T. E. Lawrence

T. E. Lawrencen isä oli Thomas Chapman, joka kuului sukutaustansa kautta Irlannin etuoikeutettuun angloirlantilaiseen maanomistajaluokkaan.[1] 1914 hänestä tuli perimysjärjestyksessä seitsemäs Chapmanin baronetti.[2] Saatuaan koulutuksen Britanniassa Thomas palasi 1870-luvun alussa Irlantiin viljelemään perheen Westmeathin kreivikunnassa sijainnutta sukutilaa.[3] Hän avioitui 1873 Edith Hamiltonin kanssa, ja he saivat 1874–1881 neljä tytärtä. Avioliitto oli kuitenkin onneton. Perheen kotiopettajatar Sarah Lawrence tuli 1885 Thomasille raskaaksi.[huom 1] Thomas Chapman ja Sarah elivät jonkin aikaa salaista elämää Dublinissa, mutta jäivät kiinni alkuvuodesta 1888,[3] kun perheen palvelija näki heidät yhdessä.[1] Edith ei myöntänyt avioeroa Thomasille, joka joutui valitsemaan Ethin ja Sarahin välillä. Thomas päätti jäädä toista lasta odottavan Sarahin luo ja luopui oikeudestaan perheen sukutilaan nuoremman veljensä hyväksi.[3] Paljastumista seuranneen skandaalin vuoksi perhe ei kuitenkaan voinut jäädä Irlantiin.[1]

Lawrencen synnyinkoti Tremadogin kylässä Walesissa. Talon alkuperäinen nimi oli Gorphwysfa. Nykyisin se tunnetaan nimellä Snowdon Lodge.[4]

Tunnistamisen välttääkseen Thomas ja Sarah aloittivat uuden elämän Britannian ja Pohjois-Ranskan syrjäseuduilla. Perhe muutti aluksi Pohjois-Walesin Caernarfonshireen (nykyinen Gwynedd) Tremadogin kylään, jossa Thomas Edward Lawrence syntyi 16. elokuuta 1888. Sitten perhe muutti säännöllisin väliajoin paikasta toiseen, aluksi Skotlantiin Kirkcudbrightin kaupunkiin. Sieltä perhe muutti vähäksi aikaa Mansaarelle, sitten Saint Helierin kaupunkiin Jerseyn saarelle, Dinardin kaupunkiin Bretagneen, New Forestin alueelle Hampshireen ja lopulta 1896 Oxfordiin osoitteeseen 2 Polstead Road. Thomas ja Sarah saivat viisi poikaa, joista Thomas Edward ”Ned” oli toiseksi vanhin. Robert "Bob" oli lapsista vanhin, William, Frank ja Arnold nuorimmat. Thomas ja Sarah eivät voineet mennä naimisiin, koska Thomasin virallinen puoliso Edith ei myöntänyt avioeroa. Niinpä Sarahin synnyttämistä lapsista tuli virallisesti aviottomia.[1]

Kun Thomas lähti Sarahin kanssa Irlannista, hän jätti taakseen suurimman osan varallisuudestaan.[1] Luovuttaessaan oikeutensa perheen sukutilaan nuoremmalle veljelleen Thomas allekirjoitti sopimuksen, joka kuitenkin takasi hänelle vuosittaisen elinkoron. Lisäksi hän sai muitakin tuloja,[2] joiden turvin perhe eli keskiluokkaista elämää. Thomas vietti poikiensa kanssa runsaasti aikaa ja tutustutti heidät vapaa-ajan harrastuksiinsa, kuten ammuntaan, purjehdukseen ja valokuvaukseen. Vanhimpien lasten lähestyessä kouluikää perhe muutti Oxfordiin. Sarah oli harras matalakirkollinen, mikä osaltaan vaikutti muuttoon Oxfordiin, joka oli vilkas uskonnollinen keskus. Lawrence sai nuorena uskonnollisen kasvatuksen, johon kuului päivittäinen raamatunluku ja rukoilu. Lawrencesta ei kuitenkaan tullut vanhempiensa tavoin uskonnollista.[1] Lasten kasvaessa Sarahin uskonnollinen vakaumus voimistui, ja hän alkoi käyttää yhä enemmän ruumiillista kuritusta. Etenkin Lawrence sai Sarahilta usein piiskaa, ja toisinaan Thomasin täytyi puuttua liian ankariin rangaistuksiin.[3]

Lawrence kävi Oxfordin poikakoulua (City of Oxford High School for Boys)[1] 1896–1907.[5] Yksi koulun rakennuksista nimettiin myöhemmin hänen mukaansa. Lawrence osoitti jo nuorena kielellistä lahjakkuutta. Sarahin mukaan Lawrence oppi aakkoset ollessaan kolme ja puhui kuusivuotiaana sujuvaa ranskaa. Lawrencen mielenkiinnon kohteisiin kuuluivat kielten lisäksi muun muassa linna-arkkitehtuuri, haarniskat, aseet, heraldiikka, vanhat rahat, keskiaikaiset lasiesineet, Pyhän maan maantiede ja historia, sotataktiikka, valokuvaus, puutyöt ja lukeminen. Koulussa hän osoitti perinteisen oppiaineiden sijasta enemmän kiinnostusta omiin harrastuksiinsa ja hämmästytti toisinaan aikuisia tiedoillaan. Liikuntatuntien joukkuelajeissa Lawrence pysytteli opettajien mukaan sivussa, mutta häntä ei kuitenkaan kiusattu. Sen sijaan hän kiinnostui isänsä tavoin pyöräilystä ja teki myöhemmin pitkiä pyörämatkoja.[1] Lawrencelle oli näihin aikoihin tyypillistä fyysisten rajojensa kokeileminen jopa siinä määrin, että se herätti esimerkiksi koulun rehtorin huomion.[3]

Nuori Lawrence Henry Scott Tuken öljymaalauksessa karattuaan kotoa liittyäkseen armeijaan.

Lawrence todisti kirjalliset kykynsä kirjoittamalla toisinaan koulun lehteen. Häneltä murtui jalka syksyllä 1904 koulun pihalla tapahtuneessa onnettomuudessa, ja hän joutui viettämään lukukauden lopun kotona. Lawrence itse ja jotkut hänen elämäkertansa kirjoittajista ovat arvelleet onnettomuuden pysäyttäneen hänen pituuskasvunsa, tosin tätä on myöhemmin epäilty.[huom 2][1] Lawrencen pituuskasvu joka tapauksessa pysähtyi hänen ollessaan noin 15-vuotias.[3] Arkeologiasta kiinnostunut Lawrence liikkui ystävänsä Cyril Beesonin kanssa Oxfordin ympäristössä tutkimassa muun muassa kirkkojen keskiaikaisia hautoja. Lisäksi he maksoivat työmaiden rakennustyöläisille vanhoista löydöistä, jotka he toimittivat Oxfordin Ashmolean Museumiin. Näin he pääsivät museon vuoden 1906 vuosikirjaan.[1] Lawrence ryhtyi viettämään museossa runsaasti aikaa ja auttoi museon henkilökuntaa koulupäivien jälkeen.[3] Ashmolean Museumissa Lawrence tutustui D. G. Hogarthiin, joka myöhemmin myötävaikutti hänen arkeologinuraansa.[1]

Joskus vuosien 1904–1906 välillä Lawrence karkasi kotiongelmien vuoksi kotoa ja liittyi armeijaan. Hänet pestattiin Royal Garrison Artilleryyn poikasotilaana, ja hänen asemapaikkansa arvellaan olleen Cornwallissa Falmouthin varuskunnassa. Lawrence väitti myöhemmin palvelleensa 6–8 kuukautta, mutta aikaa on pidetty liioiteltuna.[huom 3] Isä lunasti poikansa pois palveluksesta kenties pojan omasta pyynnöstä ja sai tapauksen poistetuksi armeijan arkistoista. Seuraavina vuosina Lawrencen riippumattomuus perheestä ja erityisesti voimakasluonteisesta äidistä lisääntyi. Lawrencen pyörämatkat pitenivät, ja hän ryhtyi kasvissyöjäksi. Lisäksi hänelle rakennettiin talon pihalle mökki, jossa hän sai olla omassa rauhassaan. Hän otti matematiikan tilalle pääaineekseen historian. Vuoden 1906 Oxford Local Examinations -kokeissa hän sijoittui 4 645 hakijan joukossa sijalle 13. Hän haki opiskelemaan St John’s Collegeen ja Jesus Collegeen, joista jälkimmäiseen hän pääsi sisään 1907.[1]

Lawrence opiskeli vuosina 1907–1910 Jesus Collegessa.[5] Lukuun ottamatta yhtä lukukautta vuonna 1908 hän asui opiskeluaikana Polstead Roadilla. Hän ei juurikaan ottanut osaa yliopiston yhteisiin toimintoihin lukuun ottamatta jäsenyyttään Oxford University Officers' Training Corps -koulutuksessa, jossa hän toimi merkinantajana. Lawrence tutustui Jesus Collegessa Vyvyan W. Richardsiin, jonka kanssa hän suunnitteli yksityisen kirjapainon perustamista. Richards oli homoseksuaali ja kertoi vuosia myöhemmin olleensa ihastunut Lawrenceen. Richardsin mukaan Lawrence ei kuitenkaan koskaan vaikuttanut ymmärtävän hänen motiivejaan eikä olleen niistä kiinnostunut, ja hän arveli Lawrencen olleen aseksuaali. Näihin aikoihin Lawrence kuitenkin kosi kaksi vuotta vanhempaa perhetuttua Janet Laurieta, joka vieraili usein Polstead Roadilla. Äkillisestä kosinnasta yllättynyt Laurie kuitenkin antoi rukkaset, eikä Lawrence kantanut hänelle myöhemmin kaunaa.[6]

Lawrencen veljekset 1910. Kuvan henkilöt vasemmalta oikealle: Thomas Edward Lawrence "Ned", Frank, Arnold, Bob ja Will.

