Tamminiemi

Tunnettujen suomalaisten jugend-arkkitehtien Sigurd Frosteruksen ja Gustaf Strengellin suunnittelema huvila meren rannalla, puiston keskellä, valmistui tukkukauppias Nissenin käyttöön vuonna 1904. Sen asuinpinta-ala on 450 neliömetriä. Hufvudstadsbladetin päätoimittaja, myöhemmin kauppaneuvoksen arvonimen saanut Amos Anderson osti talon vuonna 1924 tarkoituksenaan muuttaa Helsingin keskustasta sinne ja teetti siihen remontin. Anderson tunsi olonsa Tamminiemessä kuitenkin yksinäiseksi ja jäi asumaan kerrostaloasuntoonsa Yrjönkadulle. Lisäksi hän vietti viikonloput pääasiassa Kauniaisissa ja kesälomansa Naantalissa, joten hän antoi Tamminiemen vuokralle. Vuonna 1939 Tamminiemen arvoksi laskettiin 900 000 markkaa. Presidentti Kyösti Kallio, jonka kanssa Anderson oli ystävystynyt, ehdotti Tamminiemen lahjoittamista ”köyhälle valtiolle” tasavallan presidentin vapaa-ajan asunnoksi. Anderson lahjoittikin talon valtiolle vuonna 1940 ehdolla, että Helsingin kaupunki jatkaa tontin vuonna 1942 umpeutuvaa vuokrasopimusta. Anderson sitoutui myös kustantamaan talossa tarvittavan peruskorjauksen. Kyösti Kallio ei kuitenkaan koskaan ehtinyt itse asua Tamminiemessä.[1]

Presidentti Kekkosen työhuone

Tamminiemeä käyttivät virka-asuntonaan ennen Kekkosta Risto Ryti ja Gustaf Mannerheim. Ryti vietti Tamminiemessä kesät 1941–1944 ja talven 1944, jolloin jouduttiin pakenemaan Helsingin suurpommituksia. Tultuaan presidentiksi Mannerheim käytti Tamminiemeä aluksi vain lounas- ja neuvottelupaikkana, koska hän joutui matkustamaan toistuvasti erikoisjunallaan Helsingin ja Mikkelin välillä. Niinpä hän yöpyi Tamminiemessä ensimmäisen kerran syyskuussa 1944. Tamminiemen ohella Mannerheim oleskeli paljon myös yksityisasunnossaan Kaivopuistossa. Helsingin ilmasuojelupäällikön, eversti Väinö Karikosken määräyksestä Tamminiemeen rakennettiin väestönsuoja loppuvuodesta 1944.[2]

J. K. Paasikivi viihtyi paremmin Presidentinlinnassa ja luovutti Tamminiemen – taloa koskeneen lahjoituskirjan vastaisesti ja Amos Andersonin harmiksi – puolisonsa Alli Paasikiven sukulaisten käyttöön.[3] Sen sijaan Urho Kekkonen, jota miellyttivät Presidentinlinnaa vaatimattomampi virka-asunto ja sen ympäristön tarjoamat hyvät ulkoilumahdollisuudet, muutti mielellään Tamminiemeen ja rakennutti sinne hirsisaunan. Talo peruskorjattiin, ja Sylvi Kekkonen sisusti sitä yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Tamminiemen kirjastossa on kahden kirjailijan ja intohimoisen lukijan jäljiltä yli kolmetuhatta teosta. Yksityiselämänsä ohella Urho Kekkonen keskitti presidentintoimen hoidon Tamminiemeen niin täydellisesti, että hän kävi Presidentinlinnassa yleensä vain kerran viikossa, perjantaisin. Myös presidentin äiti Emilia Kekkonen asui viimeiset aikansa Tamminiemessä.[4] Yleisesti Tamminiemeä pidettiin presidentin virka-asunnoksi epäkäytännöllisenä, koska siellä ei ollut riittävästi tiloja presidentin adjutanteille, turvamiehille ja muulle henkilökunnalle. Myös perheasuntona se on hankala, koska edustustilaa on runsaasti, mutta muita tiloja melko niukasti. Nämä seikat johtivat osaltaan siihen, että tasavallan presidentille rakennettiin lähietäisyydelle sittemmin uusi virka-asunto Mäntyniemi.[5]

Tamminiemen sauna.

Tamminiemi tuli kuuluisaksi 1960-luvulla muun muassa ”lastenkutsuista”, joihin Kekkonen kutsui nuorta älymystöä. Sylvi Kekkonen puolestaan kokosi ympärilleen kirjallisen piirin. Saunaan lisättiin myöhemmin uima-allasosasto ja siellä saunottiin lauantaisin vakiovieraiden, Tamminiemen saunaseuran kanssa. Vakiovieraisiin kuului muun muassa akateemikko Kustaa Vilkuna.[6]

Tamminiemestä ja Kekkosesta tuli monissa yhteyksissä synonyymejä. Teos, jossa Kekkonen kokosi yhteen linjanvetojaan ja jota on kutsuttu hänen poliittiseksi testamentikseen, sai nimen Tamminiemi julkaisun tapahtuessa 1980. Seuraavana vuonna ilmestyi kohuteos Tamminiemen pesänjakajat, jonka joukko poliittisia toimittajia Aarno Laitisen johdolla oli kirjoittanut Lauantaiseuran salanimellä ja jossa pohdittiin suorasukaisin sanankääntein vallan uusjakoa Kekkosen väistyessä.

Urho Kekkosen erotessa presidentin tehtävistä 1982 hänelle myönnettiin oikeus jäädä asumaan Tamminiemeen, joka muutettiin hänen yksityiseksi palvelukodikseen.

Meilahdessa lähellä Tamminiemeä on tasavallan presidentin nykyinen virka-asunto, joka on nimetty edeltäjäänsä mukaillen Mäntyniemeksi.

Urho Kekkosen museo Tamminiemessä tutustutaan Kekkosen perheen elämään myös esineiden välityksellä.

Kekkosen kuoltua Museovirasto sai keväällä 1987 tehtäväkseen muodostaa Tamminiemestä kotimuseon. Hankkeen toteutumisen teki mahdolliseksi Kekkosen kuolinpesän lahjoitus. Urho Kekkosen museon avasi joulukuussa 1987 tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Museossa esitellään paitsi Kekkosen, myös Rytin ja Mannerheimin presidenttiaikaa sekä Suomen historiaa toisesta maailmansodasta 1980-luvun alkuun.

• Risto Ryti (vuosina 1940–1944)[7]
• Carl Gustaf Emil Mannerheim (vuosina 1944–1946)[7]
• Urho Kekkonen (vuosina 1956–1986)[7]

• Jouslehto, Olavi & Okker, Jaakko: Tamminiemestä Mäntyniemeen. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24355-8.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tamminiemi Wikimedia Commonsissa

• Tamminiemi – Kansallismuseo