Tanskan kirkon virsikirja

Seuraava virallinen virsikirja oli vuonna 1699 hyväksytty Dend Forordnede Ny Kirke-Psalme-Bog. Fyn saaren piispa Thomas Kingo sai tehtäväkseen uudistaa olemassa olevat virsikirjalaitokset ja täydentää valikoimaa uusilla, lähinnä omilla virsillään. Kingoa pidetään oman aikansa merkittävimpänä tanskalaisena virsirunoilijana. Kingon valmistelema ehdotus ei kuitenkaan tullut hyväksytyksi, ennen kuin kööpenhaminalaisten pappien muodostama komissio muokkasi ehdotuksen. Kirjassa oli määrätyt virret kullekin kirkkovuoden sunnuntaille ja juhlapäivälle. Kirjassa oli 86 Kingon virttä, ja kaikkiaan 297 virttä.[3] [4]

Kirja tunnetaan kuitenkin Kingon virsikirjana ja sitä käytettiin kaikkialla Tanskassa ja Norjassa. Kirjasta tulikin kaikkein pitkäikäisin virsikirja Tanskassa, vasta 1960-luvulla viimeiset yksittäiset seurakunnat luopuivat sen käytöstä lukuun ottamatta yhtä vapaata luterilaista seurakuntaa, joka on käyttänyt sitä vielä 2000-luvun alussa.[3]

1730-luvulla pietismin värittämä hengellisyys leimasi etenkin Tanskan hovia ja kuningas Kristian VI antoi hovin papin Erik Pontoppidanin laatia uusi virsikirja. Kirja, Den Nye Psalme-Bog ilmestyi 1740. Pontoppidan oli tutustunut Hans Adoph Brosoniin ja 92 hänen kirjoittamaansa virttä tuli uudistettuun virsikirjaan. Virsikirjan aihevalikoima laajeni Kingon kirkkovuoden mukaisista virsistä käsittämään myös pietismin hengen mukaisia aihepiirejä. Uusia virsiä tuli Kingon virsikirjan virsien lisäksi 259 ja virsiä oli kaikkiaan 559. Kirjaa ei määrätty käytettäväksi koko valtakunnassa. Hovin ohella sitä käytettiin aateliston ja porvariston parissa sekä Bornholmin saarella, paikoittain Etelä-Jyllannissa ja osassa eteläistä Norjaa, jossa pietismin vaikutus oli suurempaa ja jossa Kingon virsikirjaa ei käytetty.[3]

Vuonna 1778 ilmestyi seuraava virsikirja Psalme-Bog eller En Samling af gamle og nye Psalmer – Guldbergin virsikirja. Kuningas Fredrik V oli kiinnostunut valistuksen ajan ajatuksista ja antoi valtiosihteerinsä Ove Høegh Guldbergin tehtäväksi laatia uusia virsikirja, jonka tämä teki Sjellanin piispa Ludgvig Harnoen kanssa. Kirjassa oli 436 virttä, uusia virsiä oli kirjoittanut Guldbergin suosikki, Birgitte Herz 146 virttä. Kirjaa sävytti valistuksen ajalle ominainen tieteellinen maailmankuva ja virret olivat tällä kertaa numeroituja, eikä Kingon kirjan mukaan kirkkovuoden sunnuntaiden mukaan järjestettyjä.[3]

Seuraava virsikirja ilmestyi jo vuonna 1798, ns. Ballen virsikirja, Själlannin piispan Nicolai Edinger Ballen mukaan. Kun tulipalo 1795 tuhosi jo painetun Guldbergin virsikirjan painoksen, päätettiin laatia uusi virsikirja. Piispa Balle sai tehtävän ja hän johti kulttuuri- ja kirjallisuuspiireistä koottua komiteaa joka valmisteli uutta virsikirjaa. Sitä sävytti alkavan sekularisaation ajatukset. Vanhoja virsiä muokattiin rationalismin mukaisiksi ja uusia virsiä tilattiin aikakauden merkittäviltä runoilijoita. Virsiä lyhennettiin, että niissä oli enimmillään kahdeksan säkeistöä, jotta niiden laulaminen ei veisi liikaa aikaa. - Onhan Tanskassa edelleen tapana laulaa virret kokonaan. - Kirjassa Evangelisk-kristelig Psalmebog til Brug ved Kirke- og Huus-Andagt oli 560 virttä. Vanhojen, hyväksyttyjen kirjojen käyttö oli kuitenkin sallittua ja monet seurakunnat jatkoivat Kingon virsikirjan käyttöä. Ballen kirja, yhdessä Pontoppidanin virsikirjan kanssa loi vapaan virsivalinnan perinteen jumalanpalveluksiin.[3][4]