Lawrencen tärkeimmät painopisteet opinnoissa olivat arkeologia ja keskiaikaiset rakennukset, ja ne hän valitsi lopputyönsä aihealueeksi. Hän teki kesällä 1907 pyörämatkan Pohjois-Ranskan halki ja seuraavana kesänä 1908 vielä pidemmän, lähes 4 000 kilometrin pituisen retken Ranskaan tutkimaan vanhoja linnoja ja linnoituksia. Lawrence sai ajatuksen tutkia lopputyössään Lähi-idän keskiaikaisen goottilaisen arkkitehtuurin alkuperää. Lisäksi hän oli kasvavassa määrin kiinnostunut Lähi-idästä, jonne hän sai aihevalintansa vuoksi syyn matkustaa. Lawrence ryhtyi valmistelemaan matkaa Lähi-itään ja kyseli neuvoja Ashmolean Museumissa työskentelevältä kokeneelta matkailijalta Hogarthilta ja kirjeitse kuuluisalta Lähi-idän tutkimusmatkailijalta C. M. Doughtylta, joka oli julkaissut tunnetun teoksen Travels in Arabia Deserta (1888). Lawrence otti arabian kielen oppitunteja ja kohensi E. H. New’n oppilaana arkkitehtuuripiirrostensa laatua. Lisäksi hän lainasi alueen karttoja ja hankki kalliin pistoolin ja kameran.[6]

Lawrence lähti Englannista kesäkuun puolivälissä 1909 P & O -yhtiön aluksella kohti Egyptiä ja saapui heinäkuun alussa Port Saidin kautta Beirutiin. Hän käveli matkan aikana nykypäivän Israelin, Syyrian ja Libanonin alueella yli 1 500 kilometriä, keräsi aineistoa 36 ristiretkeläislinnoituksella ja vieraili Raamatun tapahtumapaikoilla. Lawrence päätti matkansa Aleppoon ja palasi laivalla Englantiin. Syksyllä 1909 hän ryhtyi valmistelemaan lopputyötään, joka tuli jättää pääsiäislomaan 1910 mennessä. Lopputyö sai erinomaisen arvosanan, ja ohjaaja järjesti Lawrencelle ja tutkijoille poikkeuksellisesti päivällisjuhlat. Valmistumisensa jälkeen Lawrence lähti veljensä Frankin kanssa pyöräreissulle Ranskaan. Lawrence suunnitteli aloittavansa jatko-opinnot keskiajan keramiikasta ja matkusti Roueniin tutkimaan keskiaikaista astiastoa.[6] Hän kuuli kuitenkin Hogarthin olevan lähdössä Syyriaan suorittamaan arkeologisia kaivauksia, ja päästäkseen mukaan hän palasi Englantiin.[3]

British Museum oli hakenut kaivauslupaa Karkemišiin jo 1908, mutta lupa saatiin Osmanien valtakunnan sekavan poliittisen tilanteen vuoksi vasta 1910. Lawrence oli vieraillut alueella 1909, ja Hogarth suhtautui häneen myönteisesti ja hyväksyi hänet nyt Karkemišin kaivausryhmään. Lawrence oli kuitenkin saanut Jesus Collegelta apurahan keskiajan keramiikan jatko-opintoihin. Collegelle annettiin kompromissiehdotus, jonka mukaan Lawrence jatkaisi keskiaikaisten ruukkujen tutkimusta ja laajentaisi samalla ristiretkeläislinnoista kirjoittamansa lopputyön kirjaksi. Hogarth onnistui myös varmistamaan Lawrencelle stipendin Magdalen Collegeen. Joulukuussa 1910 Lawrence matkusti Beirutin kautta Byblokseen lähetyskouluun kohentamaan arabian kielen taitoaan.[huom 4] Lawrence tapasi Hogarthin ja tämän seurueen helmikuun puolivälissä Beirutissa, josta ryhmä matkusti nykyiselle Turkin ja Syyrian rajalle Jarabuluksen kaupunkiin, joka oli lähellä Karkemišin kaivauksia.[7]

Kaiverrettuja kohokuvia palatsikompleksin muurissa Karkemišissa 1910-luvun alussa.

Maaliskuussa 1910 Karkemišissa alkaneet kaivaukset kestivät heinäkuuhun saakka. Lawrence teki kopioita vanhoista kaiverruksista ja vastasi asuintilojen kunnostamisesta. Hogarthin matkustettua Englantiin Lawrence jäi vastaamaan kaivauksista Hogarthin avustajan R. C. Thompsonin kanssa. Lawrence tuli paikallisten työläisten kanssa hyvin toimeen, hoiti erilaisia vammoja ja järjesti työntekijöiden joukkueiden välisiä kilpailuja. Kaivauksilla vieraili toukokuussa 1911 tunnettu arkeologi ja Lähdi-idän matkailija Gertrude Bell, josta tuli myöhemmin Lawrencen ystävä. Lawrence tutustui kaivauksilla myös 14-vuotiaaseen arabipoikaan Dahoumiin, jonka otti suojatikseen.[7] Lawrence sai heinäkuussa tietää British Museumin päättäneen keskeyttää kaivaukset,[7] ja hän kiersi kävellen tutkimassa aikaisemmin näkemättä jääneitä ristiretkeläislinnoja.[5] Heinäkuun lopulla Lawrence sairastui vakavasti punatautiin ja oli vaarassa kuolla. Hän kuitenkin toipui elokuun alkuun mennessä niin paljon, että pääsi aloittamaan kotimatkan. Hän saapui Englantiin elokuussa.[5]

Kuultuaan kaivausten jatkuvan Karkemišissa Lawrence päätti vastoin lääkärien suosituksia palata Lähi-itään.[7] Hän palasi Jerablukseen marraskuun lopulla 1911 valmistelemaan toista kaivauskautta.[5] Lisäksi hän raportoi vääriksi osoittautuneista huhuista, joiden mukaan alueella Bagdadin rautatietä rakentavat saksalaiset aikoivat vetää rautatien Karkemišin kummun läpi. Sitten Lawrence lähti Egyptiin, jossa hän toimi lyhyen aikaa tunnetun egyptologin Flinders Petrien alaisuudessa Kairon eteläpuolella sijaitsevilla Kafr Ammarin kaivauksilla. Lawrence ei erityisemmin pitänyt Egyptistä, mutta sai Petrien alaisuudessa lisää kokemusta arkeologian menetelmistä. Petrie tarjosi Lawrencelle sopimusta, johon kuului osallistuminen kahteen kaivauskauteen useilla kaivauksilla Persianlahden alueella. Hogarth sai kuitenkin sillä välin ratkaistuksi Karkemišin kaivausten rahoituksen seuraavaa kaivauskautta varten, ja viivyttyään Egyptissä kuukauden verran Lawrence palasi Syyriaan.[7]

Lawrence saapui Karkemišiin helmikuussa 1912 toista kaivauskautta varten.[7] Kaivauksia johti Thompsonin tilalle tullut Leonard Woolley,[5] kun taas Lawrence työskenteli työvoiman johdossa. Samalla hän hioi arabian kielen taitoa ja vastasi keramiikkalöydöistä ja valokuvauksesta. Kesäkuussa kaivaukset keskeytettiin kuumien kesäkuukausien ajaksi, joiden aikana Lawrence osallistui muun muassa Aleppossa puhjenneen koleraepidemian uhrien hoitoon.[7] Kaivaukset jatkuivat jälleen syksyllä. Poliittisen tilanteen kiristyessä Lawrence oli mukana aseiden salakuljetusoperaatiossa, jossa brittiläisestä sotalaivasta tuotiin maihin kiväärejä Britannian Beirutin-lähetystön turvaksi. Lisäksi Lawrence ja Woolley tutustuivat paikallisiin kurdipäälliköihin siltä varalta, että nämä ryhtyisivät kapinoimaan turkkilaisia vastaan. On myös mahdollista, että Lawrence joutui Dahoumin kanssa sotilaskarkuriksi epäiltynä lyhyeksi aikaa turkkilaiseen vankilaan.[7] Lawrence ja Woolley matkustivat marraskuun lopulla 1912 vähäksi aikaa Englantiin.[5]

Lawrence ja Leonard Woolley Karkemišin kaivauksilla 1913.

Lawrence palasi Karkemišiin tammikuussa 1913. Kaivaukset alkoivat vihdoin tuottaa runsaasti muinaisesineitä, ja lisäksi maan alta paljastui yhä suurempia osia vanhan heettiläiskaupungin jäänteistä. Karkemišin maineen kasvaessa myös vierailijoiden määrä lisääntyi, ja Lawrence sai turkkilaisilta työtarjouksia muillekin kaivauksille. Heinäkuussa hän matkusti vähäksi aikaa Englantiin.[5] Hän toi mukanaan Dahoumin ja Sheikh Hamoudin kiitoksena siitä, että he pelastivat hänen henkensä hänen sairastuttuaan punatautiin. Elokuun lopulla Lawrence palasi Karkemišiin,[7] jossa hän aloitti viidennen kaivauskautensa. Syyskuussa Lawrencen nuorempi veli William poikkesi kaivauksilla ohikulkumatkalla Intiaan ja viipyi Jerabluksessa kymmenen päivää. Lawrence ja Woolley olivat myös jatkuvasti tekemisissä alueella rautatiesiltaa rakentavien saksalaisten kanssa ja toimittivat näille kiviainesta ratapenkkoja varten. Radan rakennustöitä seuratessaan Lawrence sai samalla rautateihin liittyvää tietämystä.[3]

Tammikuussa 1914 Lawrence ja Woolley liittyivät Britannian armeijan kartoitusretkikuntaan, jonka tehtävä oli kartoittaa Osmanien valtakuntaan kuuluva alue eteläisessä Palestiinassa (nykyisessä Israelissa)[8] ja Siinain niemimaalla.[7] Kartoitus tehtiin arkeologisin perustein osmanihallituksen hyväksynnällä ja Palestine Exploration Fund -järjestön nimissä, mutta sen motiivi oli ennen kaikkea sotilaallinen.[8] Alueen kartoitus kesti kuusi viikkoa, ja sinä aikana Lawrence tutustui kapteeni S. F. Newcombeen ja sai tältä oppia kartanpiirustuksessa. Lawrence myös kävi ensimmäistä kertaa Akabassa. Kaivaukset Karkemišilla jatkuivat jälleen maaliskuussa, ja niiden päätyttyä Lawrence ja Woolley raportoivat Newcomben pyynnöstä Bagdadin rautatien rakennustyön etenemisestä. Lawrence palasi heinäkuussa Oxfordiin,[7] jossa hän ja Woolley ryhtyivät laatimaan tutkimusretkestä arkeologista raporttia.[5] Lawrence suunnitteli palaavansa kesän jälkeen Karkemišiin, mutta ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen syksyllä 1914 keskeytti suunnitelmat.[7]

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua 1914 nuoret miehet,[9] myös kolme Lawrencen veljeä,[10] liittyivät runsain joukoin armeijaan. Lawrencen liittymisen tiellä oli hänen pienikokoisuutensa ja keskeneräinen Siinain kartoituksesta kertova arkeologinen raportti. Britannian sotaministeriö halusi raportin julkaistuksi nopeasti korostaakseen turkkilaisille Siinain kartoituksen arkeologisia tarkoitusperiä. Raportin valmistuttua lokakuussa Hogarth löysi Lawrencelle paikan sotaministeriön maantieteelliseltä osastolta Geographical Section of the General Staff (GSGS). Lawrence liittyi osastoon siviilinä, mutta sotaministeriössä asioinnin helpottamiseksi hänelle hankittiin sotilasarvo tulkkina toimivana tilapäisenä vänrikkinä.[9] Marraskuun alussa Osmanien valtakunta liittyi sotaan keskusvaltojen puolelle.[10] Lawrence laajensi Siinain kartoituksesta kertovan raportin sotaministeriön pyynnöstä sota-asiakirjaksi. Joulukuussa Lawrence matkusti Egyptin pääkaupunkiin Kairoon, jossa hän liittyi nopeasti koottuun Lähi-idän tiedusteluosastoon Cairo Intelligence Departementiin.[9]

Lawrence, D. G. Hogarth ja Alan Dawnay Kairossa sodan aikana.

