Ensimmäinen yleinen torpparikokous

Ensimmäisen torpparikokouksen osanottajia Tampereen työväentalon salissa.

Torpparikokoukseen osallistui 400 edustajaa 302 eri paikkakunnalta, jotka edustivat yhteensä yli 51 000 maanvuokraajaa ja muuta tilattomaan väestöön kuuluvaa maaseudun asukasta. Ennen Tampereen kokousta oli ympäri maata pidetty lukuisia paikallisia ja maakunnallisia torpparikokouksia, joissa esitettiin myös ajatus valtakunnallisen kokouksen järjestämisestä. Kun SDP:n johto havaitsi, että kokouksessa tultaisiin ottamaan esille sosialismin periaatteisiin kuulumaton ajatus yksityisestä maanomistuksesta, velvoitti se kaikki agitaattorinsa saapumaan paikalle kaatamaan ehdotuksen. Kokouksen kaikki alustajat olivat sosialidemokraatteja ja myös useat paikalliset torpparikokoukset olivat valinneet edustajikseen nimenomaan työväenliikkeen jäseniä.[2] Tunnettuja osallistujia olivat muun muassa Ida Aalle, Tuomas Hyrskymurto, Aura Kiiskinen, Anders Käcklund, Vilho Lehokas ja Sandra Reinholdsson.[3] Kun torpparikokous oli tiukasti puolueen käsissä, ratkesi periaatteellinen kysymys omistus- vai vuokraoikeudesta äänestyksessä ylivoimaisesti vakaan vuokraoikeuden hyväksi. Muutamat vastustajat olivat lähinnä Pohjanmaalta saapuneita kokousedustajia.[2]

Tampereella keskusteltiin alustavasti myös maanvuokraajien liiton perustamisesta, mutta lopulta merkittävimmäksi saavutukseksi jäi torpparien keskustoimikunnan perustaminen. Sen tehtävänä oli ohjata ja valvoa eri puolilla maata käynnistyneitä torpparilakkoja[4] sekä toimia torppareiden välisenä yhdyssiteenä.[5]

Lisäksi kokous ehdotti säädettäväksi ns. viljelypakkoa, joka velvoittaisi kaikki maanomistajat luovuttamaan viljelemättömät maansa halukkaiden viljeltäviksi. Ehdotus koski yksityisten maanomistajien lisäksi esimerkiksi valtiota ja seurakuntia. SDP teki viljelyspakosta myöhemmin ehdotuksen eduskunnassa, mutta äänestyksessä se kaatui selkein lukemin.[6] Muita vaatimuksia olivat muun muassa torpparivapautus perinnöllisen vuokraoikeuden pohjalta, torpparihäätöjen lakkauttaminen, uudet paremmat vuokrasopimukset, lyhyempi työaika sekä lisätyöpäivien poistaminen.[7]

Torpparikokouksen keskustoimikuntaan eli ns. torpparikomiteaan valittiin yhdeksän jäsentä, joista kokous valitsi viisi ja SDP:n puoluehallinto neljä. Keskustoimikunnan sihteeriksi asetettiin toimittaja Voitto Eloranta sekä asiamiehiksi Jussi Merinen (Länsi-Suomi) ja Heikki Jalonen (Itä-Suomi).[8] Merinen edusti keskustoimikuntaa myös elokuussa 1906 Oulussa järjestetyssä SDP:n puoluekokouksessa.[9]

Torpparikokouksen valitsemat jäsenet

• Voitto Eloranta, Helsinki (siht.)
• Samuli Häkkinen, Viitasaari
• Kössi Kaatra, Tampere
• Jussi Merinen, Tyrvää
• Aatto Sirén, Orimattila

Puoluehallinnon valitsemat jäsenet

• Edvard Gylling, Helsinki
• Heikki Jalonen, Enso
• Yrjö Sirola, Helsinki
• Sulo Vuolijoki, Helsinki

Maaliskuussa 1960 paljastettiin Tampereen työväentalon seinään kiinnitetty ensimmäisen torpparikokouksen muistolaatta.[1]

Ensimmäisen yleisen torpparikokouksen jälkeen Tampereella järjestettiin vielä kaksi muuta torpparikokousta. Toinen yleinen torpparikokous pidettiin 13.–17. tammikuuta 1908, jolloin edustettuina oli yli 62 000 tilattomaan väestöön kuuluvaa. Heistä varsinaisia torppareita oli 41 000. Se oli edellisen torpparikokouksen tavoin sosialidemokraattien johtama ja käytännössä kokonaan puolueen hallussa. Uusia päätöksiä ei juurikaan tehty, vaan tyydyttiin lähinnä vahvistamaan ensimmäisen torpparikokouksen esittämiä vaatimuksia.[4]

Vuoden 1910 torpparikokous järjestettiin 18.–20. huhtikuuta, jolloin keskustoimikunnan korvaajaksi perustettiin torppareiden oma keskusjärjestö Suomen Maanvuokraajain Liitto.[5] Sille päätettiin perustaa myös paikallisosastot jokaiseen Suomen kuntaan.[10] Maanvuokraajien Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Penna Paunu.[5]