Tampereen konferenssi 1905

Kutsu Tampereen kokoukseen julkaistiin Novaja Žizn -lehdessä marraskuun lopussa. Siinä paikallisjärjestöjä kehotettiin valitsemaan kokousedustajat ja varamiehet 23. joulukuuta Suomessa alkavaan IV puoluekokoukseen. Kyseessä oli Leninin johtamien bolševikkien tapaaminen, kun Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen hajoaminen oli vahvistettu aikaisemmin keväällä 1905 Lontoossa järjestetyssä III puoluekokouksessa. Vähemmistöön jääneet menševikit pitivät jo marraskuussa Pietarissa oman edustajakokouksensa eli ”II yleisvenäläisen konferenssin”. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen synnyttämät levottomuudet aiheuttivat kuitenkin sen, etteivät kaikki bolševikkien paikallisosastot saaneet lähetettyä edustajiaan Tampereelle. Rautatielakkojen johdosta pois jäivät muun muassa Moskovan, Samaran ja Nižni Novgorodin edustajat, minkä vuoksi puoluekokous päätettiin muuttaa pelkäksi konferenssiksi.[2]

Juuri ennen puoluekonferenssia bolševikkien hallitsema Moskovan työläisneuvosto päätti 21. joulukuuta aloittaa omin päin paikallisen yleislakon ja aseellisen kapinan, johon myös muut vallankumoukselliset puolueet liittyivät. Puoluekonferenssin alkaessa ei vielä tiedetty kapinan lopputulosta. Toinen konferenssin päätöksiin vaikuttanut tapahtuma oli Venäjän hallituksen julkaisema uusi tulevan valtakunnanduuman vaalilaki.[3]

Konferenssin alkuperäisen paikan piti olla Pietari. Maanalaisesti toiminut puolue ei kuitenkaan uskaltanut kokoontua Venäjällä, vaan uudeksi paikaksi valittiin Suomen suuriruhtinaskunta, jonne matkustettaessa ei tarvittu ulkomaanpassia. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen sihteeri Yrjö Sirola suositteli kokouskaupungiksi Tamperetta, koska paikkakunnalla ei tuolloin ollut varuskuntaa, eikä näin ollen myöskään venäläisiä santarmeja. Lisäksi kaupungin pormestari suhtautui myönteisesti tsaarinvaltaa vastustaviin aktivisteihin ja Tampereella oli myös vahva työväenliikkeen organisaatio. Lenin oli aluksi vastustanut konferenssin järjestämistä Suomessa, mutta muutti mielensä loka–marraskuun suurlakon jälkeen, jonka saavuttamia tuloksia hän avoimesti ihaili.[1] Novaja Žiznissä julkaistun tiedonannon mukaan edustajien tuli olla Pietarissa 21. joulukuuta, jonka jälkeen Tampereelle siirryttiin junalla pienissä ryhmissä Suomen asemalta.[2]

Konferenssilla oli Tampereella suomalaisia järjestäjiä, joiden henkilöllisyyksiä ei varmuudella tiedetä. Kansan Lehden taloudenhoitajaa Vihtori Kososta on pidetty todennäköisenä vaihtoehtona.[3]

Julkilausumavaliokunnan kokous Tampereella, Aleksandr Moravovin historiamaalaus vuodelta 1951. Pöydän päässä keskellä Lenin, seisomassa Stalin.

Tampereen konferenssin kokouspaikkana oli viisi vuotta aikaisemmin valmistunut työväentalo, jossa katsottiin olevan niin paljon toimintaa, ettei kukaan kiinnittäisi vieraisiin huomiota. Tampereen Työväenyhdistys antoi salinsa veloituksetta kokouksen käyttöön ja järjesti talon ympäristöön myös vartioinnin tsaarin salaisen poliisin varalta. Konferenssin osallistujat majoittuivat paikallisiin hotelleihin.[1] Istunnot alkoivat jo 23. joulukuuta, mutta konferenssi avattiin virallisesti vasta seuraavana päivänä. Puheenjohtajaksi valittiin Lenin, apulaisinaan Gorev eli Boris Goldman ja Kiril eli Mihail Borodin. Menševikkien edustajana paikalla oli Emmanuel Lvovitš Gurevitš, joka tunnettiin myös nimellä E. Smirnov. Leninin ehdotuksesta edustajat eivät tsaarin salaisen poliisin ohranan pelossa käyttäneet oikeita nimiään, vaan esiintyivät koko ajan peitenimillä.[2] Muita tunnettuja kokousedustajia olivat muun muassa Fjodor Dan, Leonid Krasin, Juli Martov ja Aleksei Rykov.[4] SDP:n virallisena edustajana paikalla oli Leo Laukki.[5]

