Tampereen ylioppilaskunta

Tampereen ylioppilaskunta (TREY) on vuonna 2019 toimintansa aloittanut noin 18 000 opiskelijan ylioppilaskunta. TREY muodostui kun Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto yhdistyivät vuoden 2019 alussa Tampereen yliopistoksi. TREY jatkaa Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan (TTYY) ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) toimintaa. Ylioppilaskunnan tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat opiskelijoiden edunvalvonta, järjestötoiminnan mahdollistaminen, jäsenpalveluiden tarjoaminen ja tamperelaisen yliopistoyhteisön rakentaminen.

Tampereen ylioppilaskunta
Pääsihteeri Adam Zeidan
Edustajiston puheenjohtaja Lauri Ahlqvist
Hallituksen puheenjohtaja Anniina Honkasaari
Jäseniä 18 000
Osoite Korkeakoulunkatu 10, 33720 Tampere
Kotisivut www.trey.fi

Hallituksen puheenjohtajana vuonna 2023 Anniina Honkasaari ja edustajiston puheenjohtajana Lauri Ahlqvist.[1]

Organisaatio

Tampereen ylioppilaskunnan jäseniä ovat kaikki Tampereen yliopistossa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. Ylioppilaskunta voi hyväksyä jäsenikseen myös muita yliopiston opiskelijoita.

Kaikki 18 000 tamperelaista yliopisto-opiskelijaa muodostavat ylioppilaskunnan. Ylintä päätösvaltaa ylioppilaskunnassa käyttää 49-jäseninen edustajisto, joka valitaan vaaleilla kahden vuoden välein. Ylioppilaskunnan operatiivista toimintaa toteuttavat 10-henkinen hallitus ja 15-henkinen henkilöstö. Ylioppilaskunnan pääsihteerinä toimii Adam Zeidan.[2]

Edustajisto
Edustajiston puheenjohtaja Lauri Ahlqvist (Kahden Tähden Teekkarit)
Edustajiston 1. varapuheenjohtaja Julia Jaakkola (Pro Kasvatustieteilijät)
Edustajiston 2. varapuheenjohtaja Joonatan Neva (MEMES 3.0: Tokyo Drift)
Edustajia

49

Ryhmät

Vapaaboomarit (5)

Luuppi_puolue (2)

Master Edators of Matter, Energy and Stuff 3.0: Tokyo Drift (5)

International Representative Group (2)

Kyltyrböndet (3)

Hallintotieteiden liitto (4)

RATTOISA (4)

Kahden Tähden Teekkarit (4)

Medaattorit (4)

Kontakti (4)

Pro Kasvatustieteilijät (2)

Viva – Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto (5)

Vihreä lista (2)

Oikeisto-opiskelijat (3)
Valintatapa Suhteellinen vaalitapa

Toiminta

Edunvalvonta

Tampereen ylioppilaskunta ajaa jäsentensä etua erityisesti Tampereen yliopistossa ja Tampereen kaupungissa, mutta myös laajemmin yhteiskunnassa. Ylioppilaskunnalla on yhteiset edustajiston päättämät linjat, joiden raameissa vaikuttamistyötä tehdään. Ylioppilaskunnan sisällä edunvalvontaa hoidetaan koulutuspoliittisella, sosiaalipoliittisella ja kansainvälisellä sektorella. Edunvalvontaa tehdään paljon myös yhteistyössä opiskelijajärjestöjen kanssa.

Järjestöt

Tampereen ylioppilaskunnan piirissä toimii erilaisia järjestöjä, kuten ainejärjestöjä, kiltoja, edunvalvontajärjestöjä ja harrastejärjestöjä[3]. Ylioppilaskunnan piirissä on yli 150 järjestöä, joiden toimintaa ylioppilaskunta tukee mm. tarjoamalla taloudellista tukea, järjestöneuvontaa, koulutuksia, tiloja ja erilaisia lainauspalveluita.

Sisäänotolliset ainejärjestöt ja killat

Jäsenpalvelut

Ylioppilaskunnan tarjoamat jäsenpalvelut ovat kaikkien jäsenten ja yhdistysasemassa olevien järjestöjen käytettävissä. Jäsenpalveluita ovat mm. opiskelijakortti ja lainattavat pakettiautot, urheiluvälineet ja pelit sekä erilaiset neuvontapalvelut.

Tuutorointi

Päävastuu opiskelijatuutoroinnista Tampereen yliopistossa on yliopistolla, mutta ylioppilaskunta osallistuu tuutorointiin mm. koordinoimalla tuutorihakua, tuottamalla materiaalia tuutoroinnin tueksi sekä auttamalla yliopistoa koulutusten järjestämisessä.

Ylioppilaslehti Visiiri

Ylioppilaskunta julkaisee Tampereen ylioppilaslehti Visiiriä kuudesti vuodessa vuodesta 2020 alkaen.[4]

Suomen suurin Wappu

Tampereella järjestetään vuosittain Suomen suurin Wappu, joka kerää yhteen yli 100 tapahtumaa, kymmeniä järjestöjä ja kaikki 18 000 opiskelijaa.[5]

Lähteet

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.