Taisteluni

Taisteluni on Hitlerin kirjoittama esitys omasta maailmankatsomuksestaan, ja se valottaa hänen ajatteluaan 1920-luvun puolivälissä. Siinä esittämiään käsityksiä hän ei myöhemmän elämänsä aikana juuri muuttanut. Teoksen ensimmäinen osa on suurelta osin hänen omaelämäkertaansa, joka ulottuu helmikuuhun 1920 asti. Toisessa osassa hän esittelee aatettaan ja sen viimeisissä luvuissa näkyään Saksan tulevasta ulkopolitiikasta. Kirja ei sisällä selkeää lyhyen aikavälin poliittista ohjelmaa, mutta siinä hahmottuu sisäisesti yhtenäinen ideologia.[1]

Kirjassa Hitlerin suurin huoli oli juutalaisuus ja bolševismi, jotka hän kytki yhteen. Ne uhkasivat arjalaista rotua ja oli siksi tuhottava; maailmanhistoria on Hitlerin mukaan sovittamatonta rotujen välistä taistelua.[2] Lisäksi hän tavoitteli Versailles’n ”häpeärauhan” kumoamista ja esitti ajatuksensa ”elintilan” hankkimisesta idästä. Teos esittelee yksityiskohtaiset suunnitelmat uuden yhteiskunnan rakentamiseksi ja maailmanherruuden saavuttamiseksi.[3] Hitler ilmaisi kirjassa kolme ulkopoliittista tavoitetta: ensimmäisenä Versailles’n rauhanehtojen kumoaminen, toisena liittoutuminen Englannin ja Italian kanssa ja sen jälkeen sota Ranskaa ja sen Itä-Euroopan liittolaisia vastaan sekä kolmantena sota Neuvostoliittoa vastaan, elintilan hankkiminen sieltä ja sen ”juutalais-bolševistisen” järjestelmän kaataminen.

Hitlerin mukaan Saksan ensimmäistä maailmansotaa edeltäneiden rajojen palauttaminen oli täysin riittämätön tavoite, sillä vain huomattavasti suuremmat aluelaajennukset turvaisivat Saksan kansan tulevaisuuden ja riippumattomuuden. Menetettyjä Saksan siirtomaita Hitler ei kaivannut takaisin; Saksan laajentuminen Euroopassa Neuvostoliiton alueille oli paljon tarkoituksenmukaisempaa ja siten välttämätöntä. Saksan ja Neuvostoliiton välissä sijainneiden pienempien valtioiden kuten Puolan roolista elintilasuunnitelmassa Hitler ei mainitse mitään, vaikka Saksalla ja Neuvostoliitolla ei tuolloin ollut edes yhteistä rajaa.[4]

Hitlerin mielestä juutalaiset olivat syyllisiä Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa: hän uskoi juutalaisten romahduttaneen kotirintaman samaan aikaan, kun varsinaisella rintamalla ei ollut hätää.[5] Eräässä Taisteluni-kirjan kuuluisassa kohdassa Hitler väittää, että jos ”12 000 – 15 000 tuommoista heprealaista kansanturmelijaa” olisi sodan aikana saatettu myrkkykaasulle alttiiksi, miljoonien saksalaisten uhraaminen rintamalla ei olisi mennyt hukkaan tai olisi voitu välttää.[2][6] Teoksessa juutalaisia kutsutaan muun muassa ”loisiksi”, ”basilleiksi”, ”vampyyreiksi” ja ”ihmiskunnan ikuiseksi mätäbakteeriksi”.[7] Yhtenä todisteena juutalaisten kataluudesta Hitler mainitsee Siionin viisaiden pöytäkirjat, joita hän pitää aitoina.[8]