Konferenssiin osallistui kaikkiaan 41 sosialidemokraattisen työväenpuolueen paikallisjärjestöjen edustajaa eri puolilta Venäjää. Aluksi käsiteltiin kunkin alueen tapahtumia sekä keskuskomitean toimintaa. Lenin piti Tampereella ainakin kaksi puhetta, joita Stalin myöhemmin kehui innostuneesti.[1] Konferenssin ilmapiiriä ja siellä vallinnutta suurta vallankumouksellista innostusta on kehunut myös paikalla ollut Leninin puoliso Nadežda Krupskaja. Hänen mukaansa Tampereen punakaarti jopa opetti kokouksen väliajoilla venäläisiä ampumaan.[6]

Konferenssin päällimmäisenä asiana oli puolueen hajaannus. Bolševikit pyrkivät Tampereella etsimään keinoja, miten he saisivat jälleen menševikit takaisin yhteistyöhön, mutta kuitenkin niin, että puolueen linja säilyisi enemmistöläisenä. Muita käsiteltäviä asioita olivat niin sanottu agraarikysymys, joka koski muun muassa talonpoikien vaatimuksia suurmaanomistajien maiden takavarikoimisesta, sekä suhtautuminen tuleviin duuman vaaleihin. Konferenssin merkittävin julkilausuma olikin juuri päätös vaalien boikotoimisesta, joka samalla merkitsi, että puolue totesi aseellisen kapinan olevan välttämättön keino vallankumouksen saavuttamiseksi. Toinen tärkeä päätös oli paikallisten rinnakkaisjärjestöjen yhdistäminen sekä yhteisen puoluekokouksen koollekutsuminen puolueen toiminnan uudelleenorganisoimiseksi.[2]

Joulukuun 28. päivänä kokousedustajat olivat mukana kaupungissa järjestetyssä suuressa mielenosoituksessa, jossa vaadittiin säätyvaltiopäiviä täyttämään kansan vaatimukset yleisen äänioikeuden suhteen. Mielenosoitukseen osallistui yli 10 000 ihmistä, jotka marssivat työväentalolta Keskustorille. Joidenkin tietojen mukaan Lenin olisi pitänyt puheen myös mielenosoituksen yhteydessä. Konferenssin päätöspäivänä venäläiset kokoontuivat yhdessä tamperelaisten työläisten kanssa työväentalon saliin laulamaan vallankumouslauluja. Toiset lähteet mainitsevat myös mielenosoituksen olleen vasta kokouksen viimeisenä iltana 30. joulukuuta. Konferenssin osanottajat poistuivat Tampereelta uudenvuodenaattona. Poliisia harhauttaakseen he jakautuivat muutaman hengen ryhmiin ja matkustivat eri suuntiin lähipaikkakunnille. Vasta junanvaihtojen jälkeen venäläiset suuntasivat kohti Pietaria, jonne kaikki osallistujat pääsivät ilman vaikeuksia. Lenin itse matkusti Pietariin väärennetyn passin turvin.[1] Konferenssista tehtiin kuitenkin kaikista varotoimenpiteistä huolimatta myöhemmin ilmianto valtiolliselle poliisille.[2]

Tampereen konferenssin yhteydessä suomalaiselta työväenliikkeltä saaduilla vaikutteilla on sanottu olleen suuri merkitys bolševikkien myöhempään toimintaan. Puna-armeija organisoitiin aluksi suomalaisilta työväen järjestyskaarteilta otetun mallin mukaan. Tampereen suurlakkokomitean ja punakaartien välinen tehokas yhteistyö oli tehnyt Leniniin vaikutuksen, ja vastaavanlaisia kaarteja alettiin perustamaan Pietarissa keväällä 1917 helmikuun vallankumouksen yhteydessä. Leninin on väitetty saaneen suomalaisten punakaartien ja suurlakkokomiteoiden kokoonpanoista myös ajatuksen neuvostojen perustamisesta.[7]

