Tahiridit

Tahiridit (821–873 jaa.) oli taustaltaan persialainen mahtisuku, joka toimi Khorasanissa Koillis-Persiassa muodollisesti Bagdadin abbasidikalifien alaisina kuvernööreinä, mutta käytännössä hyvin itsenäisesti. Sen perustaja oli Ṭahir ibn al-Ḥusayn, lempinimeltä "silmäpuoli", abbasidikalifi al-Mamunin (813–833) kenraali, joka oli tehnyt palveluksia kalifille tämän sotiessa veljeään al-Aminia vastaan.[1]

Tahiridien Khorasan noin vuonna 836 jaa.

Tahiridit hallitsivat ensin Mervistä käsin, mutta siirsivät hallintonsa myöhemmin Nišapuriin. Molemmat kaupungit olivat silkkitien varrella, mutta Nišapur oli lännempänä. Al-Husaynin seuraajat laajensivat hallitsemaansa aluetta Intian rajoille asti.[2][3] Tahiridien laaja suku käytti suunnattomia rikkauksiaan myös kulttuuriin, ja sen toinen haara toimi kalifin hovin korkeissa hallintoviroissa Bagdadissa. He perustivat luultavasti kirjaston Merviin ja suosivat hovissaan oppineita, adab -kirjallisuutta ja musiikkia. Termillä adab tarkoitetaan kirjallisuudenlajia, jossa yhdistyy erilaista sivistyneen miehen kasvatukseen liittyvää ainesta, runonsäkeitä, anekdootteja, mallikirjeitä, puheita, puhtaasti filologista ainesta, sananlaskuja jne. Usein adabin tehtäväksi on määritelty huvittaminen ja opettaminen. Persialainen runous oli alkamassa tahiridien kaudella, mutta ei nähtävästi vielä päässyt pitkälle.[1]