Tulopolitiikka

Tupolla eli tulopolitiikalla tarkoitetaan tulonjaosta ja siihen liittyvistä työehdoista sopimista keskitettyjen työmarkkinajärjestöjen kesken. Suomessa keskusjärjestöjen lisäksi usein myös hallitus osallistui neuvotteluihin osapuolena. Vuonna 2008 sopimusta ei tehty. Työnantajia edustava Elinkeinoelämän (EK) Keskusliitto halusi, että työehtosopimukset neuvotellaan jatkossa toimialakohtaisesti.[1]

Tulopoliittinen kokonaisratkaisu

Suomessa on pitkään johdettu työmarkkinoita tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa eli TuPossa. Ensimmäinen sellainen, Liinamaa I, solmittiin 27. maaliskuuta 1968 valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan johdolla. Viimeiset TuPo:t olivat v. 2005 ja 2006 TuPo I ja II.[2] Ratkaisuista tarkemmin:[3][4]

Liinamaa I ja II 1969–1970
Pääartikkeli: Liinamaa I
Pääartikkeli: Liinamaa II
  • hintasääntely, vuokrasääntely
  • vuokralaisen irtisanomissuojaa parannettiin
  • ammattiliittojen jäsenmaksuista tuli verovähennyskelpoisia ja ne siirrettiin perittäväksi suoraan palkasta
  • palkansaajille tuli veroton eroraha työnantajayhtiön konkurssitilanteessa
  • oikeus työntekijöiden kokouksiin työpaikalla
  • maanviljelijöille tuloneuvottelut

UKK-sopimus 1970, 15 kk
Pääartikkeli: UKK-sopimus

HL-sopimus 1972, 1 vuosi

Lindblom-sopimus 1974, 22 kk

Liinamaan tarkistus 1975

Miettusen välitys 1976, 10 kk
  • 5 kuukauden hintasulku
  • vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen tilalle ryhmähenkivakuutus
  • osaeläke työkyvyttömyydestä

Liinamaan suositus 1977, 2 v.
  • ansiokehitystakuu
  • talviloma vähintään 10 vuoden työsuhteesta
  • joulun ja pääsiäisen jälkeisistä lauantaipäivistä palkallisia vapaapäiviä
  • turvalauseke devalvaation varalta

1978 2. vaihe

Somerto–Oivio-sopimus 1979, 1 v.
  • talvilomaoikeutta laajennettiin vähintään kolmen vuoden työsuhteen tehneille
  • sairausajan palkanmaksukautta pidennettiin enintään 35 päivään

Pekkanen 1981, 2 vuotta ja 1984, 2 vuotta

Toimihenkilö-tupo ja VHS-sopimus 1986, 2 v.
  • indeksiehto
  • ansiokehitystakuu
  • työajan lyhentäminen 1987–1990 yhteensä 68 tuntia vuodessa
  • valtion tukipaketti, jossa mm. verokevennyksiä

Talous- ja tulopoliittinen yhdistelmäratkaisu 1988
  • indeksiehto
  • ansiokehitystakuu
  • alakohtainen naispalkkaerä
  • ostovoiman lisäys 2,5 % palkankorotusten ja veroratkaisujen yhteisvaikutuksena

Kallio I ja II, 1990–1991, 2 v.
  • ansiokehitystakuu
  • indeksiehto
  • veropoliittiset toimet
  • ostovoiman lisäys 1990–1991 4,5 %
  • luottamusmiessopimus, työaikakysymykset
  • ammattikoulutusraha
  • aikuiskoulutustuki
  • äitys- ja vanhempainrahakautta pidennettiin 275 arkipäivään

Ihalainen–Kahri 1992, 2 v.
  • palkkojen jäädytys
  • palkansaajille 3 % työeläkemaksu
  • indeksiehto
  • valtion toimenpiteet, mm. työttömyysturvan tason säilyttäminen

Talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittinen sopimus 1996–97
  • indeksiehto
  • ansiokehityslauseke
  • työelämän kehittäminen
  • valtion toimenpiteet mm. verotuksen ja työttömyysturvan osalta

Tupo-sopimus 1998, 2 v.

Tupo-sopimus 2001

Raamiratkaisu 2011
  • isien lapsikohtaisia perhevapaita pidennettiin 2 viikolla 54 arkipäivään
  • työttömyysturvaa parannettiin
  • työntekijöiden kouluttautumista kannustettiin yritysten verotuella

Tulopoliittinen sopiminen

Suomessa on harjoitettu pitkään kolmikantaan perustuvaa tulopolitiikkaa. Osapuolina ovat olleet työmarkkinoiden keskusjärjestöt, työnantajien ja -tekijöiden keskusjärjestöt sekä hallitus. Tupoa sovittaessa pyritään yksimielisyyteen työmarkkinoita koskevasta ratkaisusta. Tupossa sovitaan palkoista, tulonjaosta ja sosiaalisista toimista. Tällöin liittokohtaiset työehtosopimukset (TES:t) sovitaan noudattaen Tupossa sovittuja reunaehtoja, "raameja".