Lawrence työskenteli tiedusteluosastossa joulukuusta 1914 marraskuuhun 1916. Siihen kuului sodan aikana hänen, Leonard Woolleyn ja S. F. Newcomben lisäksi joukko brittiläisiä Lähi-idän asiantuntijoita, kuten Ronald Storrs, Gilbert Clayton, Aubrey Herbert, George Lloyd, D. G. Hogarth ja Gertrude Bell. Lawrence työskenteli karttojen parissa, seurasi turkkilaisten yksiköiden liikkeitä, analysoi tiedustelutietoja ja laati esikunnalle raportteja, kuulusteli sotavankeja ja toimi osastojen välisenä yhteysupseerina.[9] Lisäksi hän osallistui upseereille tarkoitetun Turkin armeijaa käsittelevän virallisen käsikirjan laatimiseen.[11] 1915 Lawrence kuului tiedusteluyhteisön osaan, joka lobbasi Britannian sodanjohtoa suuntaamaan Osmanien valtakuntaa vastaan tehtävän maihinnousun Gallipolin sijasta Aleksandrettaan (nykyinen İskenderun).[12] Ranska kuitenkin vastusti maihinnousua Alexandrettaan, joka sijaitsi lähellä sen Syyriasta itselleen vaatimia alueita. Seikka herätti Lawrencessa jatkossa epäluuloa ranskalaisten Lähi-idän toimia kohtaan.[13]

Lawrence sai toukokuussa 1915 kuulla veljensä Frankin kaatuneen Euroopassa, ja lokakuussa saapui tieto myös Williamin kuolemasta. Lawrence kertoi Englantiin lähettämässään kirjeessä potevansa syyllisyyttä turvallisesta tehtävästään Kairossa.[9] Maaliskuussa Lawrence ylennettiin kapteeniksi,[14] ja sen jälkeen hänet lähetettiin Mesopotamiaan (nykyinen Irak) raportoimaan arabikansannousun mahdollisuudesta ja vielä arkaluontoisempaan tehtävään neuvottelemaan Al-Kutin kaupungissa turkkilaisjoukkojen piirittämäksi joutuneen brittiläis-intialaisen sotajoukon vapauttamisesta lunnaita vastaan.[9] Neuvottelut kuitenkin kariutuivat, ja Lawrence palasi toukokuussa Kairoon. Paluumatkalla hän laati näkemästään kriittisen raportin, joka kuitenkin sensuroitiin.[14] Mekan šarif, emiiri Husain ibn Ali aloitti kesäkuussa 1916 odotetun Britannian tukeman kapinan turkkilaisia vastaan. Lawrence oli edelleen toimistotehtävissä Kairossa ja suunnitteli muun muassa postimerkkejä vasta muodostettua Hijazin kuningaskuntaa varten.[9]

Lokakuussa 1916 Lawrence matkusti Ronald Storrsin mukana Hijaziin (nykyisen Saudi-Arabian alueella).[15] Hän osallistui tapaamiseen Ranskan sotilasedustuston komentajan eversti Édouard Brémondin kanssa ja tapasi rannikolla šarif Husainin pojat Abdullahin, Alin ja Zeidin. Lisäksi Lawrencelle myönnettiin lupa matkustaa sisämaahan, jossa hän tapasi Husainin neljännen pojan Faisalin.[16] Paluumatkalla hän kirjoitti pitkän raportin näkemästään Hijazissa ja poikkesi Khartumiin raportoimaan kenraali Reginald Wingatelle. Lawrence palasi Kairoon marraskuun puolivälissä ja raportoi Arab Bureau -tiedusteluosaston johtajalle Gilbert Claytonille. Seuraavana päivänä Lawrence jätti Claytonille lyhyen muistion Hijazin tilanteesta. Muistiossa hän tyrmäsi ehdotuksen tuoda ympärysvaltojen joukkoja Hijaziin ja syytti sitä Ranskan yritykseksi suojella aluevaatimuksiaan Syyriassa estämällä arabikapinan leviäminen pohjoiseen. Muistio levisi nopeasti Britannian sodanjohdon keskuudessa, ja ehdotus joukkojen viemiseksi Hijaziin hyllytettiin.[17]

Lawrence Rabeghissa 1917 yllään perinteinen arabikaapu, josta tuli hänen tunnuksena. Faisal antoi Lawrencelle omia vaatteitaan, jotta tämä tunnistettaisiin leirissä etuoikeutetuksi henkilöksi.[18]

Lawrence komennettiin marraskuun lopulla 1916 Hijaziin,[18] jossa hänen tuli toimia väliaikaisena yhteysupseerina Faisalille eversti Cyril Wilsonin alaisuudessa. Hän saapui joulukuun alussa laivalla Yanbuun, josta hän matkusti sisämaahan ja kohtasi Faisalin ja tämän armeijan perääntymässä Medinasta käsin hyökkäävien turkkilaisjoukkojen edellä. Perääntyminen vaaransi arabikapinan jatkumisen ja asetti myös Lawrencen huonoon valoon, sillä aikaisemmissa raporteissaan hän oli painottanut arabijoukkojen itsenäistä taistelukykyä. Lawrence palasi vetäytyvien arabijoukkojen mukana Yanbuun[19] ja osallistui kaupungin puolustuksen järjestämiseen.[18] Turkkilaisjoukot saapuivat kaupungin edustalle 11. joulukuuta, mutta brittiläisten sota-alusten läsnäolo satamassa sai ne kääntymään pois. Yanbun taistelun jälkeen Hijaziin saapui lisää brittiläisiä sotilasasiantuntijoita nykyaikaistamaan arabijoukkoja. Lawrence sai majuri Herbert Garlandilta koulutusta rautatien tuhoamisessa räjähteillä. Lisäksi hän ryhtyi Faisalin pyynnöstä käyttämään perinteistä arabiasua.[19]

Lawrence johti tammikuun alussa 1917 heimotaistelijoista koostuneen partion hyökkäystä turkkilaisten leiriin. Faisalin pääarmeija aloitti samaan aikaan marssin pohjoiseen kohti Al Wajhin kaupunkia.[18] Al Wajhin taistelun jälkeen Lawrencesta tehtiin Faisalin aloitteesta tämän vakituinen yhteysupseeri.[19] Tammikuun lopussa Lawrence palasi vähäksi aikaa Kairoon raportoimaan Hijazin tilanteesta ja viimeistelemään keskeneräiset työnsä Arab Bureaussa. Helmikuun alussa hän saapui Al Wajhiin ja neuvoi Faisalia lykkäämään ehdotettua maihinnousua Akabaan. Lawrencen myös kerrotaan paljastaneen Faisalille ympärysvaltojen salaisen Sykes–Picot-sopimuksen yksityiskohtia.[20] Lawrence vieraili maaliskuussa Abdullahin leirissä ja toipui samalla punataudista ja henkisestä uupumuksesta jouduttuaan matkalla leiriin teloittamaan saattueeseensa kuuluneen arabimiehen.[18] Toivuttuaan tarpeeksi Lawrence johti maaliskuun lopulla hyökkäystä Aba el Naamin rautatieasemaa vastaan. Huhtikuun alussa hän palasi Faisalin pyynnöstä Al Wajhiin.[20]

Lawrence saapui Al Wajhiin huhtikuun puolivälissä 1917 ja tapasi Faisalin sekä tunnetun Howeitat-beduiinien päällikön Auda ibu Tayin. Hän esitti Faisalille ja Audalle ajatuksen, että Akaba vallattaisiinkin yllätyshyökkäyksellä sisämaasta käsin eikä nousemalla maihin meren suunnasta.[21] Lawrence tunsi Akaban ympäristön topografian, sillä hän oli ollut kartoittamassa aluetta vuonna 1914.[18] Clayton oli kuitenkin maaliskuussa Hijaziin lähettämässään salaisessa käskyssä ilmaissut, että arabijoukkojen tulisi Akaban sijasta kiinnittää huomionsa hyökkäyksiin Hijazin rautatietä ja Medinan turkkilaisvaruskuntaa vastaan. Lawrence tapasi toukokuun alussa Al Wajhissa vierailleen brittiläisen diplomaatin Mark Sykesin.[21] Ilmoittamatta komentajilleen suunnitelmistaan hän lähti 9. toukokuuta Al Wajhista kohti sisämaata mukanaan Auda ibu Tayi, Faisalin asiamies šarif Nasir ja noin 50 heimotaistelijasta koostuva joukko. Matkan ensisijaisina tavoitteina Lawrencella oli vallata Akaba yllätyshyökkäyksellä sisämaasta ja saada pohjoisia arabiheimoja taivutetuksi kapinallisten puolelle.[18]

Lawrence kamelin selässä Akaban taistelun jälkeen 1917. Lawrence oli vähällä kuolla taistelussa ammuttuaan omaa kameliaan päähän.[18]

Reitti kulki sisämaassa aluksi koilliseen El Houl -autiomaan halki ja sen jälkeen luoteeseen Wadi Sirhan -vadin poikki, jossa joukkoon liittyi lisää heimotaistelijoita.[22][huom 5][18] Matkan aikana Lawrence tunsi yhä enemmän syyllisyyttä osuudestaan arabien houkuttelemiseksi taistelemaan maasta, jonka ympärysvallat olivat jo salaa jakaneet. Kesäkuun alussa Lawrence jätti pääjoukon ja jatkoi yksin yli 600 kilometrin pituiselle vaaralliselle tiedustelumatkalle Syyriaan, aina Damaskoksen lähiympäristöön saakka, ja matkan varrella hän tapasi paikallisia heimopäälliköitä ja poliitikkoja. Hän liittyi kesäkuun puolivälissä jälleen pääjoukkoon, joka tehtyään Etelä-Syyriassa harhautushyökkäyksiä täydensi vesivarastoja Bairissa ja Jeferissä. Audan johdolla arabijoukot väijyttivät 2. heinäkuuta Aba el Lissalissa turkkilaisen pataljoonan.[22] Akaban taistelu päättyi, kun viimeinen kaupunkia vartioineista turkkilaisista vartioasemista antautui kahden päivän piirityksen jälkeen 6. heinäkuuta. Lawrence järjesti Akaban puolustuksen ja lähti seuraavana päivänä ylittämään Siinain niemimaata viedäkseen uutiset Kairoon.[18]

