Taivaasta

Taivaasta on Aristoteleen teosten joukossa suhteellisen varhainen. Teos voidaan nähdä Aristoteleen vastauksena Platonin luonnontieteelliselle dialogille Timaios, ja se on ilmeisesti kirjoitettu suhteellisen pian Timaioksen jälkeen. Aristoteles piti Platonin esitystä epätieteellisenä ja halusi esittää maailmankaikkeuden toiminnasta oman tieteellisemmän teoriansa.[1]

Aristoteles hyödynsi teoksessaan oman aikansa tähtitieteellisiä teorioita. Teos oli Aristoteleen muiden luonnontieteellisten teosten tavoin merkittävä perusta keskiajan skolastiikalle ja luonnontieteelle 1600-luvulle ja uuden ajan tieteeseen saakka.[1][2]

Taivaasta käsittää neljä kirjaa. Teos käsittelee koko maailmankaikkeutta, mukaan lukien tähtien piiri, tähtien ja Kuun välinen alue, sekä Kuun alapuolinen maailma, mukaan lukien Maa. Teoksen kreikankielisen nimen ”taivas”, ouranos (οὐρανός), kattaa kaikki nämä alueet.[1]

Aristoteles katsoi, että maailmankaikkeus on ikuinen. Tässä hän asettui sitä Platonin näkemystä vastaan, että kaikkeus oli luotu.[1] Aristoteleen mukaan taivaankappaleet ovat kaikkein täydellisimpiä kappaleita tai substansseja, ja niiden liikkeitä ohjaavat erilaiset periaatteet kuin Kuun alapuolisia kappaleita. Viimeksi mainitut koostuvat yhdestä tai kaikista neljästä alkuaineesta (maa, vesi, ilma, tuli) ja ovat katoavia. Taivaankappaleet puolestaan koostuvat viidennestä alkuaineesta, katoamattomasta eetteristä, joten ne eivät ole syntymisen ja häviämisen kohteena. Näin olleen niiden liikkeet ovat ikuisia ja täydellisiä, ja ainoa ikuinen ja täydellinen liike on ympyränmuotoinen liike, joka päinvastoin kuin maanpäälliset ylös ja alas suuntautuvat liikkeet voi kestää ikuisesti samanlaisena. Tällainen liike on juuri eetterin luonnon mukaista.[1][3]

Kuten substanssit, myös taivaankappaleet koostuvat materiasta (eetteristä) ja muodosta. Vaikuttaa siltä, kuin Aristoteles olisi pitänyt niitä elävinä olentoina, joilla on järjellinen sielu muotonaan. Aristoteleen kuvaus ei kuitenkaan Platonin esityksen tavoin pidä sisällään maailmansielua.[3][1] Teos käsittelee myös aristoteelista painovoimateoriaa, jonka mukaan kaikilla alkuaineilla on luonnollinen paikka ja liikesuunta.[4]