Taisteluni-kirjassa Hitler esitti ensi kertaa itsensä nerokkaana ja messiaanisena Saksan kansan tulevana johtajana, joka yksin kykenisi toteuttamaan kirjassa esitellyt tavoitteet.[9] Teoksen omaelämäkerralliset tiedot sisältävät useita epätarkkuuksia ja vääristelyitä.[1] Korostaakseen kuuluneensa Saksan työväenpuolueen (kansallissosialistisen työväenpuolueen edeltäjän) ensimmäisiin jäseniin Hitler esimerkiksi väittää alkuperäisen jäsenkirjansa numeroksi 7, vaikka todellisuudessa se oli 555.[10]

Kaikkiaan 782-sivuista teosta on pidetty melko sekavana ja raskaslukuisena, ja monet uskollisetkin kansallissosialistit joutuivat jättämään sen lukemisen kesken. Hitler halusi kirjassaan ilmaista mielipiteensä hyvin monenlaisista aiheista: muun muassa historiasta, kulttuurista, sarjakuvista ja kupasta. Keskeiset teoksessa esitetyt poliittiset näkemykset oli muotoiltu kansallissosialistisen puolueen ydinpiirissä jo vuosia aiemmin.[3] Juutalaisista Hitler oli esittänyt samanlaisia ajatuksia jo vuosina 1919–1920, ja hänen näkemyksensä juutalaisuuden ja bolševismin (tai marxismin) välisestä yhteydestä sekä hänen visionsa kansainvälisen politiikan liittolaisuuksista ja elintilan valtaamisesta olivat hahmottuneet 1920-luvun alkupuoliskon aikana.[11]

Kirjan toisen osan lopussa on omistuskirjoitus vuonna 1923 kuolleelle Hitlerin tukijalle ja innoittajalle Dietrich Eckartille.[12]

Adolf Hitler (vas.), Emil Maurice, Hermann Kriebel, Rudolf Hess ja Friedrich Weber viihtyisissä oloissa Landsbergin vankilassa vuonna 1924.

Hitler kärsi tuomiotaan epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä marraskuusta 1923 joulukuuhun 1924 Landsbergin vankilassa. Hän totesi myöhemmin, että ilman vankeutta Taisteluni olisi jäänyt kirjoittamatta.[13] Hitler halusi alkujaan kirjoittaa kirjan ”selvittääkseen tilit” häntä vastaan vuonna 1923 toimineiden ”petturien” kanssa, mutta tämä ajatus väistyi teoksen lopullisen sisällön tieltä.[1]

Teoksen syntytavasta on useita erilaisia kuvauksia.[14] Yleisen käsityksen mukaan Hitler ei varsinaisesti kirjoittanut sitä itse vaan saneli sen vankisellissään yksityissihteerinään toimineelle Rudolf Hessille, joka puhtaaksikirjoitti sen.[5][15] Jo ennen Hessiä Hitlerin on väitetty sanelleen sen autonkuljettajalleen Emil Mauricelle. Oluttupavallankaappaukseen osallistuneet Maurice ja Hess olivat molemmat vankeina Landsbergissa.[1] Historiantutkija Ian Kershaw on päätynyt siihen, että todellisuudessa Hitler kirjoitti sittenkin ensimmäisen osan luonnoksen itse kirjoituskoneella ja saneli vain osan kirjan toisesta osasta.[1][16]

Hitler aloitti teoksen kirjoittamisen huhti–toukokuussa 1924 oikeudenkäyntinsä aikana syntyneiden ajatusten pohjalta. Ensimmäinen osa syntyi Landsbergissa, toisen osan hän saneli vasta vapautumisensa jälkeen sihteerilleen sekä puolueen kustannusjohtajalle Max Amannille kesällä 1925 vuokratussa Haus Wachenfeldin huvilassa Berchtesgadenissa.[17][1]

