi KOM-teatterissa vuonna 1982 näytelmässä Betoniyö. KOM-teatterista hän siirtyi Vaasan kaupunginteatteriin ja on vieraillut sekä Kokoteatterissa että Espoon kaupunginteatterissa. Hän on näytellyt monissa televisiosarjoissa, muun muassa Raid, Elämän suola, Viimeiset siemenperunat ja Helppo elämä. Hän on näytellyt myös muun muassa elokuvissa Kielletty hedelmä, Vuonna 85, Prinsessa ja Kaksipäisen kotkan varjossa.
Tapio Liinoja | |
---|---|
![]() Tapio Liinoja elokuussa 2011 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Tapio Mikael Liinoja |
Syntynyt | 8. marraskuuta 1954 Vampula, Suomi |
Ammatti | laulaja, näyttelijä, sanoittaja |
Puoliso | Virpi Liinoja |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Svensk Filmdatabas | |
Ura
Liinoja oli yksi Lapinlahden Linnut -yhtyeen perustajajäsenistä ja kuului yhtyeeseen vuosina 1983–1994 sekä jälleen vuodesta 2006 lähtien. Hän näytteli Lapinlahden Lintujen televisiosarjoissa Seitsemän Kuolemansyntiä (1988), Maailman kahdeksan ihmettä (1990), Kuudesti laukeava (1992) ja Lapinlahden Linnut -Show (1993) sekä Lintujen paluujaksossa Muuttuuko ihminen (2006).
Lapinlahden Lintujen lisäksi Liinojalta ilmestyi vuonna 2002 sooloalbumi Näin kuvittelen sinut ja vuonna 2006 novellikokoelma Raapaisuja. Kitaristi Esa Pulliaisen kanssa Liinoja teki vuonna 2009 kirjallisen äänilevyn Vampula Pop Vol. 1, jossa Liinoja lukee kirjoittamaansa tarinaa Vampulan tapahtumista Pulliaisen soittaessa taustalla suomalaisia ikivihreitä. Liinoja ja Pulliainen toteuttivat samalla kaavalla myös Vampulan joulu -nimisen kuunnelman Radio Suomelle, joka esitettiin joulupäivänä 2009.[2] Liinoja on toiminut sekä Jari Tervon että Tommy Tabermannin tilalla kapteenina TV1:n Uutisvuodossa sekä yhden jakson verran ohjelman vaihtuvana kapteenina toukokuussa 2007. Keväällä 2011 Liinoja osallistui TV1:n Maestro – tikusta asiaa -sarjaan, jossa julkisuuden henkilöt opettelivat johtamaan orkesteria.[3] Vuonna 2012 Liinoja osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoille kilpailijana ja selvisi Seinäjoen finaaliin Turussa järjestetystä semifinaalista.[4]
Politiikka
Liinoja osallistui nuoruudessaan vuoden 1979 eduskuntavaaleihin. Kokoomuksen Nuorten Liiton tukema satakuntalainen päätoimittaja ja opiskelija Liinoja sai vaaleissa 1 269 ääntä, mikä oli ennakko-odotuksiin ja vaalirahoitukseen nähden hyvä tulos.[5]
Yksityiselämä
Liinoja on toista kertaa naimisissa. Hän avioitui vuonna 2002 Virpi Wirtasen kanssa.[6] Hänellä on aiemmasta avioliitostaan kaksi lasta.[7]
Liinoja asuu Helsingin Kumpulassa.[8][9]
Tapio Liinojan sisko on näyttelijä Hanna Liinoja.[1]
Bibliografia
Omat kirjat
- Raapaisuja. Helsinki: Johnny Kniga, 2006. ISBN 978-951-0-31762-4.
- Liinoja, Tapio & Pulliainen, Esa: Vampula Pop Vol. 1. Helsinki: Johnny Kniga, 2009. ISBN 978-951-0-34988-5.
- Hiiri ja isännöitsijä. Kuvitus: Virpi Liinoja. Helsinki: Arktinen Banaani. ISBN 978-952-5768-75-6.
Muut kirjat
- Lyytinen, Jukka: Lapinlahden Linnut. Helsinki: Like, 2003. ISBN 978-952-4-71098-5.
- Kivinen, Mikko & Liinoja, Tapio & Lyytinen, Jukka: Tuu tii tu töötituu – Suomi 90 vuotta -tietovisa. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2007. ISBN 978-951-2-07582-9.
