Taliban

Ronald Reagan keskustelee afganistanilaisten mujahidinien kanssa helmikuussa 1983.

Neuvostoliitto miehitti Afganistania vuosina 1979–1989. Paikalliset vastarintajoukot löysivät yhteisen ideologian islamista. Ne saivat merkittävää tukea Pakistanista, Saudi-Arabiasta ja Yhdysvalloista sekä ulkomaisilta vapaaehtoisilta, jotka myöhemmin perustivat äärijärjestö al-Qaidan.[5] Neuvostoliiton vetäytyminen ei lopettanut sotaa, vaan poliittinen ja etninen väkivalta kiihtyivät entisestään.[6] Afganistanin demokraattinen tasavalta luhistui ja maa ajautui kaaokseen.[4]

Katso myös: Afganistanin islamilainen valtio

Talibanin henkiset juuret palautuvat Pohjois-Pakistanin madrasoihin, jotka perustettiin 1980-luvulla afgaanipakolaisia varten.[4] Liikkeen perustaja Muhammad Omar oli yksi miehitystä vastustaneista mujahidin-taistelijoista. Neuvostoliiton vetäydyttyä hän asettui Kandaharin maakunnassa sijainneeseen kylään, missä hän toimi paikallisen madrasan johtajana. Hän väitti saaneensa ilmestyksen, joka kehotti häntä palauttamaan rauhan, ja keräsi ympärilleen seuraajajoukon.[6] Taliban perustettiin 1994 ja kasvoi nopeasti merkittävästi yhteiskunnalliseksi tekijäksi, joka syrjäytti Afganistanin eteläosia hallinneet sotaherrat. Kannattajat olivat enimmäkseen paštuja, jotka ovat alueen merkittävin etninen ryhmä. Talibania voimisti sen ulkomailta saama vanhoillisten muslimien tuki. Vuoden 1996 lopulla liike oli riittävän vahva miehittämään pääkaupunki Kabulin, ja siitä tuli Afganistanin tosiasiallinen hallitsija.[4]

Pääartikkeli: Afganistanin islamilainen emiraatti (1996–2001)

Taliban valtansa huipulla loppuvuodesta 2000. Vihreällä on merkitty Talibanin hallitsema alue ja sinisellä Pohjoisen liitto.

Mullah Omar nimitettiin Afganistanin emiiriksi. Hän otti myös ”uskovien johtajan” arvonimen, joka oli osmanikalifaatin sorruttua jäänyt vähälle käytölle, ja esiintyi profeetta Muhammadin seuraajana.[6] Hänen hallintonsa ei saanut laajaa kansainvälistä tunnustusta. Ainoastaan Saudi-Arabia, Pakistan ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat tunnustivat sen lailliseksi. Afganistanissa vastarinta jatkui, erityisesti maan pohjois-, länsi- ja keskiosissa. Kannatus ja vastustus ryhmittyivät pitkälti etnisten jakolinjojen mukaan, sillä monet tadžikit, uzbekit ja hazarat katsoivat Talibanin vallan olevan merkki paštujen perinteisen valta-aseman jatkumisesta. Taliban levitti valtaansa vähitellen, ja vuonna 2001 vastarintaa esiintyi vain pienellä alueella maan pohjoisosassa.[4]

Talibanin hallitsema Afganistan tuli tunnetuksi äärimmäisen konservatiivisesta islamin tulkinnasta.[4] Uskosta luopumisesta rangaistiin kuolemalla.[6] Naiset eristettiin julkisesta elämästä lähes täysin, ja heiltä kiellettiin opiskelu ja työnteko kodin ulkopuolella.[4] Musiikki, televisio ja monet muut viihdemuodot kiellettiin kokonaan.[6] Ei-islamilaista kulttuuriperintöä hävitettiin järjestelmällisesti,[4] tunnetuimpana Bamiyan buddhapatsaiden räjäyttäminen. Paštujen perinnäistavoille annettiin suuri merkitys, ja muidenkin odotettiin noudattavan niitä.[6] Taliban myös salli islamilaisten terrorijärjestöjen jäsenten asettua maahan. Heistä tunnetuin oli saudiarabialainen Osama bin Laden, joka Afganistanista käsin järjesti useita terrori-iskuja Yhdysvaltoja vastaan.[4]

Syyskuusssa 2001 bin Ladenin järjestö al-Qaida hyökkäsi New Yorkin World Trade Centeriin. Iskussa kuoli tuhansia ihmisiä,[7] ja osa syyllisistä oli koulutettu Afganistanissa. Kun Taliban kieltäytyi luovuttamasta bin Ladenia oikeudenkäyntiä varten, Yhdysvallat liittolaisineen hyökkäsi Afganistaniin. Tavoitteena oli lopettaa Talibanin valta ja tuhota al-Qaida. Sotaretki alkoi jo syyskuun lopulla, ja Kabul valloitettiin vajaat kaksi kuukautta myöhemmin. Taliban menetti tärkeimmän keskuksensa Kandaharin joulukuun alussa, mikä merkitsi liikkeen vallan päättymistä. Yhdysvallat asetti Afganistanin johtoon Hamid Karzain väliaikaisen hallituksen.[5]

Pääartikkeli: Afganistanin sota (2001–2021)

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo neuvotteluissa Talibanin edustajien kanssa marraskuussa 2020.

