Taoudénit

Satojen kilometrien päässä ihmisasutuksesta sijaitseva Taoudénitin allas on yksi maailman kuumimmista alueista. Sen äärimmäisen kuuman ja kuivan aavikkoilmaston keskimääräiset enimmäislämpötilat ovat heinäkuussa lähellä 48 °C ja jopa viileimpänä aikana joulu-tammikuussa yli 26 °C. Keskimääräinen sademäärä on 10 millimetriä vuodessa.[2]

Taoudénitin suolalevyjä Moptin satamassa.

Varhaisin maininta Taoudénitista on timbuktulaisen historioitsijan al-Sadin teoksessa Tarikh al-Sudan. Sen mukaan marokkolaiset hyökkäsivät vuonna 1586 Taghazan suolakaivoksille 150 kilometriä Taoudénitista luoteeseen, minkä seurauksena osa työläisistä siirtyi Tawdaniin.[3] Édouard Cortier kävi Taoudénitissa ranskalaisen kameliratsastajajoukon kanssa vuonna 1906 ja julkaisi ensimmäisen kuvauksen kaivoksista.[4] Tuolloin paikkakunnan ainoa rakennus oli Smidan linnoitus eli ksar, jonka rauniot ovat yhä näkyvissä 600 metriä vankilarakennuksesta pohjoiseen.[5]

Taoudénitin kaivokset sijaitsevat muinaisen suolajärven pohjalla. Työläiset käyttävät alkeellisia hakkuja kaivaakseen kuoppia, jotka ovat yleensä viisi metriä leveitä ja neljä metriä syviä. Aluksi he kaivavat pois puolitoista metriä punaista savea, sen jälkeen useita kerroksia heikkolaatuista suolaa ja pääsevät vasta sitten käsiksi kolmeen hyvälaatuiseen suolakerrokseen. Suola leikataan 110 x 45 senttiä leveiksi ja viisi senttiä paksuiksi levyiksi, jotka painavat noin 30 kiloa. Kaksi hyvälaatuista kerrosta ovat riittävän paksuja, jotta ne voidaan halkaista kahtia, jolloin kolme kerrosta tuottavat yhteensä viisi levyä. Kun suola on siirretty pois kuopan pohjalta, työläiset ryhtyvät kaivamaan sen reunoja muodostaen syvennyksiä, joista saadaan lisää suolaa.[6]

Yhden kuopan ehdyttyä kaivetaan toinen, minkä seurauksena laajalla alueella on nykyään tuhansia kuoppia. Vuosisatojen aikana suolaa on louhittu kolmelta eri alueelta, joista uusimmat ovat lounaassa. Nämä kolme aluetta voidaan havaita selvästi satellittikuvista. Édouard Cortierin käynnin aikana vuonna 1906 louhokset sijaitsivat kolme kilometriä ksarista etelään,[7] 1950-luvulla tuotanto oli siirtynyt viiden kilometrin päähän,[8] ja nykyiset louhokset ovat yhdeksän kilometrin etäisyydellä.[9]

Vuosina 2007–2008 Taoudénitissa oli noin 350 kaivajaryhmää, jotka koostuvat yleensä yhdestä kokeneesta ja kahdesta muusta työläisestä. Yhteensä kaivajia oli siis noin tuhat. Miehet asuvat heikkolaatuisista suolaharkoista valmistetuissa alkeellisissa majoissa ja työskentelevät louhoksilla lokakuusta huhtikuuhun välttäen vuoden kuuminta aikaa, jolloin paikalla on vain kymmenkunta henkeä.[10]

Suolalevyt kuljetetaan autiomaan läpi Araouanen keitaan kautta Timbuktuun. Aikaisemmin ne vietiin aina kameleilla, mutta viime aikoina osa suolasta on kuljetettu nelivetoisilla kuorma-autoilla.[11] Kamelimatka Timbuktuun kestää noin kolme viikkoa ja yksi kameli voi kantaa neljä tai viisi levyä. Yleinen käytäntö on, että neljästä Timbuktuun kuljetetusta levystä yksi kuuluu kaivajille ja kolme muuta ovat maksua kamelinomistajille.[12]

1900-luvun puoliväliin saakka suola kuljetettiin kahdella suurella azalaiksi kutsutulla kamelikaravaanilla, joista toinen lähti Timbuktuun marraskuun alussa ja toinen kauden päättyessä maaliskuun lopussa.[13] Amerikkalainen antropologi Horace Miner, joka vietti Taoudénitissa seitsemän kuukautta, arvioi että vuoden 1939–1940 talvikaravaani käsitti yli 4000 kamelia ja kokonaistuotanto oli 35 000 suolalevyä.[14] Jean Clauzelin mukaan Timbuktuun saapunut suolamäärä kasvoi vuoden 1926 10 515 levystä 160 000 levyyn (4800 tonniin) vuosina 1957–1958.[15] 1970-luvun alussa tuotanto kuitenkin väheni ja vuosikymmenen lopulla se oli 50 000 ja 70 000 levyn välillä.[16]

Moussa Traorén hallintokauden aikana vuonna 1969 Taoudénitiin rakennettiin vankila ja armeijan vartioasema. Vankilassa pidettiin poliittisia vankeja kunnes se suljettiin vuonna 1988.[17][18] Monet vangeista olivat valtion virkamiehiä, joita syytettiin juonittelusta järjestelmää vastaan.[19] Vangit työskentelivät suolalouhoksilla, joissa monet heistä kuolivat. Vankilarakennuksen raunioiden itäpuolella on 140 erillistä hautaa käsittävä hautausmaa. Noin kahdestatoissa nimetyssä haudassa lepäävät muun muassa:[20]

• Yoro Diakité, vuoden 1968 marraskuun 19. päivän vallankaappauksen jälkeisen väliaikaisen hallituksen johtaja, joka kuoli vuonna 1973
• Tiécoro Bagayoko, turvallisuuspalvelun johtaja vuosina 1968–1978, joka kuoli elokuussa 1983
• Kissima Doukara, puolustusministeri vuosina 1970–1978
• Youssouf Balla Sylla, Bamakon kolmannen arrondissementin poliisipäällikkö
• Jean Bolon Samaké, Goundamin piirin johtaja vuonna 1969, joka kuoli vuonna 1973.

• Clauzel, Jean: L'exploitation des salines de Taoudenni. Alger: Université d'Alger, Institut de Recherches Sahariennes, 1960.
• Cortier, Édouard: De Tombouctou à Taodéni: Relation du raid accompli par la compagnie de méharistes du 2e Sénégalais commandée par le capitaine Cauvin. 28 février -17 juin 1906. La Géographie, 1906, 14. vsk, nro 6, s. 317–341. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.4.2012. (ranskaksi)
• Miner, Horace: The primitive city of Timbuctoo. Princeton University Press, 1953. Uusintapainos New York: Anchor Books, 1965.
• Papendieck, Barbara; Papendieck, Henner; Schmidt, Wieland (valokuvaaja): Logbuch einer Reise von Timbuktu nach Taoudeni 23.–28.12. 2007, Mali-Nord mali-nord.de. 2007. (saksaksi)