Hess toimitti teoksen julkaisukuntoon yhdessä kolmen muun neuvonantajan kanssa.[3] Käsikirjoituksen lukivat ainakin Völkischer Beobachter -lehden kulttuurikriitikko Josef Stolzing-Czerny ja vähintään osittain myös Hessin tuleva puoliso Ilse Pröhl, jotka tekivät siihen myös toimituksellisia muutoksia. Kaikkiaan siihen tehtiin lukemattomia tyylillisiä korjauksia, mutta se jäi silti sekavaksi.[18] Ilse Hessin kertoman mukaan käsikirjoitukseen olisivat kuitenkin tehneet korjauksia vain hän ja hänen miehensä, ja ne kaikki hyväksytettiin Hitlerillä itsellään.[19] Ilmeisesti kustannustoimittajat tekivät vielä paljon pieniä tyylillisiä korjauksia 1920–1930-lukujen aikana Saksassa ilmestyneisiin myöhempiin painoksiin.[20]

Kirjan julkaisi natsipuolueen oma kustantamo Franz Eher Nachfolger, ja alkuperäinen painos oli 10 000 kappaletta. Hitler halusi alun perin kirjan otsikoksi ”Neljä ja puoli vuotta taistelua valheita, tyhmyyttä ja pelkuruutta vastaan” (Viereinhalb Jahre Kampf gegen Lüge, Dummheit und Feigheit), mutta Amann päätti ehdottaa myyvempää nimeä Taisteluni. Ensimmäinen osa ilmestyi 18. heinäkuuta 1925 ja toinen 11. joulukuuta 1926.[18][3][21] Ensimmäisen osan ensimmäisessä painoksessa tosin ilmoitettiin virheellisesti ilmestymisvuodeksi 1926 ja toisen osan ensimmäisessä painoksessa vastaavasti vuosi 1927.[22]

Hans Frankin mukaan Hitler olisi vuonna 1938 tunnustanut hänelle pitävänsä itsekin teostaan huonosti kirjoitettuna ja lähinnä ”kokoelmana pääkirjoituksia Völkischer Beobachteriin”. Frankin mukaan Hitler oli kuitenkin samalla myös todennut, ettei muuttaisi kirjan sisällöstä mitään muuta paitsi kuppaa koskevan luvun, koska sen tiedot eivät pitäneet paikkaansa.[23][1]

Taisteluni ei aluksi ollut mikään suuri menestys: vuoden 1925 aikana sitä myytiin 9 473 kappaletta, ja sen jälkeen myyntiluvut laskivat vuosi vuodelta. Kansallissosialistien kannatuksen lisääntyessä myynti alkoi voimakkaasti kasvaa 1930-luvun alussa, mihin vaikutti myös halvan, yhteensidotun kansanpainoksen julkaisu vuonna 1929. Kansanpainos maksoi yhteensä vain kahdeksan Saksan markkaa, kun sitä ennen pelkän ensimmäisen osan hinta oli ollut 12 markkaa. Hitlerin valtaannousun jälkeen myynti räjähti – vuonna 1932 myytiin yli 90 000 kappaletta, vuonna 1933 jo puolitoista miljoonaa. Vain Raamattu pääsi sen jälkeen samoihin lukuihin.[3][24]

Teoksen kokonaismyynti ylti yksin Saksassa vuoteen 1945 mennessä noin 10 miljoonaan kappaleeseen,[24][25] ja se muodostui Hitlerille tärkeäksi tulonlähteeksi.[26] Amann arvioi myöhemmin, että teos tuotti vuosina 1925–1945 Hitlerin tilille noin kahdeksan miljoonaa markkaa.[27] Kirjaa hankittiin muun muassa vihkipareille samaan tapaan kuin siihen asti vihkiraamattuja. Vuodesta 1936 natsihallinto lahjoitti yhden kappaleen jokaiselle naimisiin menneelle parille.[28] Sitä annettiin myös koululaisille päättäjäislahjana, ja sen siteeraaminen oli pakollista tietyissä kouluaineissa.[3] Teosta käytettiin myös oppikirjana rotuopin, perinnöllisyystieteen ja väestöpolitiikan opetuksessa. Vuoteen 1939 asti julkaistut painokset ladottiin fraktuuralla, mutta tuolloin julkaistiin myös antiikvaversio saksaa puhuvia ulkomaalaisia varten.[24]

Teoksen ranskankielinen käännös vuodelta 1934.