Suomen kannalta vuoden 1905 konferenssia merkittävämpänä pidetään kuitenkin Tampereella huhtikuussa 1906 järjestettyä kokousta.[7] Kahden Tampereen konferenssin lisäksi sosiaalidemokraattinen työväenpuolue piti Suomessa myös kaksi muuta kokousta; Kotkassa heinäkuussa 1907 sekä Helsingissä saman vuoden marraskuussa.[8]

Leninin ja Stalinin ensikohtaaminen tapahtui Tampereen Työväentalon kokoussalissa eli samassa tilassa, jossa nykyään toimii Lenin-museo.[7] Stalin kuvaili tapahtumaa myöhemmin muistelmissaan pettymykseksi. Hän oletti Leninin kaltaisen suurmiehen olevan edustava ja isokokoinen myös fyysisesti, mutta tämä olikin tavallisen näköinen keskivertoa lyhyempi mies, joka ei mitenkään erottunut muista paikallaolijoista. Lisäksi Stalinin mukaan oli totuttu siihen, että suurmiehet ilmestyvät kokouksiin aina hieman myöhässä, niin että yleisö odottaa hänen ilmestymistään juhlallisesti ja kunnioittaen. Lenin oli kuitenkin saapunut paikalle jo hyvissä ajoin ja rupatteli nurkkapöydässä tuttavallisesti muiden kokousedustajien kanssa. Stalinin mielestä se tuntui ”eräiden välttämättömien sääntöjen rikkomiselta”.[9]

Muistolaatta Tampereen Työväentalon seinässä.

Tampereen konferenssin pöytäkirjat eivät ole säilyneet eikä kokouksesta ole myöskään olemassa yhtään valokuvaa. Tämän vuoksi konferenssin todellisista tapahtumista ei ole juurikaan luotettavaa tietoa, vaan kaikki myöhemmät muistelut ovat enemmän tai vähemmän värittyneitä. Koska kokouksessa oli mukana Leninin ja Stalinin tapaiset maailmanhistoriallisesti merkittävät hahmot, se on synnyttänyt lukuisia tarinoita ja myyttejä, jotka eivät kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa. Leninin ja hänen puolisonsa Nadežda Krupskajan väitetään esimerkiksi asuneen konferenssin ajan Rautatienkadun ja Kyttälänkadun kulmassa sijainneessa matkustajakodissa ja rakennuksen seinässä onkin nykyään tapauksesta kertova muistolaatta. Todellisuudessa paikalla ei kuitenkaan toiminut matkustajakotia vielä vuonna 1905[1] ja Lenin lienee asunut useimpien muiden kokousedustajien tavoin nykyisen Hotelli Emmauksen talon paikalla sijainneessa hotelli Bauerissa.[10]

Toisen tarinan mukaan suomalainen toimittaja ja aktivisti J. E. Zidbäck olisi Tampereella pelastanut Leninin ja Stalinin ohranan pidätykseltä varoittamalla heitä Helsingistä saamansa tiedon perusteella. Hänen mukaansa kaupunkiin olisi jo jouluaattona saapunut satoja valtiollisen poliisin miehiä ja santarmeja. Zidbäckin kertomukset kokouksen aikaisista tapahtumista ovat kuitenkin ristiriitaisia muiden tietojen kanssa, eikä esimerkiksi Tampereen Työväenyhdistyksen silloinen puheenjohtaja Emil Viljanen ole vahvistanut niitä todeksi.[1]

Matti Vuolukan vuonna 1949 esittämän muistelun mukaan[1] Lenin lupasi Tampereen konferenssissa Suomelle itsenäisyyden, mikäli bolševikit pääsevät Venäjällä valtaan. Vuolukan muistelema tapaus liittynee kuitenkin Tampereella marraskuussa 1906 järjestettyyn toiseen puoluekonferenssiin ja Leninin lupaus koski silloinkin todennäköisesti vain Suomen sisäistä autonomiaa.[1] [10]