Taškentin taistelu

Mihail Tšernjajev piirroksessa vuodelta 1876.

Taškent oli 1800-luvulla lähialueensa suurimpia ja rikkaimpia kaupunkeja. Siellä asui arviolta 100 000 asukasta. Kaupunki kuului Kokandin kaanikuntaan, mutta kaupungin vaikutusvaltaiset kauppiassuvut olivat korkean verotuksen vuoksi tyytymättömiä Kokandin kaanin hallintoon. Lisäksi kaupungin papisto tuki Buharan emiiriä, joka hallitsi Keski-Aasian pyhimpänä pidettyä kaupunkia.[1]

Vuonna 1865 Kokand ja Buhara ajautuivat sotaan. Myös venäläiset havittelivat Taškentia. Kokandin rajalla olleiden venäläisten komentaja kenraalimajuri Mihail Tšernjajev päätti ottaa kaupungin haltuunsa, ennen kuin Buharan emiirillä olisi mahdollisuus siihen. Muut venäläiset eivät kuitenkaan olleet valmiita toimimaan vaan pelkäsivät brittien mahdollista reaktiota. Tšernjajevillä oli lisäksi komennossaan vain 1 300 sotilasta, kun kaupungissa oli puolustajia arviolta 30 000.[1] Tšernjajeville sähkötettiin käsky olla ottamatta kaupunkia haltuunsa, mutta hän päätti toimia määräyksen vastaisesti.[2]

Tšernjajevin joukot lähtivät Taškentia kohti toukokuun alussa 1865. Matkalla he ottivat haltuunsa pienen Niazbekin linnoituksen Taškentista etelään sinne johtavan joen varrelta. Seuraavaksi Tšernjajevin pioneerit estivät joen virtauksen kaupunkiin. Hän sai lisäksi paikalle jonkin verran vahvistuksia, jotka nostivat hänen joukkojensa määrän 1 900 mieheen ja 12 tykkiin. Taškentia kohti venäläiset lähtivät 8. toukokuuta voitettuaan ensin heitä torjumaan lähetetyn kokandilaisjoukon. Tšernjajev toivoi voivansa suostutella puolustajat antautumaan, mutta paikan päällä venäläiset kuulivat, että pieni joukko buharalaisia upseereja oli päässyt sisään kaupunkiin puolustusta johtamaan, minkä lisäksi venäläisten kannattajat olivat selvänä vähemmistönä.[2]

Tšernjajev päätti sittemmin rynnäköstä kaupunkiin. Sen piirittäminen olisi ollut pienillä joukoilla mahdotonta, ja kääntyminen takaisin olisi merkinnyt sotaoikeutta. Hänen puolellaan oli kuitenkin kaupungin muurien pituus. Puolustajien oli pakko levittäytyä ohuelti, ja onnistunutta yllätyshyökkäystä vastaan olisi mahdotonta keskittää joukkoja riittävän nopeasti. Hyökkäys alkoi 15. kesäkuuta. Venäläiset olivat edellisenä yönä siirtyneet etuasemiinsa lähelle porttia, jonka kohdalla muuri oli matalimmillaan. Pieni joukko oli myös siirtynyt eräälle kaupungin toiselle portille usean kilometrin päähän. Joukon oli tarkoitus tehdä valehyökkäys ja sitoa mahdollisimman monta puolustajaa pääjoukon hyökätessä muualta. Noin kello puoli kolme aamulla pääjoukko oli siirtynyt viemään tikkaita portille. Siellä he tapasivat kokandilaisen vartijan muurin ulkopuolelta. Hänet vangittiin, ja venäläiset kuulivat naamioidusta sisäänkäynnistä muurin ulkopuolelta. Vähän tämän tapahtuman jälkeen he kuulivat lisäksi tulitusta sivujoukon aloitettua hämäyksensä.[3]

Osa pääjoukosta käytti tikkaita ja osa vastalöydettyä sisäänkäyntiä. Muutamassa minuutissa he voittivat hämmästyneet puolustajat ja avasivat portin sisältä päin. Samalla noin 250:n miehen vahvuinen joukko lähti muuria pitkin kohti sivujoukkoa tavoitteenaan päästää nämäkin sisään. Vastarinta oli aluksi kovaa, mutta venäläisten suurempi tulivoima ja taktiikka alkoi purra.[3] Noin tunnin kuluttua taistelun alkamisesta myös sivujoukko oli sisällä kaupungissa ja venäläiset olivat vallanneet kaupungin linnoituksen. Keskipäivään mennessä he olivat vallanneet puolet kaupungista. Kokandilaisten 5 000 ratsumiestä olivat yrittäneet tehdä hyökkäyksen muurien ulkopuolella, mutta venäläisten kasakat olivat ajaneet heidät tiehensä. Taisteluissa tuli lyhyt tauko kun kaupungin venäläismieliset yrittivät tuloksetta neuvotella tulitauosta. Taistelut jatkuivat jälleen yöhön saakka. Tšernjajevin sotilaat alkoivat väsyä ja hän teki päätöksen tykistön käyttämisestä, josta hän oli pidättäytynyt aiemmin. Tykkien avulla venäläiset loivat ympärilleen palavien rakennusten muurin, joka esti taškentilaisten vastahyökkäykset.[4]

Taistelut kiihtyivät taas seuraavana aamuna. Iltaan mennessä puolustajat alkoivat tajuta tilanteensa toivottomuuden, ja buharalaiset upseerit olivat paenneet. Taškentin päälliköt päättivät antautua säästääkseen kaupungin enemmiltä tuhoilta. He järjestivät Tšernjajevin kanssa tapaamisen, jossa sovittiin antautumisen ehdoista. Tšernjajev hyväksyi ehdot tsaari Aleksanteri II:n puolesta, vaikka hänellä ei ollut valtuuksia tähän. Venäläisten voitto oli maksanut heille vain suhteellisen vähän, 25 kuollutta ja 89 haavoittunutta mikä oli vain pieni osa puolustajien tappioista. Voittonsa jälkeen Tšernjajev alkoi luoda suhteita kaupunkilaisiin tapaamalla kaupungin muslimijohtajia ja vapauttamalla kaikki verojen maksusta vuodeksi.[4] Hän nimitti itsensä Taškentin sotilaskuvernööriksi, lähetti raportin valtauksesta ja odotti sitten Pietarin reaktiota tapahtumiin.[5]

Tsaari ottikin uutisen hyvin vastaan. Tšernjajev palkittiin Pyhän Annan ritarikunnan jäsenyydellä. Britit esittivät uutiset kuultuaan vastalauseensa. Reaktiona tähän venäläiset sanomalehdet uutisoivat tapauksesta väittäen kaupungin miehityksen olevan väliaikaista, jota ei Britanniassa kuitenkaan uskottu.[6]

• Peter Hopkirk: The Great Game - On Secret Service in High Asia. John Murray, 1990. ISBN 978-0-7195-6447-5. (englanniksi)