Lawrence saapui 10. heinäkuuta Kairoon, josta järjestettiin nopeasti tarvikkeita ja vahvistusjoukkoja Akabaan. Hän raportoi Claytonille Arab Bureaussa ja tapasi Egyptian Expeditionary Forcen uuden komentajan kenraali Edmund Allenbyn, jolle hän esitti Syyriassa olevien arabi- ja brittijoukkojen sotatoimien koordinointia koskevan suunnitelmansa. Akaban valtaus turkkilaisilta sekä erityisesti Lawrencen tekemä tiedustelumatka Syyriaan herättivät huomiota Kairossa, ja Lawrence ylennettiin sen perusteella majuriksi ja palkittiin Companion of the Order of the Bath -kunniamerkillä. Hänet lähetettiin heinäkuun puolivälissä Jeddaan tapaamaan šarif Husainia.[23] Sen jälkeen hän tapasi Faisalin Al Wajhissa ja poikkesi paluumatkalla Akabassa tapaamassa Auda ibu Tayin, joka oli raporttien mukaan ollut yhteydessä turkkilaisiin mahdollisuudesta vaihtaa puolta.[24] Elokuussa Lawrence kirjoitti Twenty-Seven Articles -oppaan Hijaziin lähetettäviä brittiupseereja varten.[23] Elokuun puolivälissä hänet lähetettiin takaisin Akabaan.[23]

Saavuttuaan Akabaan elokuussa 1917 Lawrence osallistui kaupungin muuttamiseen tukikohdaksi.[24] Hän johti syys-lokakuussa kahta Hijazin rautatielle tehtyä hyökkäystä.[25] Lokakuussa Akabassa vieraillut George Lloyd ilmaisi Lawrencen esimiehelle Gilbert Claytonille huolensa Lawrencen ottamista riskeistä ja tämän henkisestä tasapainosta. Lawrencen marraskuun alussa johtama hyökkäys Jarmukjoen laakson rautatiesillalle Tell el Shehabissa epäonnistui, ja sen jälkeen partio räjäytti perääntyessään turkkilaisjoukkoja kuljettaneen junan.[26] Marraskuun lopulla Lawrence lähti uudesta tukikohdasta Azrakissa valeasussa tiedustelumatkalle Daraan rautatiekaupunkiin. Sotamuistelmissaan Seven Pillars of Wisdom hän kertoo muun muassa jääneensä Daraassa turkkilaisten vangiksi ja joutuneensa vangitsijoidensa kiduttamaksi ja seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Hän sanoo kuitenkin päässeensä pakenemaan jäätyään ilman vartiointia. Marraskuun lopulla hän sitten palasi Azrakin kautta Akabaan.[27]

Lawrence Lowell Thomasin ottamassa valokuvassa Jerusalemissa 1918.

Lawrencen saavuttua Akabaan hänet kutsuttiin raportoimaan Etelä-Palestiinaan kenraali Allenbyn esikuntaan. Allenbyn joukot etenivät samaan aikaan Palestiinassa, ja 11. joulukuuta Lawrence osallistui Allenbyn marssiin Jerusalemiin.[27] Allenby halusi Lawrencen tuovan arabiarmeijan pohjoiseen brittijoukkojen sivustan suojaksi ja häiritsevän turkkilaisten huoltolinjoja. Lawrence sai myös neuvoteltua arabijoukoille lisää varoja ja tarvikkeita.[28] Käytyään Jerusalemissa ja Kairossa Lawrence palasi Akabaan ja osallistui Rolls-Royce-panssariautoilla suoritettuun hyökkäykseen rautatietä vastaan. Akabassa Lawrence neuvotteli Faisalin kanssa ja laajensi heimotaistelijoista koostuvaa henkivartiotaan. Tammikuussa 1918 Lawrence osallistui Akabasta lähetetyn arabiarmeijan mukana At Tafilahin kaupungin valtaamiseen turkkilaisjoukoilta ja puolusti sen jälkeen kaupunkia menestyksekkäästi turkkilaisten vastahyökkäyksessä.[27] Lawrence sai osuudestaan turkkilaisjoukkojen lyömisessä Distinguished Service Order -kunniamerkin ja ylennyksen everstiluutnantiksi.[28]

Tafilahin taistelun jälkeen Lawrence matkusti kapinallisten tukikohtaan Guweiraan vastaanottamaan Egyptistä lähetettyä 30 000 punnan kultalähetystä, joka oli tarkoitettu käytettäväksi kapinallisten edetessä pohjoiseen. Faisalin nuorempi veli Zeid kuitenkin kadotti rahat Lawrence ollessa tiedustelumatkalla pohjoisessa. Tapahtuneesta tyrmistynyt ja jo valmiiksi henkisestä paineesta kärsivä Lawrence lähti helmikuussa Allenbyn esikuntaan Palestiinan aikomuksenaan jättää eroanomuksensa. Lawrencen ero ei kuitenkaan tullut kyseeseen arabikapinan vuoksi ja Lawrencen merkityksen kasvaessa siinä. Maaliskuussa Lawrence kävi neuvotteluja Kairossa ja Akabassa suunnitelmista edetä pohjoiseen.[29] Yhdysvaltalainen journalisti Lowell Thomas ja kuvaaja Harry Chase tapasivat Lawrencen Akabassa maalis-huhtikuussa 1918 ja ottivat tästä runsaasti kuvia, joita Thomas käytti myöhemmin sensaatiohakuisessa kirjassaan With Lawrence in Arabia (1924) ja pitämissään sota-aiheisissa luennoissa.[28]

Lawrence (oikealla) saapuu 1. lokakuuta 1918 Damaskokseen Blue Mint -panssariautolla.[28] Henry Chauvelin johtamat australialaiset joukot saapuivat kaupunkiin aiemmin samana päivänä, mutta Lawrence kuitenkin vähätteli sotamuistelmissaan niiden osuutta ja korosti arabijoukkojen merkitystä.[30]

Huhtikuun alussa 1918 Lawrence ratsasti henkivartionsa kanssa Guweirasta pohjoiseen tehdäkseen alueen heimojen kanssa iskuja Ammanin lähiympäristössä. Samaan aikaan ajoitettu brittijoukkojen hyökkäys Ammaniin kuitenkin epäonnistui, ja Lawrence kiirehti etelään seuraamaan epäonnistunutta hyökkäystä Ma'aniin, jossa hän osallistui kaupungin eteläpuolella rautatieinfrastruktuurin tuhoamiseen.[29] Huhti-toukokuussa hän kulki Akaban ja Kairon väliä ja toimi britti- ja arabijoukkojen esikuntien yhteysupseerina.[31] Kesäkuun alussa Lawrence palasi Akabaan pohjoiseen tekemältään tiedustelumatkalta ja ryhtyi sitten suunnittelemaan arabijoukkojen etenemistä pohjoiseen.[29] Akabassa hän jatkoi yhteysupseerin tehtävissä ja osallistui elokuussa Imperial Camel Corpsin hyökkäysretkelle pohjoiseen.[31] Sen jälkeen hän joutui selvittämään Faisalin ja arabiarmeijan upseerien sekä kuningas Husainin välisiä erimielisyyksiä.[28] Lawrence kärsi kuitenkin yhä kasvavasta fyysisestä ja henkisestä uupumuksesta.[32]

Palestiinassa 19. syyskuuta alkaneessa suurhyökkäyksessä kenraali Allenbyn joukot murtautuivat turkkilaislinjojen läpi. Samaan aikaan Lawrence ja arabijoukot tekivät iskuja Daraan kaupungin ympäristössä ja tuhosivat rautatiesiltoja ja viestiyhteyksiä. 21. syyskuuta Lawrence lensi Allenbyn esikuntaan Palestiinaan.[32] Hän toivoi arabijoukkojen ehtivän Damaskokseen ennen brittijoukkoja, jolloin alueen Ranskan etupiiriksi luvannut Sykes-Picot-sopimus ehkä mitätöityisi.[28] Lawrence sai kuitenkin ohjeet rajoittaa arabijoukkojen sotatoimet Daraan ympäristöön samalla, kun Allenbyn joukot etenisivät Damaskokseen pohjoisessa. Sen jälkeen Lawrence lensi takaisin Azrakiin ja jatkoi arabijoukkojen ja brittiläisten panssariautoyksiköiden kanssa rautateihin kohdistuvia iskuja. Sitten he hyökkäsivät perääntyviä turkkilaisjoukkoja vastaan Daraan pohjoispuolella ja Tafasin kylässä, jossa käyty taistelu muuttui pian turkkilaisten ja saksalaisten sotilaiden verilöylyksi. Tafasin taistelun jälkeen Lawrence ratsasti syyskuun lopussa Daraan kaupunkiin.[32]

Lawrence lokakuussa 1918 Victoria Hotelin parvekkeella Damaskoksessa Faisalin ja kenraali Edmund Allenbyn tapaamisen jälkeen.[23]

Lawrence saapui Damaskokseen kaupungin valtauksen jälkeen 1. lokakuuta ja osallistui siellä poliittisen tilanteen rauhoittamiseen ja väliaikaisen arabihallituksen muodostamiseen. Kenraali Allenby ja Faisal tapasivat siellä muutaman päivän kuluttua, ja Lawrence toimi heidän tulkkinaan. Tapaamisen aikana Allenby ilmoitti Sykes–Picot-sopimuksen ehtojen olevan edelleen voimassa, ja lisäksi Lawrence jatkaisi Faisalin yhteysupseerina ranskalaisen yhteysupseerin rinnalla. Tapaamisen jälkeen Lawrence jäi kuitenkin Allenbyn puheille ja pyysi tältä lupaa palata Englantiin, jonka Allenby lopulta myönsi.[32] Allenby hankki Lawrencelle tämän pyynnöstä väliaikaisen ylennyksen everstiksi, jotta tällä olisi oikeus käyttää nopeampaa yöjunayhteyttä Pariisiin. Lawrence poistui Damaskoksesta seuraavana päivänä ja poikkesi paluumatkalla Roomassa, jossa hän keskusteli ranskalaisen diplomaatin François Georges-Picot’n kanssa Ranskan asemasta Syyriassa. Hän saapui Englantiin elokuun lopulla ensimmäistä kertaa vuoden 1914 jälkeen.[33]

Palattuaan Englantiin lokakuussa 1918 Lawrence meni perheensä luokse Oxfordiin. Hän aloitti kuun lopussa tapaamiset hallinnon edustajien kanssa tarkoituksena saada Sykes-Picot-sopimus kumotuksi,[34] estää Syyrian ja Libanonin joutuminen Ranskan haltuun ja turvata alue Faisalille. Hän tapasi aluksi hallituksen jäsenen Robert Cecilin ja kenraaliluutnantti George Macdonoghin. Seuraavana päivänä hänet kutsuttiin puhumaan sotakabinettiin kuuluvan Eastern Committeen kokouksessa. Lokakuun lopussa Lawrence tapasi kuningas Yrjö V:n, jolle hän antoi lahjaksi Faisalilta saamansa kultakoristeisen Lee-Enfield-kiväärin ja torjui tämän ehdottamat kunniamerkit osuudestaan arabikapinassa. Marraskuun alussa hän toimitti Eastern Committeelle pitkän asiakirjan, jossa esitti Lähi-idän tulevaisuutta koskevat poliittiset näkemyksensä. Lisäksi hän osallistui tapaamiseen varusteluministeri Winston Churchillin kanssa, josta tuli myöhemmin Lawrencen tukija.[33]

Faisalin delegaatio Pariisin rauhankonferenssissa 1919. Lawrence on keskellä seisovan Faisalin oikealla puolella.