Tulopolitiikka on ollut merkittävä tekijä sodan jälkeisessä Suomessa 1940-luvulta lähtien. Sillä on sovittu työehdoista työpaikoilla ja lisäksi sovittu useiden sosiaalipoliittisten uudistusten toteuttamisesta. Vaikeissa kiistatilanteissa on kuitenkin ajauduttu myös työtaisteluihin, joista merkittäviä ovat olleet esimerkiksi Kemin lakko vuonna 1948, yleislakko vuonna 1956 ja Metalliliiton lakko vuonna 1971. Lisäksi työnantajat ovat julistaneet joissakin tilanteissa työsulkuja, kuten esimerkiksi paperitehtaissa vuonna 2005.

Suomessa valtio on rohkaissut tupoissa maltillisiin palkankorotuksiin käyttämällä "porkkanana" veroalennuksia. Tässä suhteessa Suomi eroaa Ruotsista, jossa valtion sekaantumista neuvotteluihin palkoista ei ole yleensä hyväksytty.[5]

Tulopoliittisista kysymyksistä sovittaessa on viime vuosikymmeninä ensisijaisesti pyritty keskitettyyn Tupoon, johon osallistuvat kaikki liitot. Toisinaan on myös jouduttu turvautumaan liittokohtaisiin tuloratkaisuihin. Yksittäiset työntekijä- ja työnantajajärjestöt päättävät itse osallistumisestaan Tupoon, ja Tupo katsotaan yleensä syntyneeksi vasta, kun riittävän suuri osa aloista, työnantajista ja työntekijöistä on sen piirissä.

Devalvointi on menettänyt merkityksensä tupoa sovittaessa talouden muuttumisen ja valuuttamuutoksen Euron myötä.

Tulopoliittinen valmistelu

Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja Teija Sutinen kirjoitti pääkirjoitussivulla kolmikannan epäonnistuneen toistuvasti. Kun hallitus siirtää päätöstensä valmistelun pois itseltään kolmikannalle, uudistukset vesittyvät ja etuja vain hipaistaan, Sutinen päättelee.[6]

Esimerkiksi ministeri Paula Risikko (kok) pyysi kolmikantaa valmistelemaan hanketta työeläkeyhtiöiden läpinäkyvyyttä. Yli vuoden päästä syksyllä 2013 työmarkkinajärjestöt tuottivat esityksen, jossa sen paremmin johtajien pörssikaupat kuin lähipiirikaupatkaan eivät tulisi julkisiksi. Ay-liike syytteli EK:ta, mutta sitten Voima-lehdelle vuodettu asiakirja paljasti, ettei ay-liikekään halunnut avoimuutta - ei aikonut alun perinkään toteuttaa hallituksen tahtoa, Sutinen kirjoittaa.[6]

Silti hallitus siirsi jopa syksyn 2013 rakennepoliittisen pakettinsa suurelta osin kolmikannan valmisteltavaksi. Tavoite oli, että vuorotteluvapaa työllistäisi jatkossa muitakin kuin päivän työttöminä olevia, mutta virkamiesten pettymykseksi sitäkään ei korjattu. Seuraavaksi kolmikannan valmisteltavaksi annetaan eläkeuudistus.[6]

Tupo, liittokohtainen ja yrityskohtainen sopiminen

Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimon mukaan keskitetyt työmarkkinaratkaisut (tupo) toimivat kohtalaisesti 1960-luvun lopulta 1980-luvulle mutteivät enää avoimessa eurovaluutan taloudessa, jossa ei ole kansallista valuuttakurssipolitiikkaa. Tänä aikana moni kehittynyt maa on siirtynyt yrityskohtaiseen sopimiseen ja Suomessa tulisi siirtyä samaan suuntaan. Välimuoto, liittokohtainen sopiminen, on Paloheimon mukaan huonoin vaihtoehto, koska siinä kukin sopimus maksatetaan muilla ja näin heikennetään talouskasvun edellytyksiä. Keskitetyssä sopimisessa sentään sopimuspöydässä on paljon liittoja, joilla sopimusta ei voida maksattaa. Myöskään yrityskohtaisessa ongelmaa ei ole, koska kilpailu pakottaa ottamaan huomioon yrityksen tilanteen ja välttämään kustannuksia liikaa nostavia vaatimuksia.[7]

Ongelmat

Suomen tulopolitiikan tämän hetken ongelmia ovat huono työllisyys, yrityksien toimintamahdollisuuksien turvaaminen sekä solidaarisen palkkamallin yhteen sovittaminen kapitalistisen globaalin talouden ja pääomasijoittajien asettamiin vaatimuksiin.

