Taikayö
Taikayö on William Markuksen ohjaama suomalainen tukkilaiselokuva vuodelta 1954.
Taikayö | |
---|---|
![]() Elokuvan juliste. |
|
Ohjaaja | William Markus |
Käsikirjoittaja | Reino Helismaa |
Perustuu | Reino Helismaan (Rainer Kisko) sanoittamaan lauluun ”Taikayö” (1953) |
Tuottaja | T. J. Särkkä |
Säveltäjä | Toivo Kärki |
Kuvaaja | Kauno Laine |
Leikkaaja | Elmer Lahti |
Lavastaja | Kai Lappalainen |
Pääosat |
Tuija Halonen Siiri Angerkoski Aku Korhonen Heikki Heino |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus |
Ensi-ilta | 12. marraskuuta 1954 |
Kesto | 74 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Vielä 1950-luvun puolivälin tuntumassa tukkilaiselokuvat olivat suomalaisten suuressa suosiossa. Musiikkipitoinen Taikayö perustuu Reino Helismaan sanoittamaan samannimiseen Metro-tyttöjen levyttämään lauluun[1], joka nousi elokuvan myötä uuteen suosioon.
Elokuva on Markuksen esikoisohjaus[2]. Hän oli edellisenä vuonna ollut apulaisohjaajana kahdessa elokuvassa, Hilja – maitotytössä ja Varsovan laulussa. Taikayö kuului SF:n 20-vuotisjuhlaohjelmistoon. Elokuvan pienissä rooleissa on monia myöhempien aikojen kuuluisuuksia, kuten Pentti Siimes Oswald Haggrenin roolissa. Tauno Söder näyttelee ensimmäisessä elokuvaroolissaan.
Juoni
Elokuvan päähenkilöitä ovat tukkilaisten ruokakojua pyörittävä Amanda ja hänen sukulaistyttönsä Eliisa. Paikallinen kauppias ei siedä heidän ruokakojuaan ja yrittää nujertaa sen kaikin keinoin tukkilaispäällikön avustuksella.
Paikalle saapuvat karjalaiskauppias Verneri Jokainen ja nuori kulkuri Olavi Haggren alias Olavi Hakki. Olavi ihastuu Eliisaan, ja käy ilmi, että Verneri on Amandan kadonnut sulhanen. Ajan myötä huomataan, ettei Olavikaan ole ihan tavallinen kulkuri.
Näyttelijät
Tuija Halonen | … | Eliisa |
Siiri Angerkoski | … | Amanda Pilvinen, ”Mandi” |
Aku Korhonen | … | kyläkauppias Verneri Jokainen |
Heikki Heino | … | kulkuri Olavi Haggren eli Olavi Hakki |
Pentti Siimes | … | Oswald Haggren |
Eero Kosteikko | … | Kiiveri, tukkipomo |
Tauno Söder | … | ylioppilastoveri |
Uljas Kandolin | … | kauppias Georg D. Remander, "patruuna" |
Artturi Laakso | … | senaattori Arnold Haggren |
Anton Soini | … | Liippanen |
Armas Jokio | … | Sutki |
Stig Törnroos | … | sirkuksen päätirehtööri |
Leo Riuttu | … | yliopiston rehtori |
Hannes Veivo | … | Samsonoff |
Paavo Hukkinen | … | 2. pokerinpelaaja |
Annikki Linnoila | … | Saima Pilvinen |
Veikko Linna | … | Salomon Pilvinen |
Jalmari Parikka | … | tukkilaisia |
Eino Noponen | … | tukkilaisia |
Masa Niemi | … | Mr. Small |
Rainer Karvinen | … | ylioppilas |
Kaarlo Wilska | … | 1. pokerinpelaaja |
Kaarlo Saarnio | … | vahtimestari Jönsson |
Evald Terho | … | miespalvelija Joonas |
Edvin Kajanne | … | tukkilainen |
Katri Linna | … | sirkusyleisö |
Fiinu Autio | … | sirkusyleisö |
Irja Kuusla | … | sirkusyleisö |
Toivo Sahlström | … | sirkusavustajia |
Arttu Suuntala | … | sirkusavustajia |
Sointu Kouvo | … | sirkusyleisöä |
Anu Kilpiö | … | sirkusyleisöä |
Vilho Kekkonen | … | sirkusyleisöä |
Anna-Liisa Taivainen | … | sirkusyleisöä |
Esko Väänänen | … | sirkusyleisöä |
Vastaanotto
Myöhemmissä arvosteluissa elokuvaa on pidetty kliseisenä.[2] Suomalainen luonto ja Masa Niemen sirkustemput ovat saaneet arvosteluissa huomiota. Markku Pölösen elokuvilla on nähty Taikayöhön ilmeisiä yhteyksiä[1].
Lähteet
- Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 9.6.2012, s. D 9.
- Päivän elokuvia. Tv-maailma 17/2012, s. 21.