Kirjaa julkaistiin 1930-luvulla useissa Euroopan maissa ja vuoteen 1945 mennessä se käännettiin 16 kielelle. Englanninkielinen versio My Struggle ilmestyi Britanniassa lokakuussa 1933, ja sen 20 000 kappaleen painos myytiin loppuun lokakuuhun 1936 mennessä.[3][29] Yhdysvalloissa julkaistiin kaksi päivää aiemmin luvaton lyhennetty englanninnos nimellä My Battle.[29] Ranskaksi, ruotsiksi ja tanskaksi kirja käännettiin vuonna 1934.[30] Vuonna 1936 Saksassa ilmestyi myös pistekirjoituksella tehty versio sokeille.[26][24]

Natsi-Saksassa salattiin kaikki puolueen historiaa koskevat asiakirjat, jotka olivat ristiriidassa Hitlerin kirjassaan esittämien valheellisten elämäkertatietojen kanssa. Varhaisimmat saksalaiset Hitler-elämäkerrat toistivat uskollisesti teoksen sisältöä, ja monet siinä esitetyistä perättömistä tiedoista päätyivät myös myöhempiin kriittisiksi tarkoitettuihin elämäkertoihin.[31]

Suomen Kansan Järjestö tarjosi jo vuonna 1934 Otavalle ilmaista suomennosta, mutta kustannusyhtiö torjui tarjouksen.[3] Tiedossa ei ole, ottiko Suomen Kansan Järjestö yhteyttä muihin suomalaisiin kustantajiin. Teos ei juuri herättänyt Suomessa kiinnostusta 1930-luvun puolivälissä, koska valtaosalle suomalaisista Hitler oli silloin vielä tuntematon poliittinen pyrkyri, jonka ei uskottu pysyvän vallassa kovinkaan kauan. Tilanne oli kuitenkin ratkaisevasti muuttunut WSOY:n saadessa teoksen julkaisuoikeudet vuonna 1940, jolloin Saksasta oli tullut suurvalta ja Hitleristä kansainvälisen politiikan avainhenkilö.[32]

WSOY:n kustantama Taisteluni ilmestyi aluksi vuonna 1941 kahtena erillisenä niteenä, joista otettiin useita painoksia vuosina 1941–1942, ja vuonna 1942 yhdistettynä laitoksena nimellä Taisteluni I–II[33]. Lupa julkaisuun saatiin vasta, kun saksalaiselle osapuolelle oli toimitettu suomentajaksi valitun Lauri Hirvensalon usean sukupolven päähän ulottunut sukupuu, jolla varmistettiin hänen arjalainen sukutaustansa.[34] Lisäksi saksalainen kustantaja vaati käännöksen tarkastettavakseen ennen sen julkaisua ja antoi siitä – puututtuaan eräisiin yksittäisiin sanavalintoihin – erittäin myönteisen lausunnon.[35] Samana vuonna (1941) Otava sai samoin ehdoin julkaisuoikeudet kansallissosialismin pääideologin Alfred Rosenbergin puhe- ja kirjoituskokoelmaan Uutta Eurooppaa kohti, jonka suomensi taidehistorioitsija Aune Lindström. Kansallissosialistien hovikustantamon Franz-Eher-Verlagin vaatimus suomalaisen julkaisijan ”rotupuhtaudesta” kuitattiin olankohautuksella ”outona saksalaisena päähänpinttymänä”, koska holokaustista ei vielä silloin tiedetty Suomessa.[36]

