Tambovin kapina

Kesästä 1920 alkaen eri puolilla Neuvosto-Venäjää puhkesi useita suuria talonpoikien kapinoita, sillä talonpojat olivat kyllästyneet viljan takavarikointeihin, nälänhätään ja neuvostoviranomaisten mielivaltaan. Tambovin alueelta luovutettavan viljan kiintiöksi vuodelle 1920 oli määrätty 11 miljoonaa puutaa, mikä varsinkin huonon satovuoden vuoksi oli kohtuuttoman suuri määrä. Alueella oli ollut syksystä 1919 lähtien nälänhätää ja elintarvikemellakoita.[1]

Tambovin toisen kapina-armeijan esikunta, keskellä Aleksandr Antonov.

Kapina sai alkunsa Kirsanovin piirin alueella Kamenka-nimisessä kylässä, jossa puhkesi elokuussa 1920 spontaani kansannousu viljan takavarikointeja vastaan. Keskivertoa vauraammalle kylälle oli määrätty vielä ylimääräinen viljakiintiö, jota paikalliset talonpojat kieltäytyivät luovuttamasta. He surmasivat takavarikointiprikaatin jäseniä ja alkoivat aseistautua, jolloin naapurikylät liittyivät nopeasti mukaan. Paikalliset neuvostot korvattiin talonpoikien liitoilla. Yli 50 kommunistia ammuttiin. Kapinallisjoukkojen johtajaksi ryhtyi aluksi paikallinen sosialistivallankumouksellisiin kuulunut Grigori Plužnikov, joka oli organisoinut aatelisten suurtilojen valtauksia vuosien 1905 ja 1917 vallankumousten yhteydessä.[2]

Kapina yllätti Tambovin alueen viranomaiset, jotka eivät kyenneet estämään liikkeen laajenemista. Alueelle oli sijoitettu vain pieni määrä puna-armeijan joukkoja, jotka osoittautuivat lisäksi epäluotettaviksi. Kapinalliset valtasivat pian alueen pääkaupungin Tambovin, jolloin heihin liittyi tuhansia talonpoikia lisää. Alueelle lähetetyt vahvistusjoukot pakottivat kapinalliset perääntymään ja kostivat polttamalla kyliä ja teloittamalla satoja talonpoikia. Tämän seurauksena valtava määrä aiemmin rauhallisina pysyneitä talonpoikia liittyi sissiarmeijaan. Kapina laajeni käsittämään koko Tambovin alueen eteläpuoliskon sekä osia Saratovin, Voronežin ja Penzan alueista. Kapinan sotilaalliseksi johtajaksi ryhtyi nyt vasemmisto­sosialisti­vallankumouksellisten Aleksandr Antonov. Kommunistien propaganda väitti kapinallisia talonpoikia varakkaiksi kulakeiksi, mutta suurin osa oli ilmeisesti tavallisia talonpoikia. Aseinaan heillä oli aluksi talikoita, seipäitä ja kirveitä, mutta pian mukaan liittyi myös puna-armeijan ja valkoisen armeijan sotilaskarkureita, jotka toivat aseensa mukanaan. Maaseudun asukkaiden tuen ansiosta kapinalliset kykenivät erittäin tehokkaaseen sissisotaan ja puna-armeijan joukko-osasto toisensa jälkeen epäonnistui kapinan tukahduttamisessa.[3]

Sotilaallisesta menestyksestään huolimatta Tambovin kapinalliset eivät pyrkineet laajempaan neuvostovallan kukistamiseen, sillä talonpoikia kiinnosti lähinnä oman kotiseutunsa puolustaminen. Talonpojat olivat olleet tyytyväisiä lokakuun vallankumouksen yhteydessä toteutettuun maanjakoon, jonka seurauksena he olivat olleet hetkellisesti lähes itsellisiä. Kapinalliset käyttivät tunnuksenaan punalippua ja sellaisia iskulauseita kuin ”Neuvostovalta ilman kommunismia!” tai ”Eläköön bolševismi, kuolema kommuneisteille!”; monet heidän johtajistaan olivat olleet bolševikkien tukijoita ennen kuin nämä aloittivat kovakouraiset viljan pakko-otot ja kyläneuvostojen vallan rajoittamisen kesällä 1918. Nyt he kostivat kommunisteille murhaamalla näitä julmilla tavoilla. Järjestysvallan romahtamisen vuoksi kapinallisten hallitsemalla alueella tapahtui myös yleistä ryöstelyä ja juutalaispogromeja.[3]

Huhtikuussa 1921 puna-armeijan komentaja Mihail Tuhatševski sai tehtäväkseen Tambovin kapinan kukistamisen. Hän onnistui tässä viimein saman vuoden kesäkuussa miehittämällä koko alueen yli 100 000 miehen voimin ja käynnistämällä valtavan terrorin talonpoikien lannistamiseksi. Operaatiossa käytettiin panssariautoja, tykistöä, lentokoneita ja taistelukaasuja sekä panttivankien ottamista. Noin 50 000 talonpoikaa, muun muassa kapinallisten perheenjäseniä, suljettiin erityisille vankileireille. Kokonaisten kylien asukkaat saatettiin karkottaa tai teloittaa ja joskus kylät myös poltettiin. Tambovin kapinan kukistamisen yhteydessä teloitettiin arviolta noin 15 000 ihmistä minkä lisäksi 100 000 vangittiin tai pakkosiirrettiin muualle. Antonov onnistui jatkamaan sissitaistelua armeijansa rippeiden kanssa kesään 1922 saakka, jolloin Tšeka surmasi hänet väijytyksessä.[4]

• Orlando Figes: ”Peasant Armies”, s. 370–379 teoksessa Critical Companion To The Russian Revolution 1914–1921 (toim. Edward Acton, Vladimir Tšerniajev & William G. Rosenberg). Indiana University Press 1997.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tambovin kapina Wikimedia Commonsissa

Kapinoita ja vallankumouksia Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa

Suolakapina 1648 | Stenka Razin 1670 | Ivan Mazepa 1709 | Jemeljan Pugatšov 1773 | Dekabristit 1825 | Vuoden 1905 vallankumous (Verisunnuntai) | Kazakstanin kapina 1916 | Vuoden 1917 vallankumous (Helmikuun vallankumous · Heinäkuun päivät · Lokakuun vallankumous) | Bolševikkien vastaiset kapinat: Kerenskin–Krasnovin kapina 1917 · Vasemmistoeserrien kapina 1918 · Jaroslavlin kapina 1918 · Tambovin kapina 1920 · Kronstadtin kapina 1921 | Basmatšin kapina 1916–1934 | Storoževoin kapina 1975 | Sumgaitin levottomuudet 1988 | Bakun levottomuudet 1990 | Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 | Perustuslaillinen kriisi 1993