Taidepsykologia

Taidepsykologia on taiteentutkimuksen ala, joka soveltaa psykologisen tutkimuksen teorioita ja menetelmiä.[1] Sen tutkimuskohteena on taiteen ja yleisön välinen suhde, taiteen tekijät ja taideteokset.

Vincent van Gogh on yksi taiteilija, jota on paljon tulkittu psykologian teorioiden avulla. Omakuva korva sidottuna, 1889.

Värihavaintotutkimuksissa fysiologisella psykologialla oli paljon merkitystä 1800-luvun alkupuolella. Michel Eugène Chevreulin tutkimukset ja Hermann von Helmholtzin väriteoria 1860-luvulta vaikuttivat impressionismiin ja neoimpressionismiin. Samaan tapaan havaintopsykologialla ja hahmoteorialla oli merkitystä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.[1]

Psykologian vaikutusta ovat myös elämysteoriat, kuten Einfühlung- eli tunnestautumisteoria, jota Theodor Lipps kehitteli ja Wilhelm Worringer jatkoi.[1] Myös psykoanalyyttinen taiteentulkinta on ollut suosittu tapa soveltaa psykologiaa taiteeseen. Oma erityisalansa on psykiatrinen taiteentutkimus, jota käytetään psykoterapiassa ja mielisairauksien diagnostiikassa.[1]