Taisteluni-teoksen ensimmäinen osa tuli myyntiin kirjakauppoihin maaliskuun alussa 1941 ja sitä myytiin kymmenessä päivässä 8 000 kappaletta, mikä ylitti moninkertaisesti kustantajan ennakkoarviot. Ensimmäisen osan rajattu julkaisuoikeus oli 24 000 – 32 000 ja toisen 24 000 – 27 000 kappaletta yhdistetty laitos mukaan lukien. Suomen ja Saksan suhteiden katkeaminen syyskuussa 1944 johti siihen, että myöhemmin kirjasta ei enää otettu uusia painoksia.[33] Suomen oloissa suuresta myynnistä huolimatta teos ei synnyttänyt mitään kansallissosialistista liikehdintää, ja Jarl Hellemannin arvion mukaan vain harva lienee jaksanut kahlata teoksen raskaan ja väsyttävän tekstin kokonaisuudessaan läpi.[37] Kirjan arvosteli muun muassa runoilija V. A. Koskenniemi, joka kirjoitti siitä maaliskuussa 1941 laajan kritiikin sanomalehti Uuteen Suomeen. Hänen mukaansa teos ei ole pelkästään kirjallinen merkkitapaus, vaan kappale maailmanhistoriaa. Lisäksi Koskenniemi kuvaili Hitlerin ”valtavaa tahtoa” anteliaan luonnon lahjaksi.[38]

Kiinnostus natsijohtajien teoksia ja ylipäänsä saksalaisia julkaisuja kohtaan hiipui Suomessa selvästi vuoden 1943 aikana Saksan Stalingradissa kokeman tappion jälkeen, vaikka Saksan Helsingin-lähetystö tarjosi samaan aikaan yhä innokkaammin Suomeen saksalaisten teosten käännösoikeuksia.[39] Pian sodan jälkeen suomennos poistettiin kirjakaupoista ja kirjastoista yleisön saatavilta. Yleisissä kirjastoissa se oli ylivoimaisesti eniten poistettu kirja.[40] Tästä huolimatta Taisteluni koristi Jarl Hellemannin mukaan monien suomalaisten sivistyskotien kirjahyllyjä vielä vuosikausia jälkeenpäin.[41]

Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden miehityshallinto kielsi kirjan saksankielisen laitoksen myynnin Saksan alueella.[3] Hitlerin kuoltua teoksen tekijänoikeudet katsottiin siirtyneiksi hänen muun omaisuutensa tavoin Baijerin osavaltiolle, mikä vahvistettiin baijerilaisen tuomioistuimen lokakuussa 1948 antamalla takavarikkopäätöksellä.[42] Kirja ei ole myöhemmin ollut varsinaisesti kielletty Saksassa, mutta oikeuksienhaltijan tahdosta uusia painoksia ei julkaistu toisen maailmansodan jälkeen.[28] Kirjan vanhojen painosten myyntiä ei ole valvottu.

Koska Baijerin osavaltio ei myöntänyt oikeuksia uusiin painoksiin myöskään ulkomailla, tyrehtyivät uudelleenjulkaisuhankkeet muun muassa Suomessa 1990-luvulla. Osavaltio ei kuitenkaan puuttunut uusintapainosten julkaisuun monissa muissa maissa, muun muassa Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Venäjällä.[43] Uusia käännöksiä julkaistiin 1950–1960-luvulla myös muun muassa Meksikossa, Brasiliassa, Espanjassa, Kreikassa, Japanissa ja Libanonissa.[44] Ruotsissa Hägglund-kustantamo joutui käymään neljä vuotta oikeutta Baijerin osavaltiota vastaan ruotsinkielisen laitoksen julkaisusta, kunnes joulukuussa 1998 Ruotsin korkein oikeus ratkaisi jutun ruotsalaisen kustantajan hyväksi.[45] Useimpien toisen maailmansodan jälkeen julkaistujen käännösten kustantajat eivät tukeneet eivätkä pyrkineet levittämään Hitlerin aatetta, mutta poikkeuksiakin on ollut.[44]

Teoksen tekijänoikeussuoja raukesi vuoden 2016 alusta, jolloin Hitlerin kuolinvuodesta tuli kuluneeksi 70 vuotta. Huolestuneina siitä, että oikeuksien raukeamisen jälkeen uusnatsit voisivat julkaista teoksesta Saksassa omia laitoksiaan, useat saksalaiset historiantutkijat halusivat saada sitä ennen julkaistua virallisen, tieteellisin ja kriittisin selityksin varustetun version.[46] Länsi-Saksan presidentti Theodor Heuss oli jo 1950-luvulla toivonut kommentoidun laitoksen julkaisemista.[47]