Lawrence ponnisteli marraskuussa Faisalin kutsumiseksi Pariisin rauhankonferenssiin ja lähetti kuningas Husainille Mekkaan kirjeen, jossa kehotti tätä lähettämään Faisalin Pariisiin.[33] Marraskuun lopulla pidetyssä Eastern Committeen kokouksessa Faisal päätettiin lopulta kutsua konferenssiin.[34] Faisal saapui 26. marraskuuta brittiläisellä sota-aluksella Marseilleen, jossa Lawrence oli häntä vastassa. Ranskalaiset halusivat kuitenkin poliittisista syistä viivyttää Faisalin tuloa Pariisiin ja järjestivät seurueelle kiertomatkan sodan taistelukentille ja tehtaisiin.[33] Lawrence jätti seurueen Lyonissa ja palasi Englantiin 2. joulukuuta. Britannian Lähi-idän politiikka sai merkittävän käänteen joulukuun alussa, kun Britannian pääministeri Lloyd George ja Ranskan pääministeri Georges Clemenceau ratkaisivat kahdenvälisessä herrasmiessopimuksessaan Syyrian kysymyksen Ranskan hyväksi. Faisalin saavuttua joulukuussa kolmeksi viikoksi Britanniaan Lawrence toimi tapaamisissa ja kiertomatkoilla hänen tulkkinaan.[33]

Lawrence saapui Pariisiin rauhankonferenssiin tammikuun alussa 1919[35] ja kuului sekä Britannian että Faisalin delegaatioon. Hän toimi Faisalin tulkkina ja osallistui toimittajien ja diplomaattien kanssa järjestettyihin tapaamisiin. Hän ryhtyi myös kirjoittamaan arabikapinaa käsitteleviä muistelmiaan. Lawrencen isä Thomas kuoli 7. huhtikuuta espanjantautiin, ja Lawrence kävi kaksi kertaa pikaisesti Englannissa.[33] Toukokuun puolivälissä hän liittyi Egyptiin lähtevään Kuninkaallisten ilmavoimien pommikonelaivueeseen. Lawrencen Handley Page -pommikone syöksyi maahan epäonnistuneessa laskeutumisyrityksessä Roomassa. Onnettomuudessa kuoli kaksi, mutta Lawrence sai ainoastaan luunmurtuman.[33] Tultuaan kesäkuun lopulla Kairoon Lawrence teki muutaman päivän ajan Arab Bureaun arkistossa kirjaansa varten muistiinpanoja.[35] Pariisissa Lawrenceen suhtauduttiin brittivirkamiesten keskuudessa yhä kriittisemmin.[36] Voimatta enää vaikuttaa poliittisten asioiden kulkuun Lawrence palasi loppukesästä Englantiin.[35]

Lawrence palasi loppukesästä 1919 Oxfordiin, jossa D. G Hogarth ja Geoffrey Dawson olivat järjestäneet hänelle stipendin arvostettuun All Souls Collegeen.[33] Hän viipyi Oxfordissa joulukuuhun ja kirjoitti samalla sotamuistelmiaan.[35] Lawrencen Akabassa 1918 tavannut yhdysvaltalainen toimittaja Lowell Thomas aloitti New Yorkissa 1919 sota-aiheisen luentosarjan.[huom 6] Luentosarjan ansiosta Lawrencesta tuli kuuluisa sotasankari, ja sen kuuli Yhdysvalloissa yli kaksi miljoonaa ihmistä. Suosittuihin luentoihin kuului valokuvia, filminpätkiä, musiikki- ja tanssiesityksiä sekä sensaationhakuista tarinankerrontaa.[33] Elokuussa hän aloitti luentosarjan Lontoossa Royal Opera Housessa,[37] ja sen jälkeen se sai Britanniassa arviolta miljoona kuulijaa,[36] joukossa tunnettuja henkilöitä, kuten kuningas Yrjö V ja kuningatar Mary, pääministeri Lloyd George, Winston Churchill ja Edmund Allenby.[33] Lawrencen kerrotaan seuranneen luentoja myös itse. Näihin aikoihin hän herätteli eloon vanhoja suunnitelmiaan kirjapainon perustamisesta Vyvyan Richardsin kanssa.[37]

Lawrence William Orpenin muotokuvassa 1919.

Vaihtaessaan junaa Readingin rautatieasemalla loppuvuodesta 1919 Lawrence kadotti suurimman osan muistelmiensa raakaversiosta.[37] Ryhtyessään kuukauden kuluttua työhön Lontoossa hän joutui aloittamaan kirjoitustyön lähes kokonaan alusta.[38] Muistelmiensa toisen version hän kirjoitti pitkissä rupeamissa Westminsterissä Barton Streetillä sijaitsevassa työhuoneessa.[35] Muistelmat pysyivät kesken vuoteen 1927 saakka, ja Lawrence korjaili niitä jatkuvasti. Hän kuitenkin pyrki estämään kirjan täydellisen laitoksen julkaisun elinaikanaan ja näki huomattavasti vaivaa rajatun erikoispainoksen julkaisemiseksi ja turvatakseen tekijänoikeudet itselleen Britanniassa ja Yhdysvalloissa.[39] Tilaajille tarkoitetun erikoispainoksen hän julkaisi 1926.[40] Muistelmien lyhennelmä Revolt in the Desert julkaistiin 1927.[38] Sotamuistelmiaan kirjoittaessaan Lawrence tutustui samalla Britannian kulttuuripiireihin ja kävi laajaa kirjeenvaihtoa.[37]

Tilanne Lähi-idässä huononi 1920, kun Syyriassa ja Mesopotamiassa puhkesi kapinoita britti- ja ranskalaisjoukkoja vastaan. Lisäksi jännitteet kasvoivat myös brittien hallitsemassa Palestiinassa ja Arabian niemimaalla. Kesällä 1920 Faisalin joukot ottivat yhteen ranskalaisjoukkojen kanssa Syyriassa, ja sen jälkeen Faisal lähti maanpakoon.[36] Lawrence pyrki edelleen vaikuttamaan Britannian alueella harjoittamaan politiikkaan tapaamalla yksityishenkilöitä ja hallinnon jäseniä sekä kommentoimalla aiheita julkisesti julkaisemalla näkemyksiään laajalevikkisissä sanomalehdissä. Hän piti Britannian Lähi-idän-politiikan jakautumista useiden ministeriöiden vastuulle tehottomuutena ja miehitysjoukkojen pitämistä Mesopotamiassa moraalisesti vääränä ja taloudellisesti epäviisaana, sillä alue olisi hänen mukaansa rauhoittunut, mikäli poliittista vapautta olisi lisätty. Lehtikirjoituksissaan Lawrence myös moitti Britanniaa siitä, että se tuki sodan molempia osapuolia. Lawrencen maine lisäsi hänen näkemystensä painoarvoa, ja lisäksi hän sai näkemystensä taakse joukon tukijoita.[37]

Lawrence työskenteli 1921–1922 Winston Churchillin neuvonantajana siirtomaavirastoon kuuluvassa Middle East Department -osastossa.[37] Churchill oli valittu siirtomaista ja merentakaisista alueista vastaavaksi ministeriksi marraskuussa 1920,[41] ja hän perusti osaston selkeyttääkseen Britannian Lähi-idän-politiikkaa ja suostutteli Lawrencen ryhtymään poliittiseksi neuvonantajakseen sekä asiamiehekseen yhteydenpidossa arabeihin. Lawrence aloitti työt helmikuussa 1921 ja ryhtyi suunnittelemaan esityslistaa Kairon konferenssia varten. Hän matkusti maaliskuun alussa Egyptiin, jossa konferenssi alkoi 12. maaliskuuta. Britit tarjosivat Faisalille Irakin kruunua ja hänen veljelleen Abdullahille Transjordanian (nykyinen Jordania) hallintoa. Maaliskuusta toukokuun alkuun Lawrence sukkuloi Lähi-idässä eri henkilöiden ja tapaamisten välillä. Eric Kennington oli alueella tekemässä piirustuksia ja muotokuvia Lawrencen sotamuistelmiin, ja hän kiinnitti huomiota Lawrencen paikallisen arabiväestön keskuudessa saamaan myönteiseen vastaanottoon.[37]

Lawrence, Abdullah ibn Husain, ilmailumarsalkka Geoffrey Salmond, Wyndham Deedes sekä muita Jerusalemissa.

Lawrence palasi toukokuussa lyhyeksi aikaa Englantiin, minkä jälkeen Churchill lähetti hänet neuvottelemaan Hijazin kuninkaan Husain ibn Alin kanssa Jeddaan, jonne Lawrence saapui heinäkuun lopulla. Neuvottelujen välillä Lawrence kävi nykyisen Jemenin alueella olevassa Adenin satamakaupungissa, josta hän raportoi alueen tilanteesta siirtomaavirastolle. Samalla hän kirjoitti muistelmiaan. Elokuun lopulla jatkuneissa neuvotteluissa Lawrence yritti saada kuningas Husainin, jota Ibn Sa’ud ja hänen wahhabilaiskannattajansa uhkasivat, hyväksymään Kairon sopimuksen.[36] Keskustelut ajautuivat kuitenkin syyskuun puolivälissä umpikujaan, minkä jälkeen Lawrence keskeytti neuvottelut ja matkusti Jerusalemiin tapaamaan Britannian suurlähettilästä Herbert Samuelia. Seuraavaksi Lawrence matkusti Ammaniin,[37] jonne hän saapui lokakuun puolivälissä.[42] Hän viipyi kaupungissa joulukuun puoliväliin ja toimi Abdullahin poliittisena neuvonantajana ja auttoi muodostamaan Transjordanian hallintoa.[37] Sitten Lawrencen matkusti Egyptiin ja palasi Englantiin joulukuussa 1921.[42]

