Taivas (uskonto)

Taivaasta puhutaan Raamatussa eri merkityksissä. Näitä ovat ainakin seuraavat:

1. Näkyvä taivas, jossa kuu ja tähdet ym. avaruuteen liittyvä on.
2. Paikka tai tila, jossa enkelit asustavat ja liikkuvat.
3. Jumalan läsnäolon paikka. Jumalaa sanotaan taivaalliseksi Isäksi.
4. Kristityn päämäärä, paratiisi, johon hän pääsee kuolemansa jälkeen.
5. Näkymätön maailma. Raamattu kertoo että Jumala luo aikojen lopussa sekä uudet taivaat ja uuden maan, toisin sanoen sekä näkyvä että näkymätön maailma uudistuu.

Jeesus puhui vertauksissaan usein taivasten valtakunnasta, joka ei tule näkyvällä tavalla vaan on sisäisesti ihmisessä.^{lähde tarkemmin?} Toisaalta hän viittasi enkelien kaltaisiin olentoihin ja sanoi myös, ettei jokainen, joka häntä huutaa, pääse hänen luokseen.[4] Paavali kertoo, kuinka hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen.[5]

Ilmestyskirjassa puhutaan viimeisestä ylösnousemuksesta, jossa kaikki kuolleet herätetään ja tuomitaan tekojensa mukaan, ja henkilöt, joiden nimi on elämän kirjassa, pääsevät taivaaseen, kun taas muut tuomitaan helvettiin eli tuliseen järveen Saatanan ja hänen enkeliensä lailla.[6] Eri tulkintojen mukaan vainaja joko siirtyy suoraan taivaaseen kuoleman jälkeen tai hänet herätetään kuolleista vasta maailmanlopussa.

Ilmestyskirjan mukaan taivaassa ei ole itkua eikä mitään pahaa, ja se muodostaa näin täydellisen vastakohdan helvetille. Taivaan hyvyydellä ei viitata niinkään yltäkylläisyyteen maallisessa mielessä vaan Jumalan kirkkauteen ja läheisyyteen, josta taivaaseen päässeet tulevat osalliseksi ja saavat nauttia. Toisaalta Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että mistä tahansa he luopuvat hänen takiaan, he saavat taivaassa satakertaisesti takaisin.[7]

Tuomas Akvinolaisen mukaan marttyyrit, uskon opettajat ja neitsyet saavat taivaassa päähänsä erityiset kruunut saavutuksistaan.[8] Myös Raamatussa puhutaan kruunusta, jonka taivaassa saavat ne, jotka ovat olleet uskollisia ja kestäneet koetuksen.[9]

Vaikka kristikunnassa esiintyy tulkintaeroja taivaan yksityiskohdissa, tärkein asia siinä on Jumalan lähelle pääseminen.

Monikkomuoto "taivaat" esiintyy sekä heprean- että kreikankielisissä Raamatun alkuteksteissä. Se on kunnioittava kielellinen muoto, jollaista käytetään myös Jumalasta (Adonai, oik. "Herrat"). Toisaalta Paavalin kertomus kolmannesta taivaasta viittaisi käsitykseen monista taivaista. Pisimmälle monien taivasten oppia on kehitetty kristinuskosta eriytyneessä mormonismissa. Kuitenkin esimerkiksi Isä meidän -rukouksessa yksikkö ja monikkomuoto esiintyvät rinnan.

Kristinuskossa elämä Taivaassa merkitsee korkea elämänlaatua, mutta toisaalta sellaista, jota hurskas ihminen tavoittelee ja toteuttaa jo tässä elämässä. Islamin Paratiisi on sen sijaan monella tavalla maallisen oikeauskoisuuden vastakohta, sillä siellä on sallittua se, mikä täällä on kielletty. Profeetan kerrotaan sanoneen: "Siltä, joka juo viiniä tässä maailmassa, se on kiellettyä seuraavassa."[14] Viini on kiellettyä maan pinnalla, mutta Taivaassa se virtaa; silkkivaatteet ovat kiellettyjä tässä elämässä, mutta tuonpuoleisessa niihin pukeudutaan; homoseksuaalisuudesta saa täällä kuolemantuomion, mutta Paratiisissa on tarjolla kauniita poikia: "Heidän parissaan kiertelee palveluspoikia, jotka ovat kuin kallisarvoisia helmiä" (52:24).

Jo keskiajalta lähtien kristityt ovat pilkanneet islamia sen aistillisesta ja ylellisyyttä korostavasta paratiisikuvasta. Tämä näkyy etenkin puhuttaessa huureista eli Paratiisin neidoista. Kristinuskon oma käsitys ruumiillisuudesta pohjautuu pitkälti gnostilaiseen, dualistiseen ajatteluun, jossa liha kuvataan synnillisenä ja sielu vastaavasti puhtaana.[2] Islam on aistillisten ilojen suhteen pääosin vielä kielteisempi kuin kristinusko mitä tulee maanpäälliseen elämään, mutta Paratiisissa sen arvot kääntyvät ympäri.