Tampereen kaupunkiseutu

Tampereen kaupunkiseutu on kahdeksan kuntaa käsittävän, Tampereesta ja sen seitsemästä lähikunnasta koostuvan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toiminta-alue. Se sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa ja on Suomen pääkaupunkiseudun jälkeen maan toiseksi suurin kaupunkiseutu.[1] Tampereen kaupungin lisäksi siihen kuuluvat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi.

Tampereen kaupunkiseudulla asuu 422 000 asukasta (2022)[2] ja toimii yli 35 000 yritystä. Alue on laajuudeltaan noin 4 550 km².

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän logo

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä organisoi Tampereen kaupunkiseudun kuntien seudullista yhteistyötä. Seutuyhteistyö on Tampereen kaupunkiseudun kuntien päätöksiin perustuvaa yhteistyötä alueen kehittämiseksi. Viimeisin seutustrategia on hyväksytty seudun kuntien valtuustoissa vuoden 2017 alussa. Yhteistyön keskeisiä osa-alueita ovat yhdyskuntarakenteen seudullinen suunnittelu, palvelujen kehittäminen sekä elinkeinoyhteistyö.

Tampereen kaupunkiseudun alue

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymässä ylintä päätösvaltaa käyttää yhtymäkokous, joka muun muassa valitsee seutuhallituksen ja hyväksyy kuntayhtymän talousarvion. 13-jäsenisen seutuhallituksen tehtävänä on käynnistää yhteistyöhankkeita sekä tehdä esityksiä jäsenkunnille seudullisista ratkaisuista. Seutuhallituksen apuna toimii kuntajohtajakokoukset, joiden tehtävänä on edistää asioiden käsittelyä kunnissa sekä osallistua niiden valmisteluun. Asioita valmistellaan seututyöryhmissä (maankäyttö ja asuminen, liikennejärjestelmä, hyvinvointipalvelut sekä infrapalvelut). Työryhmät koostuvat jäsenkuntien asiantuntijoista.

Seutuyksikkö puolestaan vastaa seutuyhteistyön käytännön valmistelusta. Kaupunkiseudun kuntayhtymän toiminnan rahoittavat jäsenkunnat. [3]

Kunnat

Vaakuna Kunta Väestö 01.07.2021[4] Maapinta-ala km² Väestöntiheys km²
Kangasala (kaupunki) 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero32 400 &&&&&&&&&&&&0658.070000658,07 &&&&&&&&&&&&&048.040000048,4
Lempäälä (kunta) 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero23 967 &&&&&&&&&&&&0269.0580000269,58 &&&&&&&&&&&&&087.030000087,3
Nokia (kaupunki) 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero34 601 &&&&&&&&&&&&0288.0300000288,30 &&&&&&&&&&&&0117.0700000117,7
Orivesi (kaupunki) 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero8 949 &&&&&&&&&&&&0799.0650000799,65 &&&&&&&&&&&&&011.050000011,5
Pirkkala (kunta) 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero19 947 &&&&&&&&&&&&&081.042000081,42 &&&&&&&&&&&&0241.&&&&00241,0
Tampere (kaupunki) 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero241 984 &&&&&&&&&&&&0524.0950000524,95 &&&&&&&&&&&&0453.0600000453,6
Vesilahti (kunta) 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero4 398 &&&&&&&&&&&&0301.040000301,04 &&&&&&&&&&&&&014.050000014,5
Ylöjärvi (kaupunki) 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero33 439 &&&&&&&&&&&01115.07300001 115,73 &&&&&&&&&&&&&029.080000029,8
yhteensä &&&&&&&&&0400000.&&&&00400 000 &&&&&&&&&&&04038.07400004 038,74 &&&&&&&&&&&&&097.050000097,5

Katso myös

Lähteet

  1. Tilastokeskus www.stat.fi. Viitattu 7.8.2019.
  2. Väestö 31.12. muuttujina Alue, Ikä, Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat. Viitattu 4.7.2022. [vanhentunut linkki]
  3. Tampereen kaupunkiseutu www.tampereenseutu.fi. Viitattu 7.8.2019.
  4. Tampereen kaupunkiseutu ylittää 400 000 asukkaan rajapyykin tampereenseutu.fi. Viitattu 25.10.2021.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.