Englannissa Lawrence otti pian yhteyttä ilmailumarsalkka Hugh Trenchardiin ja kirjoitti tälle halustaan liittyä Kuninkaallisiin ilmavoimiin. Hän halusi liittyä ilmavoimiin vähin äänin tavallisena miehistön jäsenenä sotilasarvonsa mukaisen upseerin arvon sijasta. Hän työskenteli vuonna 1922 edelleen vastahakoisesti Winston Churchillin neuvonantajana siirtomaavirastossa ja jatkoi samalla muistelmiensa kirjoittamista. Hän lähetti tekstin The Oxford Times -lehden kirjapainoon[43] saadakseen vedoksia, joita hän voisi lähettää eri henkilöille koeluettavaksi.[44] Lawrence erosi siirtomaaviraston palveluksesta Churchillin hyväksynnällä virallisesti 1. heinäkuuta. Hän oli edelleen yhteydessä ilmailumarsalkka Trenchardiin, joka auttoi järjestämään hänet ilmavoimiin. 30. elokuuta Lawrence ilmoittautui Kuninkaallisten ilmavoimien rekrytointitoimistossa Lontoossa Covent Gardenissa Henrietta Streetillä. Lawrence hylättiin lääkärintarkastuksessa, mutta hyväksyttiin siitä huolimatta palvelukseen ilmailuministeriön käskystä.[43]

Lawrence astui Kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) palvelukseen elokuussa 1922 lentosotamiehenä numero 352087 esiintyen valenimellä John Hume Ross. Hänet sijoitettiin ilmavoimien harjoituskeskukseen Uxbridgeen, jossa hän aloitti kolmen kuukauden harjoitusjakson. Palvellessaan Uxbridgessä Lawrence teki alokasajasta muistiinpanoja myöhempää kirjaa varten. Kirjaa, The Mint (1955), ei kuitenkaan voitu sen vapaamielisyyden vuoksi julkaista Lawrencen elinaikana. Lawrence oli lähettänyt sotamuistelmiensa vedoksia koelukuun muun muassa Eric Kenningtonille, Edward Garnettille, Vyvyan Richardsille sekä George Bernard Shaw'lle. Garnett ryhtyi tekemään kirjasta lyhennelmää suurelle yleisölle, mutta Lawrence perääntyi myöhemmin suunnitelmasta. Marraskuun alussa Lawrence lähetettiin valokuvauskoulutukseen RAF:in tukikohtaan Farnboroughiin, jossa hän herätti huomiota valokuvaustietämyksellään. Lawrencen palvelus ilmavoimissa paljastui joulukuussa lehdistölle, mikä vaaransi hänen palveluksensa.[43]

Clouds Hillin talo Dorsetissa, jota Lawrence vuokrasi palvellessaan Bovington Campissa.[43] Hän osti sen 1929 ja asui siellä kuolemaansa saakka 1935.[36]

Lawrence erotettiin ilmavoimista tammikuussa 1923, sillä liiallinen julkisuus oli tehnyt palveluksen mahdottomaksi. Hänen vetoomuksensa päästä takaisin ilmavoimiin hylättiin, ja hän palasi Lontooseen Barton Streetille ja ryhtyi etsimään ilmavoimien tilalle muuta. Hän pääsi sota-ajan ystävänsä everstiluutnantti Alan Dawnayn välityksellä armeijan Royal Tank Corps -yksikköön,[43] johon hänet hyväksyttiin helmikuussa.[45] Lawrence astui palvelukseen sotamiehenä numero 7875698, tällä kertaa valenimellä Thomas Edward Shaw. Maaliskuussa hänet sijoitettiin panssarijoukkojen tukikohtaan Bovington Campiin,[43] jossa hän aloitti kahdeksantoista viikon harjoitusjakson.[45] Hän oli tyytymätön palvelukseen maavoimissa, mikä käy ilmi hänen kirjeenvaihdostaan. Harjoitusjakson jälkeen hänet määrättiin vaatimattomaan varastonhoitajan työhön. Vapaa-ajallaan Lawrence korjasi muistelmiaan ja jatkoi aloittamaansa moottoripyöräharrastusta.[43]

Lawrence vuokrasi tukikohdan lähellä Moretonin kylässä sijaitsevan Clouds Hill -nimisen talon, jossa hän vietti vapaa-aikaansa. Pitääkseen itsensä toimeliaana ja saadakseen lisätuloja Lawrence ryhtyi kääntämään ranskankielistä kirjallisuutta. Hän päätti myös tehdä sotamuistelmistaan tilaajille tarkoitetun rajoitetun erikoispainoksen. Turvatakseen rahat erikoispainokseen Lawrence myi julkaisuoikeudet suurelle yleisölle tarkoitettuun lyhennelmään, jonka julkaisuvuodeksi sovittiin 1927.[43] Suuri osa vuodesta 1924 kului Lawrencen työskennellessä muistelmiensa erikoispainoksen parissa. 1925 hän pyrki jälleen takaisin ilmavoimiin, mutta jälleen hänen pyyntönsä evättiin.[46] Toukokuussa 1925 Lowell Thomasin teos With Lawrence in Arabia julkaistiin myyntimenestyksenä Britanniassa. Julkisuudesta lannistuneena Lawrence lähetti masentuneen kirjeen Edward Garnettille, minkä tämä tulkitsi itsemurhauhkaukseksi. Lawrencen ystävä Bernard Shaw vei asian pääministeri Stanley Baldwinille,[43] ja sen jälkeen Lawrence hyväksyttiin kesällä 1925 takaisin ilmavoimiin.[47]

Lawrence astui jälleen elokuussa 1925 Kuninkaallisten ilmavoimien palvelukseen lentosotamiehenä numero 338161, edelleen valenimellä T. E. Shaw.[43] Hänet sijoitettiin ilmavoimien koulutuskeskukseen Cranwelliin.[47] Hänen tehtävänään oli yhdessä muun huoltohenkilökunnan kanssa huoltaa ja ylläpitää lentueen harjoituskoneita. Lawrence oli edelleen yhteydessä Britannian seurapiireihin, ja hän tapasi Lontoossa käymässä olleen Faisalin, joka oli nyt Irakin kuningas. Lawrence piti yhteyttä myös Uxbridgen ja Bovingtonin aikaisiin palvelustovereihinsa. Hänellä oli tekeillä kaksi hanketta: ensimmäinen oli sotamuistelmista tilaajille tarkoitetun rajatun erikoispainoksen julkaisu, toinen muistelmista suuremmalle yleisölle tarkoitetun lyhennelmän laatiminen.[48] Maaliskuussa 1926 Lawrencen käsi murtui hänen ollessaan käynnistämässä tien sivuun jääneen miehen autoa. Lawrence toipui vammasta,[48] mutta onnettomuus heikensi hänen kätensä toimintakykyä pysyvästi.[49]

William Rothensteinin muotokuva Lawrencesta.

Kuninkaallisten ilmavoimien toimintaperiaatteiden mukaisesti lentosotamiehien tuli palvella ulkomailla. Koska Egypti ja Irak eivät poliittisista syistä tulleet Lawrencen kohdalla kyseeseen, vaihtoehdoksi jäi Intia. Viimeisinä viikkoinaan Englannissa Lawrence antoi talonsa vuokralle, keräsi mukaan otettavia kirjoja ja hyvästeli ystävänsä.[48] Tammikuun alussa 1927 hän saapui asemapaikkaansa Kuninkaallisten ilmavoimien varikolle Drigh Roadille noin 11 kilometriä Karachin ulkopuolella, mistä hänet lähetettiin moottorien korjausosastolle. Pian hän kuitenkin kyllästyi Intiaan. Hän ei osoittanut maata kohtaan erityistä mielenkiintoa eikä poistunut varikolta, vaan käytti sen sijaan vapaa-aikansa kirjeenvaihtoon, kirjallisuuden lukemiseen sekä muihin harrastuksiin. Seven Pillars of Wisdomista tehty lyhennelmä Revolt in the Desert ilmestyi maaliskuussa suurelle yleisölle, ja arvostelut olivat hyviä. Kirjasta saamiensa tulojen turvin Lawrence maksoi velkansa ja tilaajille tarkoitetun erikoispainoksen julkaisemisesta aiheutuneet kustannukset.[48]

1927 Lawrence muutti nimensä virallisesti muotoon Thomas Edward Shaw. Hän lähetti elämäkerrallisia kirjeitä ystävälleen Robert Gravesille,[50] joka kirjoitti hänestä elämäkertaa. Lawrence luonnosteli palveluksesta ilmavoimissa kertovaa The Mint -kirjaa ja teki sopimuksen Homeroksen Odysseian uudesta englanninkielisestä käännöksestä.[48] Jouduttuaan lentueen komentajan kanssa huonoihin väleihin Lawrence haki siirtoa muualle Intiaan. Elokuussa 1928 hän sai siirron Miranshahissa (nykyinen Pakistanin alueella) sijaitsevaan ilmavoimien tukikohtaan. Pian hänen saapumisensa jälkeen Afganistanissa puhkesi kuitenkin kapina maan hallitsijaa vastaan, ja Britannian lehdistössä rupesi liikkumaan sensaatiomaisia huhuja Lawrencen osallisuudesta alueen tapahtumiin. Poliittisen paineen kasvaessa ilmavoimat joutui tekemään päätöksen Lawrencen kotiuttamisesta Englantiin. Lawrence astui Karachissa P&O-yhtiön alukseen RMS Rajputanaan.[48] Paluumatkalla Englantiin hän jatkoi Homeroksen Odysseian käännöstyötä.[51]

Ilmailuministeriö teki erikoisjärjestelyjä Lawrencen siirtämiseksi laivasta Plymouthissa vähin äänin. Suunnitelma kuitenkin vuoti lehdistöön, ja Lawrencen saapuessa 2. helmikuuta 1928 Plymouthin satamaan paikalla oli runsaasti toimittajia.[48] Lawrence sijoitettiin uuteen asemapaikkaansa Cattewateriin lähelle Plymouthia, minne hän saapui 8. maaliskuuta uudella Brough Superior SS100 -moottoripyörällään.[48][51] Lawrence tunsi tukikohdan komentajan Sydney Smithin entuudestaan ja tuli hänen sekä hänen vaimonsa Claren kanssa hyvin toimeen. Hän toimi Smithin henkilökohtaisena avustajana Smithin osallistuessa vuoden 1929 vesilentokoneiden Schneider-nopeuskisojen järjestelyihin.[48] Kisat pidettiin Calshotissa syyskuussa 1929.[51] Tunnustukseksi työstään Lawrence ja Smithit saivat lahjaksi pikaveneen, jonka nimeksi annettiin Biscuit. Lawrence herätti Calshotissa kuitenkin uudestaan lehdistön huomion, ja siksi ilmailuministeriö antoi hänelle määräyksen välttää kaikenlaista julkisuutta sekä julkisuudessa olevia ystäviään.[48]

Ilmavoimien salailuyrityksistä huolimatta Lawrencen paluu Englantiin Intiassa vietetyn palveluksen jälkeen muuttui mediatapahtumaksi. Michael Korda vertaa Lawrencea tämän 1919–1935 saaman julkisuuden osalta prinsessa Dianaan.[52]

