Talvisota (kirja)

Kirjan kertojana toimii Martti Hakala. Martti on minäkertoja, joka kertoo tarkkoja muistelmia omista kokemuksistaan talvisodassa. Talvisota-elokuvaan verrattuna kirjassa esiintyy melko vähän nimeltä mainittuja henkilöhahmoja.

Martti Hakalan ja hänen nuoremman veljensä Paavo Hakalan sotatie alkaa 13. lokakuuta 1939, kun miehet lähtevät muiden kauhavalaisten asevelvollisten kanssa ylimääräiseen kertausharjoitukseen. Hakalan veljekset sijoitetaan pohjalaisista koottuun jalkaväkirykmentti 23:een, jonka komentajana toimi everstiluutnantti Matti Laurila.

Jalkaväkirykmentti 23 keskitetään junakuljetuksilla ja jalkamarsseilla Karjalankannakselle. Ennen sodan puhkeamista rykmentti harjoittelee ja osallistuu linnoitustöihin Unnunkosken ja Konnitsan kylissä. Konnitsassa Paavo Hakalan ja paikallisen nuoren naisen välille syntyy romanssi, joka katkeaa naisen perheen lähdettyä evakkoon. Samaan aikaan Paavolla on romanssi myös kotikylässä naapurin tytön kanssa.

Talvisodan puhjettua jalkaväkirykmentti 23 käsketään eturintamaan Terenttilän peltoaukealle itsenäisyyspäivänä 1939. Terenttilässä Martti ja Paavo taistelevat menestyksekkäästi puna-armeijaa vastaan. Martti Hakala kuvaa sodankäyntiä erittäin tarkasti. Paavo Hakala haavoittuu Terenttilässä ja käy kotilomalla. Pian kotilomalta paluun jälkeen Paavo kaatuu vihollisen tykistön suorasta osumasta Martin silmien edessä. Veljen kuolema vaikuttaa Marttiin syvästi, mutta sodan todellisuudessa suremiseen ei ole mahdollisuutta. Martti löytää Paavon tavaroista rakkauskirjeitä joita Paavo on saanut Konnitsan kylässä tapaamaltaan naiselta. Veljensä mainetta suojellakseen Martti polttaa kirjeet.

Jalkaväkirykmentti 23 siirretään Terenttilän aukeilta lepoon tapaninpäivänä. Martti pääsee levon aikana käymään kotona lomalla. Loman jälkeen Martin joukkue on vähän aikaa kunnostamassa Taipaleen rintaman takalinjoja. Tämän jälkeen jalkaväkirykmentti 23 siirretään nopeasti Äyräpään rintamalle. Jalkaväkirykmentti 23 kokee Äyräpäässä erittäin raskaita tappioita ja koko rintama on lähellä romahtamista. Martti ja koko muu rykmentti ovat taistelukyvyn äärirajoilla. Rauhan tulo 13. maaliskuuta 1940 pelastaa Martin ja loput rykmentin vähiin kuluneista miehistä. Kirjan viimeisissä lauseissa Martti kuvaa kokemaansa suurta katkeruutta siitä, kuinka suurista tappioista huolimatta Suomen armeijan oli vetäydyttävä Moskovan rauhan mukaisille rajoille ja luovutettava puolustamansa alueet Neuvostoliitolle.