Talviuni

Talviuni on eläimellä yli talven kestävää unta. Se on joidenkin eläinlajien keino sopeutua talven ravintopulaan. Tyypillisiä talviunta nukkuvia nisäkkäitä ovat muun muassa karhu ja mäyrä.[1]

Talviunta nukkuvan ruumiinlämpö laskee muutamalla asteella ja elintoiminnot hidastuvat vähäisesti, sydämen lyöntitiheys saattaa pienentyä ja hengitys hieman hidastua. Ne lakkaavat ulostamasta ja virtsaamasta ja selviytyvät ravinnotta. Energiaa ne saavat rasvavarastojensa avulla, jota ne keräävät koko kesän ja syksyn ajan. Talviunta nukkuvilla eläimillä on erityinen ruskearasvakerros, joka puuttuu tavallisilta nisäkkäiltä kokonaan. Kerätty rasvakerros saattaa kattaa jopa kolmanneksen koko eläimen painosta, joskus jopa enemmän.

Eläin pesiytyy muun muassa luolaan, juurakoihin tai vaikkapa itse kaivamaansa koloon, johon se paneutuu talviuneensa, se menee mahdollisimman pieneen kerään ns. sikiöasentoon, jotta kaikki mahdollinen lämpöenergia pysyisi sen käytettävissä.

Talviuni on tavallista syvempi unitila, josta herääminen on mahdollista ulkoisten häiriöiden tai talvehtimisolosuhteissa tapahtuvien muutosten seurauksena. Talviuni ei kuitenkaan ole yhtä syvää kuin talvihorros, jossa eläimen ruumiinlämpö laskee paljon enemmän[1].