Lawrence ahkeroi koko talven Biscuit-pikaveneen kunnostuksen ja Homeroksen Odysseian käännöstyön parissa. Säiden parantuessa hän ryhtyi kokeilemaan venettä ja teki Claren kanssa pitkiä venematkoja.[48] 1930 Maksaakseen tilinylityksensä Lawrence myi Pole Hillissä omistamansa maa-alueen.[53] Tammikuussa 1931 Lawrence oli paikalla ilmavoimien Blackburn Iris -lentoveneen syöksyessä veteen ja osallistui henkilökohtaisesti miehistön pelastustoimiin.[48] Onnettomuuden virallinen tutkinta vei seuraavina viikkoina suuren osan hänen ajastaan.[54] Lawrence siirtyi väliaikaisesti Southamptonin lähellä sijaitsevaan Hytheen, jossa hän osallistui RAF 200 Seaplane Tender -aluksen prototyypin kokeiluun. Hän laati mallia varten virallisen käsikirjan.[48] Elokuussa 1931 Lawrence sai viimeistellyksi Odysseian käännöstyön,[54] ja se jäi hänen viimeiseksi kirjalliseksi tuotoksekseen.[48] 1932 Hän jatkoi ilmavoimien palveluksessa vesialusten korjaus-, kokeilu- ja kehitystyössä.[55]

Lawrencen englanniksi kääntämä Odysseia ilmestyi marraskuussa 1932 ja oli suuri menestys. Tulojen turvin hän ryhtyi tekemään parannuksia Clouds Hillissä sijaitsevaan taloonsa.[55] Kyllästyttyään palvelukseen Plymouthissa Lawrence haki maaliskuussa 1933 vapautusta. Tarina vuoti julkisuuteen, ja välttääkseen ikävää julkisuutta ilmailuministeriö halusi Lawrencen jatkavan palveluksessa.[48] Huhtikuussa hänelle tarjottiin sijoitusta Marine Aircraft Experimental Establishmentin palveluksessa Felixstowessa.[56] Työhön kuului käyntejä ilmavoimille moottorialuksia valmistavilla telakoilla.[48] Marraskuussa 1934 Lawrence siirtyi Bridlingtoniin valvomaan kymmenen moottorialuksen talvihuoltoa.[57] Helmikuun lopussa 1935 Lawrence erosi lopullisesti ilmavoimien palveluksesta ja poistui tukikohdasta polkupyörällä. Hänen saapuessaan kotitalolleen Moretoniin se oli kuitenkin toimittajien ja valokuvaajien piirittämä. Tilanteen lopulta rauhoituttua Lawrence pääsi palaamaan kotiinsa ja ryhtyi kunnostamaan taloa.[48]

Michael Kordan mukaan Lawrence tukahdutti varhaisesta iästä lähtien kokemansa seksuaaliset tunteet.[61] Hänen mukaansa tähän vaikutti Lawrencen luonnostaan pidättyväinen luonne, seksuaalivalistuksen puute sekä äärimmäisen uskonnollinen kotikasvatus. Esimerkiksi Lawrencen nuorin veli Arnold kommentoi, että Lawrence oli kuollessaan todennäköisesti neitsyt.[62] Lawrence kosi nuoruudessaan kaksi vuotta vanhempaa perhetuttua Janet Laurieta, joka kuitenkin torjui kosinnan. Osa Lawrencen elämäkertakirjailijoista on pitänyt tätä syynä, joka ajoi Lawrencen Lähi-itään työskentelemään miesten seurassa. Korda pitää kosimisen motiivia kuitenkin tarkoituksena päästä eroon homoseksuaalin opiskelukaverinsa Vyvyan Richardsin osoittamasta henkisestä riippuvuudesta.[62] Richards itse uskoi Lawrencen olleen aseksuaali.[6]

Runsaan spekulaation kohteena on ollut Lawrencen suhde kahdeksan vuotta nuorempaan arabipoikaan Dahoumiin, jonka Lawrence otti henkilökohtaiseksi apulaisekseen työskennellessään Karkemišin kaivauksilla.[63] Lawrencen ja Dahoumin välisen suhteen laatua on myöhemmin epäilty intiimiksi.[3] Muut kaivauksilla työskennelleet henkilöt, kuten Leonard Woolley, ovat kuitenkin korostaneet suhteen olleen täysin viaton. Dahoum, jonka oikea nimi oli todennäköisesti Selim Ahmed,[39] on myös yhdistetty Lawrencen sotamuistelmien alussa olevan runon omistuskirjoitukseen "S. A." Lawrence ei koskaan paljastanut omistuskirjoituksen merkitystä, mutta esimerkiksi Michael Korda ja Scott Anderson uskovat omistuskirjoituksen viittaavan Dahoumiin.[64][65]

Lawrence kertoo sotamuistelmissaan jääneensä 1917 turkkilaisten vangiksi Daraassa, jossa hän joutui vangitsijoidensa kiduttamaksi ja seksuaalisen väkivallan kohteeksi,[27] kenties raiskatuksi.[27][66] Lawrencen on väitetty liioitelleen tapahtumia tai peräti keksineensä ne kokonaan itse.[67] Andersonin mukaan Lawrencen antamassa kuvauksessa on epäjohdonmukaisuuksia, minkä lisäksi hän esitti tapahtumista erilaisia versioita, mutta on kuitenkin viitteitä siitä, että Lawrencelle tapahtui Daraassa jotain traumatisoivaa.[27] Michael Kordan mukaan vastaavanlaiset julmuudet turkkilaisten sotavankeja kohtaan eivät olleet poikkeuksellisia. Lawrence kuvasi kokeneensa tilanteessa tahatonta seksuaalista tyydytystä,[67] minkä yhteyttä Lawrencen väitettyyn mielenkiintoon sadomasokismia kohtaan on spekuloitu.[66]

Runsaan spekuloinnin kohteena on myös ollut Lawrencen suhde John Bruceen, jonka kanssa hän palveli samaan aikaan ollessaan sijoitettuna Bovington Campissa.[68] Sunday Times -lehdelle myymässään jutussa Bruce väitti järjestäneensä Lawrencelle 1922–1935[69] säännöllisin väliajoin sadomasokistisia istuntoja, joihin kuului muun muassa piiskaamista sekä uimista jääkylmässä meressä. Osa Lawrencen elämäkertakirjailijoista sekä esimerkiksi Lawrencen nuorin veli Arnold Lawrence ovat myöntäneet, että osa tarinasta saattoi kenties pitää paikkansa. Kordan mukaan on turha spekuloida, missä määrin piiskaamiset tuottivat seksuaalista mielihyvää. Kordan mukaan halu tulla piiskatuksi ei myöskään ollut yläluokan keskuudessa aikakauden Britanniassa mitenkään erityisen harvinaista.[66]

Michael Kordan mukaan Lawrence oli ainakin osaksi vastuussa nykypäivän Irakin ja Jordanian valtioiden perustamisesta ja hänellä oli merkittävä osa erillisen Palestiinan perustamisessa. Vaikka näistä vain Jordania on nykypäivänä olemassa alkuperäisessä muodossaan, Lawrence oli Kordan mukaan mukana luomassa perustaa alueen nykyisille valtioille.[60] Kordan mukaan Lawrence ei kuitenkaan ollut yksin vastuussa Osmanien valtakunnan karkottamisesta Lähi-idän arabialueilta tai yksin vastuussa sen jättämän valtatyhjiön täyttämisessä.[71]

Jeremy Wilsonin mielestä on selvää, ettei Lawrence ollut millään tavoin vastuussa Lähi-idän modernien valtionrajojen luomisesta. Hänen mukaansa esimerkiksi Syyrian ja Transjordanian poliittiset rajat perustuivat Sykes–Picot-sopimukseen. Wilsonin mukaan Lawrencen poliittisen vaikutuksen ainoa pitkäaikainen seuraus, hašimidi-dynastian asema nykyisessä Jordaniassa, oli seurausta poliittisesta pakkotilanteesta. Wilson ei kuitenkaan kiistä Lawrencen merkittäviä saavutuksia arabikapinassa tai hänen edustamiensa poliittisten ja anti-imperialististen ajatusten edelläkävijyyttä.[72]

Lawrence esitteli Britannian hallitukselle 1918 laatimansa kartan, jossa hän esitti ideansa Osmanien valtakunnan arabialueiden jakamisesta alueen maantieteelliset ja etniset seikat huomioon ottaen. Kordan mukaan Lawrencen esitys oli kuitenkin anglosentrinen näkemys, sillä siinä otettiin huomioon Britannian strategiset tarpeet mutta jätettiin huomiotta Ranskan vaatimukset alueella. Kordan mukaan Lawrence toisaalta tarttui myös edelleenkin ajankohtaisiin ongelmiin, kuten kurdien vaatimukseen omasta kansallisvaltiosta.[71]

Kordan mielestä Lawrencea ei voida syyttää Lähi-idän sekavasta poliittisesta tilanteesta sen enempää kuin arabikapinan aloittamisesta, vaikkakin hänen mukaansa useimmat, kuten Allenby, olivat samaa mieltä, ettei kapina ilman häntä olisi menestynyt samassa mittakaavassa. Kordan mukaan Lawrence ymmärsi, mitä pitkäaikaisia seurauksia syntyisi, mikäli arabeja ei sodan jälkeen kuultaisi.[60] Scott Andersonin mukaan Lawrence kuitenkin itse myönsi, että ajatus aidosti panarabialaisesta valtiosta oli aina utopistinen.[36]

Michael Kordan mukaan Lawrence oli sekä menestyksekäs sissikomentaja että kenttäkomentaja ja edelläkävijä yhdistetyissä operaatioissa.[71] Lawrence vertasi viljellyn maan ja aavikon välillä toimivia kameleilla liikkuvia ryöstöpartioita sotalaivoihin, jotka pystyvät halutessaan suorittamaan yllätyshyökkäyksiä ja vetäytymään sen jälkeen takaisin aavikolle, jonne turkkilaisjoukot eivät pysty seuraamaan. Kordan mukaan vertauksessa tiivistyy sissisodankäynnin perimmäinen etulyöntiasema, joka mitätöi vihollisen ylivoiman miehissä ja raskaissa aseissa. Kordan mukaan Lawrence pyrki kaikin keinoin välttämään ratkaisevaa taistelua turkkilaisten kanssa ja sen sijaan kuluttamaan heidän voimansa loppuun useilla pienillä hyökkäyksillä, jotka pakottivat turkkilaiskomentajat hajauttamaan joukkoja Hijazin rautatien huoltoreitin suojaksi.[73]

Neil Faulknerin mukaan Lawrence ei ollut ensimmäinen, joka hyödynsi sissisodankäynnissä nykyaikaisia aseita. Hän nosti esimerkeiksi brittejä vastaan 1800-luvun lopun buurisodissa taistelleet buurikomentajat, kuten Louis Bothan, Koos de la Reyn ja Christiaan de Wetin. Hänen mukaansa Lawrence oli kuitenkin ensimmäinen, joka muutti kokemuksensa teoriaksi, jonka periaatteita myöhemmät kapinallistaistelijat ja vallankumoukselliset, kuten Mao Zedong, Võ Nguyên Giáp ja Che Guevara, seurasivat menestyksekkäästi. Hänen mukaansa arabikapinan hedelmiin kuuluivat myös brittiläiset toisessa maailmansodassa taistelleet innovatiiviset armeijoiden erikoisyksiköt, kuten Chinditit ja Long Range Desert Group -yksikkö, joiden merkittävimmät tukijat, kuten Churchill ja Archibald Wavell, olivat sodan jälkeen Lawrencen ystäviä ja ihailijoita.[74]

