Taivallahden sotilashautausmaa

Viaporin linnoituksessa ja Helsingin kasarmeissa palvellut venäläinen sotaväki käytti hautausmaanaan vuodesta 1809 aluksi Bulevardin varrella nykyisen korttelin nro 71 alueella ollutta laidunmaata, mutta kun tämä paikka todettiin kyseiseen tarkoitukseen soveltumattomaksi, uusi alue osoitettiin vuonna 1815 Lapinlahdesta. Siitä kehittyi nykyinen Helsingin ortodoksinen hautausmaa, joka luovutettiin vuonna 1831 neljä vuotta aiemmin toimintansa aloittaneelle Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle.[1][2]

Vuonna 1826 Taivallahdesta osoitettiin 5 500 neliömetrin alue lähellä toimineen Töölön sotilassairaalan hautausmaaksi. Sinne alettiin haudata myös pääosa Viaporin vainajista, varsinkin sen jälkeen, kun Viaporin oma merisotilassairaala lakkautettiin ja potilaat siirtyivät kaupungin venäläiseen sotilassairaalaan. Kun tila ortodoksisella hautausmaalla alkoi käydä ahtaaksi, Suomen kenraalikuvernööri määräsi vuonna 1875 ortodoksisen seurakunnan toiveiden mukaisesti, että Helsingin venäläisten varuskuntien miehistö ja aliupseerit haudattaisiin vastaisuudessa kaikki Taivallahteen.[1] Upseerit haudattiin edelleen ortodoksiselle hautausmaalle.[2] Koska myös Taivallahden hautausmaa oli käymässä liian pieneksi, sitä päätettiin samassa yhteydessä laajentaa noin 7 000 neliömetrillä. Laajennusosa otettiin käyttöön vuonna 1879. Myöhemmin aluetta laajennettiin vielä lisää, niin että vuonna 1885 se käsitti 20 780 neliömetriä.[1]

1900-luvun alussa Taivallahden hautausmaa ajautui puutteellisen hoidon vuoksi huonoon kuntoon.[1] Ensimmäisen maailmansodan aikana sinne perustettiin oma hautalohko rintamalla haavoittuneille ja Helsingin sotasairaaloissa sittemmin kuolleille sotilaille.[2]

Venäläinen sotaväki poistui Helsingistä Suomen itsenäistymisen jälkeen ja lakkasi käyttämästä hautausmaata vuonna 1918.[2] Helsingin kaupunki oli luovuttanut alueita hautausmaiksi korvauksettomalla käyttöoikeudella rajattomaksi ajaksi sillä edellytyksellä, että niitä käytettäisiin alkuperäiseen tarkoitukseensa. Koska Taivallahden sotilashautausmaan kohdalla tämän ehdon ei katsottu enää täyttyvän, alue palautettiin kaupungille vuonna 1927.[1] Hautaaminen sinne kiellettiin vuonna 1930.[2]

Taivallahden sotilashautausmaalle haudattiin sen toiminnan aikana arviolta noin 5 000 sotilasta. Joukossa oli ortodoksien ohella myös muihin kirkkokuntiin kuuluneita, jotka edustivat Venäjän keisarikunnan eri kansallisuuksia. Vain juutalaiset ja muslimit haudattiin omille hautausmailleen.[2] Helsingin juutalainen hautausmaa perustettiin vuonna 1896 aivan venäläisen sotilashautausmaan viereen.[1]

Pyhän Nikolauksen seurakunnan vuonna 1938 valmistunut Pyhän Nikolauksen kirkko ja sen ympärille samaan aikaan perustettu pieni hautausmaa sijaitsevat entisen Taivallahden sotilashautausmaan alueella.[1][3][4] Osa sotilashautausmaan alueesta jäi vuonna 1948 rakennettujen Taivallahden tenniskenttien alle.[5] Vuonna 2001 pääosa kentistä korvattiin paikalle rakennetulla tennishallilla.

Vuonna 1992 Helsingin kaupungin rakennusvirasto ja Helsingin kaupunginmuseo kunnostivat loput alueesta puistoksi.[2] Kunnostus tehtiin maaherra Eva-Riitta Siitosen käskystä ja sen suunnitteli arkkitehti Sakari Siitonen.[5] Säilyneet hautakivet ja muistomerkit huollettiin ja niiden perustukset uusittiin. Kaatuneet ja paikaltaan siirtyneet kivet siirrettiin muiden luo, mutta pääosa hautakivistä pysyi alkuperäisillä paikoillaan.[2] Sotilashautojen hautakivet muodostavat nyt kaksi ryhmää, joista Hietakannaksentien lähellä olevassa ryhmässä on 20 hautakiveä ja lännempänä olevassa toisessa ryhmässä seitsemän.[5] Lisäksi isomman ryhmän keskelle pystytettiin muistokiveksi tenniskentän täyttömaan laidalta kaatuneena löytynyt punagraniittinen obeliskin muotoinen hautakivi, jossa ei ollut säilyneitä merkintöjä.[2] Siihen kiinnitettiin laatta, jossa lukee ”Sotilashautausmaa 1826–1930 Militärbegravningsplats”.[5]

Säilyneiden hautakivien joukossa on muistokivi läheisen Taivallahden ruutivaraston räjähdysonnettomuudessa 1900-luvun alussa tarkemmin tuntemattomana ajankohtana kuolleille yhdelletoista sotilaalle. Toiseen säilyneistä haudoista on haudattu neljä Venäjän armeijasta kotiutunutta puolalaista, jotka ammuttiin 12. huhtikuuta 1918 Helsingin valtauksen päivänä Tehtaankadulla lähellä Pyhän Henrikin katedraalia heidän liikkuessaan venäläisissä sotilasasuissa, vaikka he olivat Helsingissä vain läpikulkumatkalla ja aikeissa lähteä seuraavana päivänä laivalla Puolaan. Heidän muistokivessään lukee puolaksi ”Olkoon tämä vieras multa heille kepeä”. Yksi säilyneistä hautakivistä kuuluu vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen upseerisurmien yhteydessä Munkkiniemessä surmatulle venäläiselle alivänrikille.[2]

Myös Pyhän Nikolauksen hautausmaalla on säilynyt yksi Taivallahden sotilashautausmaan alkuperäinen hautakivi, jonka kohdalle on haudattu vuoden 1906 Viaporin kapinan kukistamisen yhteydessä kuollut sotilas.[4] Lisäksi hautausmaalla on Venäjän Helsingin-suurlähetystön tuella vuonna 2001 pystytetty pieni muistomerkki alueelle haudatuille Venäjän keisarillisen armeijan sotilaille.[3] Sinne uudelleenhaudattiin vuonna 2002 50 vainajaa, joiden jäännökset tulivat esiin, kun entisen sotilashautausmaan alueella tehtiin rakennustöitä.[2][4]

Sotilashautojen ohella Taivallahden sotilashautausmaan alueella, aivan juutalaisen hautausmaan muurin vierellä, on viisi hieman myöhemmältä ajalta olevaa hautaa, joista neljällä on säilynyt hautakivi. Hautakivissä mainitaan seitsemän vuosina 1922–1927 kuollutta henkilöä, jotka lienevät olleet siviilejä. Näiden vainajien mahdollista yhteyttä venäläisiin sotilaisiin ei tunneta.[5]

• Ortodoksisuutta eilen ja tänään. Helsingin ortodoksinen seurakunta 1827–2002 (toim. Petri Piiroinen ym.) (ISBN 951-95511-6-6)
• Juhani Seppovaara: Elävä hiljaisuus Hietaniemen hautausmailla. Otava 2002 (ISBN 951-1-18024-X)