Talvikylä

Talvikylä on asumismuoto, jota ovat käyttäneet erityisesti kolttasaamelaiset mutta myös saamelaiset laajemmin 1400-luvulta 1600-luvun alkuun ainakin Utsjoella, Inarissa, Sodankylässä ja Savukoskella–Pelkosenniemellä.[1][2]

Muina vuodenaikoina kuin talvisin kolta elelivät lähinnä perhekunnittain muun muassa kalastusmahdollisuuksien mukaan eri paikoilla, mutta talvisin koltta-alueen siidat kokoontuivat talvikyliinsä. Talvikylissä vietettiin kaamosta, pidettiin kyläkokouksia, vaihdettiin kuulumisia ja harjoitettiin muun muassa ajoporoja.[1]

Kolttasaamelaisten siidat, joilla oli oma talvikylänsä, olivat Hirvas, Muotka, Nuortijärvi, Näätämö, Paatsjoki, Petsamo ja Suonikylä. Näistä Näätämö on kuulunut Norjan kuningaskuntaan, muut joko suoraan Venäjän keisarikunnan alaisuuteen tai Suomen suuriruhtinaskuntaan. Tarton rauhassa 1920 Paatsjoen, Petsamon ja Suonikylän siidat tulivat Suomen tasavallalle, loput Neuvostoliitolle. Rauhansopimuksen myötä kolttien perinteiset vuosikiertoreitit hankaloituivat. Pariisin rauha vahvisti Petsamon siirtymisen Neuvostoliitolle, ja kun alueen koltat evakuoitiin Suomen puolelle vuoteen 1952 mennessä, talvikyläperinne oli tullut tiensä päähän. Neuvostoliiton puolella koltat ovat siirtyneet tai siirrettiin enimmäkseen Luujärven keskustaajamaan[3]. Kyläkokoukset tosin jatkuvat Suomessa.[4][5]