Syrjäytetty mullah Omar piiloutui tuntemattomaan paikkaan, mistä käsin hän johti sissisotaa Yhdysvaltain ja NATOn joukkoja vastaan. Sotaa käytiin myös Pakistanista käsin, vaikka Taliban kiistikin Omarin poistuneen kotimaastaan. Hän kuoli pakistanilaisessa sairaalassa 2013, ja liikkeen uudeksi johtajaksi nousi mullah Akhtar Mansour. Tämä kuoli Pakistanin alueella Yhdysvaltain ilmaiskussa toukokuussa 2016, jolloin valtaan nousi Hibatullah Akhundzada. Hänen valtansa rajoittui enimmäkseen poliittisiin ja uskonnollisiin seikkoihin, kun taas sotilaallinen valta keskittyi Haqqani-verkostolle.[4] Paštumilitanteista koostunut järjestö toimi Itä-Afganistanissa ja Luoteis-Pakistanissa ja teki pommi-iskuja, salamurhia ja sissihyökkäyksiä Afganistanin uutta hallitusta sekä sitä tukevia länsimaiden joukkoja vastaan.[8] Verkoston johtaja Sirajuddin Haqqani nousi erääksi talibanin vaikutusvaltaisimmista komentajista.[4]

Toimintaa rahoitettiin huumekaupalla, ja Talibanin syrjäyttämisen jälkeisinä vuosina oopiumin tuotanto nousi ennätyslukemiin. Afganistanin uusi hallinto ei kyennyt ottamaan koko maata hallintaansa, ja siksi sen oli suostuttava neuvotteluihin Talibanin kanssa. Epämuodollisista tapaamisista huolimatta Taliban kieltäytyi tunnustamasta länsimielistä hallintoa Afganistanin lailliseksi johdoksi ja halusi sen sijaan neuvotella suoraan Yhdysvaltain kanssa.[4]

Vuonna 2018 alkoivat Talibanin ja Yhdysvaltain viralliset neuvottelut. Välittäjänä toimivat samat valtiot, jotka olivat aikoinaan tunnustaneet Talibanin emiirikunnan. Talibanin tavoitteena oli saada Yhdysvallat vetäytymään Afganistanista, kun taas Yhdysvallat toivoi Talibanin suostuvan neuvotteluihin Afganistanin keskushallinnon kanssa. Jälkimmäinen tavoite toteutui heinäkuussa 2019, mutta Talibanin edustajilla ei ollut järjestön keskusjohdon virallista valtuutusta. Syyskuussa 2019 neuvottelut keskeytyivät, kun Talibanin hyökkäys Kabulissa surmasi yhdysvaltalaisen sotilaan.[4]

Helmikuussa 2020 Taliban sitoutui estämään al-Qaidan ja Irakin ja Levantin islamilaisen valtion toiminnan Afganistanissa ja lupautui aloittamaan neuvottelut Afganistanin hallituksen kanssa. Yhdysvallat puolestaan sitoutui vähentämään joukkojensa määrää asteittain ja vetäytymään Afganistanista 14 kuukauden sisällä. Yhdysvallat myös sopi vankien vaihdosta, mihin Afganistanin hallitus oli haluton ryhtymään. Tämä lykkäsi neuvottelujen alkamista syyskuuhun 2020. Hallituksen ja talibanin keskustelut jäivät kuitenkin enimmäkseen tuloksettomiksi. Yhdysvallat lykkäsi vetäytymisen aikataulua toukokuusta 2021 saman vuoden syyskuuhun.[4]

Katso myös: Talibanin hyökkäys 2021

Talibanin sotilaita ja siviilejä Kabulin lentokentän edustalla.

Yhdysvallat alkoi vetää joukkojaan pois Afganistanista 1. toukokuuta 2021.[9] Seuraavina kuukausina Taliban valtasi monia maaseudun pieniä keskuksia hyökkäämättä vielä suuriin kaupunkeihin.[10] Heinäkuun alussa Yhdysvallat vetäytyi strategisesti tärkeältä Bagramin lentokentältä, ja suurin osa Afganistanissa yhä olleista amerikkalaissotilaista poistui maasta.[11] Afganistanin hallituksen armeija oli Talibania suurempi ja paremmin varustettu,[4] mutta sen taistelutahto oli heikko ja upseerikunta korruptoitunutta.[12] Tehottoman vastarinnan rohkaisemana Taliban alkoi toimia yhä aggressiivisemmin.[4] Elokuun alussa se alkoi tunkeutua kaupunkeihin,[13] ja kuun puoliväliin mennessä se hallitsi lähes koko Afganistania.[4] Liike valloitti Kabulin 15. elokuuta 2021[14] ja julisti Afganistanin islamilaisen emiraatin perustetuksi uudelleen.[15] Tämän jälkeen taisteluja käytiin vielä Panjshirin laaksossa, jonka Taliban ilmoitti vallanneensa 3. syyskuuta.[16] Propagandassaan Taliban vakuutteli, ettei se aio perustaa hirmuhallintoa tai kostaa vastustajilleen. Käytännössä se menetteli kuitenkin juuri näin.[17]

Syyskuussa 2021 taliban ilmoitti nimittäneensä Afganistanin virkaatekevän hallituksen: pääministeri Mohammad Hassan Akhund, varapääministeri Abdul Ghani Baradar, puolustusministeri Mohammad Yaqoob, sisäministeri Sirajuddin Haqqani ja ulkoministeri Amir Khan Muttaqi ovat kaikki Talibanin vanhaa johtokaartia. Liikkeen ylin johtaja Haibatullah Akhundzada jättäytyi hallituksen ulkopuolelle.[17] Julkisuudessa Taliban osoitti halukkuutta saada valta-asemalleen afganistanilaisten tuen ja kansainvälisen tunnustuksen, mikä herätti toiveita aiempaa maltillisemmasta ja sovittelevammasta hallinnosta. Käytännössä hallitukseen nimitettiin kuitenkin kovan linjan konservatiiveja, raa’at rangaistukset otettiin jälleen käyttöön ja tyttöjen syrjintä jatkui.[4]