Baijerin osavaltio antoi Münchenissä toimivalle Lähihistorian instituutille (Institut für Zeitgeschichte, IfZ) luvan julkaista Taisteluni-kirjasta uusi, 4 000 kappaleen rajoitettu painos tutkimus- ja opetuskäyttöön. Yli 3 700 tutkijoiden laatimaa huomautusta sisältävä versio on lähes 2 000 -sivuisena yli kaksi kertaa paksumpi kuin alkuperäinen.[48] Kommentoidun laitoksen toimituskuntaa johti historiantutkija Christian Hartmann. Baijerin osavaltion piti alun perin myös rahoittaa julkaisua, mutta se vetäytyi hankkeesta vuoden 2013 lopussa aiheen kiistanalaisuuden vuoksi.[49] Alkuperäistekstin kommentoinnin ohessa kriittinen versio sisältää runsaasti uutta tutkimusta Hitlerin käyttämistä lähteistä ja hänen esittämiensä väitteiden todenperäisyydestä. Kirja ilmestyi tammikuun 2016 alussa ja ensimmäinen painos myytiin loppuun viikossa, joten kappalemäärää jouduttiin lisäämään toisesta painoksesta alkaen.[50]

Jo vuonna 2014 Saksan ja sen osavaltioiden oikeusministerit sopivat, että ilman selityksiä olevien mahdollisten kilpailevien uusintapainosten julkaisu Saksassa tullaan estämään kiihotusta koskevan lain perusteella.[51]

Hitler saneli kesällä 1928 Max Amannille Mein Kampfin ”jatko-osan”, jota ei julkaistu hänen elinaikanaan. Se tunnetaan nimellä Zweites Buch eli ”Toinen kirja”. Siinä Hitler tarkensi näkemyksiään muun muassa maailmanpolitiikasta.[52]

• Adolf Hitlerin elämäkerta

• Ekholm, Kai: Kielletyt kirjat 1944–1946. Yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944–1946. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Jyväskylä: Things to come, 2000. ISBN 951-8908-03-6. Teoksen lyhennelmä verkossa (PDF).
• Hellemann, Jarl: Kustantajan näkökulma. Kirjoituksia kirjallisuuden reunalta. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-16145-8.
• Kershaw, Ian: Hitler. (Lyhennetty laitos kaksiosaisesta teoksesta Hitler 1889–1936: Hubris, 1998. Hitler 1936–1945: Nemesis, 2000.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22804-2.
• Maser, Werner: Adolf Hitlerin Taisteluni. (Adolf Hitler: Mein Kampf. Geschichte. Auszüge. Kommentare, 2001.) Suomentanut Riitta Virkkunen. Helsinki: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7214-9.

• Hitler, Adolf: Taisteluni. 1. osa, Tilinteko. (Mein Kampf. 1, Eine Abrechnung, 1925.) Saksan kielestä suomentanut Lauri Hirvensalo. Porvoo: WSOY, 1941.
• Hitler, Adolf: Taisteluni. 2. osa, Kansallissosialistinen liike. (Mein Kampf. 2, Die Nationalsozialistische Bewegung, 1926.) Saksan kielestä suomentanut Lauri Hirvensalo. Porvoo: WSOY, 1941.

• Jääskeläinen, Petri: Limingan kirkkoherra julkaisee Adolf Hitlerin Taisteluni-teoksen suomeksi – Uusi painos ruotii natsijohtajan puheista puuttuvia faktoja. Seura 31.8.2020.
• Macdonald, Fiona: Mein Kampf: The world’s most dangerous book? BBC Culture. 13.1.2015. (englanniksi)
• Olkkonen, Tuomo: Koskenniemi ylisti Hitlerin teosta. Tiellä sananvapauteen.
• Salminen, Kari: Taistelu elintilasta: Hitlerin vuodatuksia ei osattu ottaa vakavasti Turun Sanomat. 6.3.2009.