Ballen virsikirjalle valmistui vastareaktiona jo vuonna 1845 hyväksyttiin virsikirjan lisäys Tillæg til den evangelisk-christelige Psalmebog, jonka laatijana oli Själlannin piispa ja kuninkaan konfessionarius (hallitsijan henkilökohtainen sielunhoitaja ja kuninkaallisen perheen pappi) Jakob Peter Mynster. Kirjassa oli pyrkimyksenä yhdistää vanhat, Kingon virsikirjan virret ja aikakauden runouden virret. Kirjassa oli 67 uutta ja vanhaa virttä, niiden joukossa Berhard S Ingemanin virsiä.[4]

Vuonna 1855 ilmestyi kirja nimeltä Psalme-bog til Kirke- og Huus-Andagt - `joka on käytetään myös nimitystä "Roskilde konvents salmebog"- Roskilden virsikirja. Tarkoituksena oli löytää uudelleen alkuperäinen virsilaulu. Tärkein henkilö näiden ajatusten takana oli Nikolaus S. F. Grundtvig ja hänen ajatuksensa historiallis-runollisesta uskonkäsityksestä joka vaikuttaisi virsirunouteen ja virsien uudistamiseen. Virsikirjaehdotusta muokkasi virsirunoilija B.S.Ingeman, ja 1855 hyväksyttiin Psalmebog til Kirke- og Huus-Andagt. Kirjassa oli 570 virttä ja sen keskeisenä aineistona olivat Kingon, Brorsonin ja Grundtvigin virret. Kirja ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia ja siihen valmistui lisäyksiä 1872 ja 1890. Kirja oli ensimmäinen tanskalainen virsikirja, jossa pyrittiin kunnioittaman virsirunoilijoiden alkuperäisiä tekstejä.[4]

Vuonna 1899 hyväksyttiin uusi virsikirja Psalmebog for Kirke og Hjem. Sen valmisteluun vaikutti olemassa olevien virsien ja kirjojen määrä, olihan Roskiden virsikirjassa 571 virttä ja sen lisäyksissä 419 virttä. Uuteen kirjaan tuli 675 virttä ja siinä oli vain yksi uusi virsi jota ei ollut aikaisemmissa virsikirjoissa. Kirjan valmistelussa otettiin huomioon Tanskan kirkossa vaikuttaneet kirkolliset liikkeet, grundtvigilaisen ja sisälähetysliikkeen (Kirkelig Forening for den Indre Mission i Danmark) ajatusten mukaiset virret. Virsikirja oli kompromissi näiden liikkeiden odotuksille niin kirjallisesti merkittävien runoilijoiden runojen ja aikaisemmista kirjoista tuttujen virsien mukaan saamisesta.[4]

Vuonna 1953 hyväksyttiin uusi virsikirja, Den danske Salmebog, jonka taustalla oli myös Etelä-Jyllannin vuonna 1920 tapahtunut liittäminen Tanskaan. Olihan siihen saakka Saksaan kuuluneessa Etelä-Jyllannissa ollut käytössä oma virsikirja, joka oli ilmestynyt 1925 (Den Sønderjyske Salmebog). Sen seurauksena Tanskassa oli siten kaksi virallista virsikirjaa ja Etelä-Jyllannissa toivottiin yhtä, yhteistä virsikirjaa. Lisäksi Tanskan Radion välittämät radiojumalanpalvelukset lisäsivät yhden, yhteisen virsikirjan tarvetta. Vuonna 1953 hyväksytyn virsikirjan nimiösivua koristaa Tanskan tuomiokirkkoja esittävät piirrokset. Kirjan tarkoituksena ei ollut niinkään virsikirjan uudistaminen, vaan Tanskan valtakunnan ja siihen liitetyn Etelä-Jyllannin virsilaulun yhdistäminen.[3]

Kirjassa oli 751 virttä, niiden joukossa runsaasti Etelä-Jyllannissa käytettyjä virsiä ja siinä oli siihenastisten virsikirjojen suurin määrä Grundtvigin virsiä. Hänen virsiensä lisäksi siinä oli runsaasti Kingon, Brorsonin ja Ingemannin virsiä. Kirjasta tuli pidetty, se korvasi aikaisemmin käytetyt vanhemmat virsikirjat ja eri puolilla Tanskaa käytetyt paikalliset virsikirjalisäykset.[4] Kirjan virsivalikoima rakentui vanhojen virsikirjojen varaan, kirjassa oli vain muutama, puolisen tusinaa 1900-luvulla kirjoitettu virsi.[3]