Keskeisenä ongelmana voidaan myös nähdä keskitetyn ratkaisun aiheuttama tuloerojen kasvu, joka johtuu eri sektoreille sovituista suhteellisista, prosenttimääräisistä korotuksista. Tämä on johtanut varsinkin naisvaltaisten alojen palkkojen jälkeenjäämiseen.

Taistolaiset kommunistit olivat pitkään sillä kannalla, että tulopolitiikka on murskattava, koska se voidaan yhdistää käsitteeseen luokkasopu tai se hillitsee tulopoliittista taistelua.

Työmarkkinat
Pääartikkeli: työmarkkinat

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on kritisoinut tupoja siitä, että ne eivät ota huomioon eri alojen ja jopa eri yritysten erilaisia tilanteita. Vapaassa markkinataloudessa - sellaisessa teoreettisessa tilanteessa jossa on täydellinen kilpailu ilman markkinahäiriöitä[8] - kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti työnantajien kilvan houkutellessa työntekijöitä palkat nousevat siellä (tietyt alat, paikkakunnat, yritykset ja työtehtävät), missä työvoimasta on eniten pulaa, ja laskevat siellä, missä on eniten työttömyyttälähde?. Tämä kannustaa työvoimaa siirtymään mahdollisuuksien ja preferenssiensä mukaan sinne, missä heitä tarvitaan enemmän, pakottamatta kuitenkaan ketään toisin kuin konkurssit ja irtisanomisetlähde?. Tämän EK katsoo parantavan työllisyyttä ja talouskasvualähde?.

Kolmikanta epädemokraattisena sosiaalipoliitiikan päättäjänä

Kolmikanta tarkoittaa sopimista työnantajajärjestöjen, työntekijäjärjestöjen ja valtion kesken. Professori Heikki Hiilamon mukaan työmarkkinajärjestöjen pitäisi sopia vain keskinäisistä asioistaan ja kansaa laajemmin koskevat asiat pitäisi jättää demokraattisen päätöksenteon piiriin.[9]

Sata-komiteassa sisuuntuneiden kansanedustaja Osmo Soininvaaran ja professori Hiilamon mukaan kolmikanta on eettisesti kestämätön ja kansanvallan vastainen yhteiskunnan vahvimpien etukoneisto, koska kolmikannassa lasten, sairaiden, vanhusten ja syrjäytyneiden asemasta päättävät työmarkkinajärjestöt.[10]

Päätös lakkauttaa varallisuusvero tehtiin kolmikannassa[11] ja se tuotti arvostelua vasemmalta.

Lainsäädäntö

Suomessa työmarkkinaneuvottelut on rajattu kilpailulakien ulkopuolelle, erään näkökulman mukaan palkoista sopimisessa on kyse laillisesta kartellista.[12]

Katso myös

Lähteet

Viitteet
  1. EK:lta lopullinen kuolinisku tupoille HS.fi. 21.5.2008. HS. Viitattu 9.7.2008. (suomeksi)
  2. Ekonomi
  3. Työmarkkinaratkaisut 1969–2000, Sakki ry, viitattu 18.1.2015.
  4. Aaltonen, Jarmo: Tupon rapina kuuluu taas, Oma Aika 7/2013 s. 30–33.
  5. https://www.etla.fi/wp-content/uploads/2012/09/B232.pdf#page=105, sivu 105
  6. Kolmikannan pannukakku, Merkintöjä, Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja Teija Sutinen, Helsingin Sanomat, sivu A4, 27.11.2013.
  7. valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo: Sopimisen painopiste liittotasolta yrityksiin Helsingin Sanomat. 29.4.2016.
  8. Käyttäjän selvennys
  9. Luukka, Teemu: Kaikkialle ulottuvat lonkerot – näin työmarkkinakoneisto käyttää suurta valtaansa Suomessa Hs.fi. 23.1.2016.
  10. On aika hyvästellä kolmikanta, soininvaara.fi, Heikki Hiilamo ja Osmo Soininvaara 14.4.2011
  11. http://www.ek.fi/extranet/PK_yritysvaltuuskunta/Esityslistat_ja_poytakirjat/1_2005_poytakirja.php%5Bvanhentunut+linkki%5D 16.2.2005
  12. HS 28.9.2009: "Yhteinen isoveli hintojen valvojaksi?", s. B5, mm. "työmarkkinaneuvotteluja, jotka on rajattu kilpailulakien ulkopuolelle; toisin sanoen palkoista sopimisessa on kyse laillisesta kartellista."

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.