Diskografia
Lapinlahden Linnut
|
Sooloalbumit
|
Mukana levyillä
|
Filmografia
Elokuvat
- Apinan vuosi (1983)
- Kyllä elämä on ihanaa (1987)
- Pekko ja massahurmaaja (1995)
- Yöjuna (1996)
- Kummeli Kultakuume (1997)
- Palava rakkaus (1997)
- Kulkuri ja Joutsen (1999)
- Kaksipäisen kotkan varjossa (2005)
- Game Over (2005)
- Puhdas päämäärä (2005)
- Kummelin Jackpot (2006)
- Kirkkaalta taivaalta (2006)
- Bodomin legenda (2006)
- Ganes (2007)
- Suuri performanssi (2008)
- Kielletty hedelmä (2009)
- Täällä Pohjantähden alla (2009)
- Prinsessa (2010)
- Jäät (2010)
- Lumihiutalemuodostelma (2012)
- Vuonna 85 (2013)
- Kalervo Palsa ja kuriton käsi (2013)
- Mieletön elokuu (2013)
- Linnan juhlat (2017)
- Veljeni vartija (2018)
- Kulkuset kulkuset (2022)
Televisio
- Hittimittari (1987-1988)
- Seitsemän kuolemansyntiä (1988)
- Maailman kahdeksan ihmettä (1990)
- Kuudesti laukeava (1992)
- Lapinlahden Linnut -Show (1993)
- Hyvien ihmisten kylä (1993)
- Viimeiset siemenperunat (1993–1994)
- Akkulaturit (1995)
- Takaisin kotiin (1995)
- Lihaksia ja luoteja (1996)
- Samppanjaa ja vaahtokarkkeja (1996–1997)
- Elämän suola (1996–1998)
- Rakkauden tanssi (1998)
- Lääkärit tulessa (1998)
- Loistavat Jerkun pojat (1999)
- Raid (2000)
- Pertsa ja Kilu (2000)
- Kotikatu (2001)
- Tuomio (2008)
- Harvoin tarjolla (2008)
- Suojelijat (2008)
- Helppo elämä (2009)
- Puolustuksen puheenvuoro (2009)
- Kallio (2010)
- Virta (2011)
- Maailma on valmis (2012)
- Nuoret nerot (2013)
- Heroes of the Baltic Sea (2016)
- Karppi (2018)
- Sunnuntailounas (2018)
- Hyvät katsojat (2018)
- Keisari Aarnio (2018)
- Sorjonen (2018)
- Syke (2019)
- Kummeli esittää: Kontio & Parmas (2019)
- Sipoon herttua (2019)
- Downshiftaajat (2020)
- Pohjolan laki (2020)
Lähteet
- Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 265. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
- Vampulan joulu joulupäivänä 16.12.2009. Yle Vintti. Viitattu 22.2.2010.
- Tapio Liinoja tahtoo kapellimestariksi Ilta-Sanomat. 22.2.2011. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 12.10.2011. Viitattu 20.8.2011.
- Latva-Kurikka, Marika: He jatkavat tangokilpaa! Iltalehti. 16.6.2012. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 17.6.2012.
- Vares, Vesa: Kaksi askelta edellä: Kokoomuksen Nuorten Liiton historia 1928–1996, s. 189. Helsinki: Kokoomuksen Nuorten Liitto, 1999. ISBN 952-91-0794-3.
- Tapio Liinoja meni naimisiin Ilta-Sanomat. 25.7.2002. Arkistoitu 29.1.2016. Viitattu 29.10.2015.
- Talvitie, Liisa: Tapio Liinoja Laulaja, näyttelijä, kirjailija. 58 vuotta, Helsinki. Apu. 4.1.2013. A-lehdet. Viitattu 29.10.2015.
- Näyttelijä Tapio Liinojalla karvainen suurperhe Iltalehti. 23.5.2014. Viitattu 26.1.2016.
- Lehtonen, Veli-Pekka: Tapio Liinoja on Suomen Jack Nicholson, ainakin naapureidensa mielestä Helsingin Sanomat. 8.11.2014. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 1.2.2016. Viitattu 26.1.2016.
- Viikon 42 / 2015 levyuutuudet Yle Radio Suomi. 2015. Arkistoitu 16.1.2016. Viitattu 28.1.2016.
Aiheesta muualla
- Tapio Liinoja Fonossa
- Tapio Liinoja Elonetissä.
- Tapio Liinoja Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Studioalbumit |
|
---|---|
Kokoelmat |
|
DVD:t |
|