Faulkner hämmästelee, miten vähän tunnustusta Lawrence on saanut osakseen sissisodankäynnin teorian edelläkävijänä huolimatta sissitaistelun merkittävästä osuudesta 1900-luvun konflikteissa. Faulknerin mukaan Lawrence ja arabikapina on mainittu aihepiirin kirjallisuudessa vain harvoin. Hänen mukaansa tietoisuus Lawrencen merkittävyydestä sotastrategina on lisääntynyt vasta viime aikoina, kun sodat Irakissa ja Afganistanissa ovat tehneet sissisodankäynnin tutkimisesta välttämätöntä. Hänen mukaansa esimerkiksi yhdysvaltalaisupseereja on kehotettu lukemaan Lawrencen sotamuistelmat Seven Pillars of Wisdom.[75] Kordan mukaan Lawrencen nimi nousee säännöllisesti esiin, kun Yhdysvallat yrittää kehittää tehokasta sodankäynnin strategiaa alueen kapinallistaistelijoita vastaan.[71]

Lawrencea on jälkikäteen arvosteltu osuutensa liioittelemisesta sekä suoranaisesta valehtelusta, kuten Richard Aldington esittää elämäkerrassa Lawrence of Arabia: A Biographical Enquiry (1955). Kordan mukaan Aldlngtonin pääargumentti oli selvittää, puhuiko Lawrence totta kertoessaan, että Winston Churchill oli 1922 tarjonnut hänelle Egyptin ylikomissaarin tehtävää. Kordan mielestä on ilmeistä, että näin tapahtui, vaikkakin tarjousta ei välttämättä ollut tarkoitettu vakavaksi. Kordan mukaan 1975 julkisiksi tulleet salaiset asiakirjat joka tapauksessa vahvistivat Lawrencen version sodan tapahtumista ja pikemminkin osoitti Lawrencen vähätelleen osuuttaan arabikapinassa sekä Churchillin neuvonantajana sodan jälkeen.[60]

Kun Revolt in the Desert ilmestyi 1927, Irakissa toiminut entinen siviilikomissaari ja Lawrencen vanha vastustaja Arnold Wilson kirjoitti Lawrencen olleen vastuussa Britannian ja Ranskan suhteiden heikkenemisestä Lähi-idässä. Hänen mukaansa Lawrence oli myös mukana suostuttelemassa Britannian hallitusta omaksumaan syyrialaisten kannalta katastrofaalisen poliittisen linjan. Lisäksi Wilson syytti Lawrencea homoseksuaalisuuden suvaitsemisesta sotamuistelmissaan sekä sen yhdistämisestä beduiineihin ja väitti, että Lawrence ”teki Arab Bureausta kultin, jonka ylipappi on Lawrence ja lehdistöagentti Lowell Thomas”.[76]

Kordan mukaan Lawrencea arvostellaan nykyisin arabimaailmassa osuutensa paisuttelusta arabikapinassa sekä siitä, että arabeille jäi sodan jälkeen kaksi valtiota, joiden päätarkoitus oli varmistaa kruunut Abdullahille ja Faisalille.[71] Kordan mukaan yhtäältä arabit ovat arvostelleet Lawrencea Israelin olemassaolosta, toisaalta israelilaiset taas arabimyönteisyydestä.[60] Kordan mukaan Lawrence kaavaili Faisalin tavoin juutalaisten maahanmuuton Palestiinaan tapahtuvan arabivaltion puitteissa. Kordan mukaan hän kuvitteli monien muiden tavoin juutalaisvaltion olleen Balfourin julistuksesta huolimatta kaukana tulevaisuudessa.[71]

Valos Eric Kenningtonin tekemästä Lawrencen rintakuvasta St Paulin katedraalin kryptassa Lontoossa.[77]

Lawrence kieltäytyi kunniamerkeistä osuudestaan arabikapinassa,[78] sillä hän tunsi syyllisyyttä siitä, että oli houkutellut arabit kapinaan valheellisin lupauksin.[79] Lawrencea suositeltiin sodan aikana Viktorian ristin saajaksi kunnianosoituksena osuudestaan Akaban valtaamisessa sekä tekemästään tiedustelumatkasta turkkilaislinjojen taakse Syyriassa 1917. Kunniamerkkiä ei kuitenkaan voitu myöntää ilman brittiläistä todistajaa, joten Lawrencelle myönnettiin Companion of the Order of the Bath -kunniamerkki.[78] 1918 Tafilahin taistelun jälkeen Lawrencelle myönnettiin Distinguished Service Order -kunniamerkki.[80]

Sodan jälkeen kuningas Yrjö V tarjosi Lawrencelle yksityisaudienssissa ritarin arvoa sekä Ansioritarikunnan (Order of Merit) jäsenyyttä. Lawrence kuvaili kuninkaan audienssia myöhemmin elämäkertakirjailijalleen Robert Geavesille lähettämässään kirjeessä, jossa hän kertoi selittäneensä kuninkaalle kokeneensa osuutensa arabikapinassa häpeällisenä, eikä hän siksi voinut ottaa vastaan myönnettyjä kunnianosoituksia.[81] Lawrencen ylin sotilasarvo oli everstiluutnantti,[82] ja väliaikainen eversti.[83] Ranskalaiset myönsivät Lawrencelle Kunnialegioonan jäsenyyden ja Croix de Guerre -kunniamerkin, joita hän ei myöskään ottanut vastaan.[84]

Lawrencen hauta Moretonin kirkon hautausmaalla.

Moretonin kylässä Dorsetissa sijaitseva Clouds Hillin talo, jossa Lawrence asui kuolemaansa saakka,[48] on nykyään avoinna vierailijoille.[85] Clouds Hillin talon ja Bovington Campin välillä sijaitseva kohtalokas onnettomuuspaikka on merkitty puuistutuksella, ja lisäksi lähistöllä sijaitsee myös kivinen muistomerkki. Lawrencen hauta sijaitsee Moretonin kirkon hautausmaalla.[77]

Lawrencen muistoksi on paljastettu erilaisia muistolaattoja ja veistoksia muun muassa St Paulin katedraalissa Lontoossa, Oxfordin poikakoulussa, Jesus Collegessa ja Pyhän Martinuksen kirkossa Warehamissa. Bridlingtonissa Yorkshiressä sijaitsee Lawrencen palvelusta ilmavoimissa kunnioittava aurinkokello.[77]

English Heritage on merkinnyt sinisellä muistolaatalla Lawrencen synnyinkodin osoitteessa 2 Polestead Road. 14 Barton Streetillä Lontoon Westminsterissä sijaitseva rakennus, jossa Lawrence kirjoitti muun muassa sotamuistelmiaan Seven Pillars of Wisdomia ja käänsi Odysseiaa, on myös merkitty sinisellä muistolaatalla, samaten Hythessä Hampshiressa sijaitseva Myrtle Cottage, jossa Lawrence asui ollessaan ilmavoimien palveluksessa.[77]

Lawrencen mukaan on nimetty yksi hänen entisen koulunsa Oxfordin poikakoulun rakennuksista.[86] Royal Society for Asian Affairs myöntää toisinaan The Lawrence of Arabia Memorial Medal -muistomitalin,[77] joka myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1936.[87]

Lawrence sijoittui vuonna 2002 sijalle 53 BBC:n äänestyksessä kaikkien aikojen merkittävimmistä brittiläisistä henkilöistä.[88] 2003–2004 suoritetussa internet-äänestyksessä kaikkien aikojen merkittävimmästä walesilaisesta henkilöstä Lawrence sijoittui sijalle 52.[89][90]

14 Barton Street Westminsterissä Lontoossa, jossa Lawrence kirjoitti sotamuistelmiaan Seven Pillars of Wisdom 1919–1920. Talon seinässä on English Heritagen kiinnittämä sininen muistolaatta.[77]

Lawrence kirjoitti elämänsä aikana kaksi merkittävää teosta. Seven Pillars of Wisdom (1922) kuvaa Lawrencen palvelusta britti- ja arabijoukkojen välisenä yhteysupseerina arabikapinan aikana. Kirjaa on myyty yli miljoona kappaletta, ja se on myös käännetty useille kielille. Revolt in the Desert (1927) on siitä tehty alun perin suurelle yleisölle tarkoitettu lyhennelmä. The Mint (1955) kuvaa Lawrencen elämää Kuninkaallisten ilmavoimien palveluksessa, ja sekin on käännetty useille kielille. Näiden lisäksi Lawrence teki kaksi käännöstyötä. Hän käänsi englanniksi nyttemmin unohduksiin jääneen Adrien Le Corbeaun ranskalaisen teoksen Le Gigantesque (1924) sekä hyvän vastaanoton saaneen Homeroksen Odysseian (1932).[91]

Lawrence kävi laajaa kirjeenvaihtoa,[92] ja kirjeet ovat tärkeä lähde tutkittaessa hänen henkilöhistoriaansa. Lawrencen kirjeenvaihdosta on julkaistu useita kokoelmakirjoja.[91] Merkittäviä henkilöitä, joiden kanssa Lawrence kävi kirjeenvaihtoa, olivat esimerkiksi George Bernard Shaw ja tämän vaimo Charlotte,[93] Augustus John, William Rothenstein, Eric Kennington,[92] Hugh Trenchard, John Buchan, Lionel George Curtis, Archibald Wavell,[94] Edward Marsh, Edward Elgar, Cecil Day-Lewis, Siegfried Sassoon, Robert Graves, Noël Coward, Basil Liddell Hart,[95] E. M. Forster, David Garnett, Gertrude Bell, C. M. Doughty, D. G. Hogarth, E. T. Leeds, Winston Churchill ja Nancy Astor.[91]

• Carchemish: Report on the Excavations at Jerablus on Behalf of the British Museum (1914), selvitys kaivauksista Jerabluksessa (Karkemišin kaivauksilla). Lawrence osallistui kirjan laatimiseen.[96]
• The Wilderness of Zin (1915), Leonard Woolleyn ja Lawrencen arkeologinen raportti Siinain-kartoituksesta.[5]
• Seven Pillars of Wisdom (1922), Lawrencen kuvaus osuudestaan britti- ja arabijoukkojen välisenä yhteysupseerina arabikapinassa.
• Revolt in the Desert (1927), lyhennetty versio Lawrencen teoksesta Seven Pillars of Wisdom.[38]
  • Erämaan kapina, suom. Heikki Teittinen, Satakunnan kirjateollisuus 1928
• Crusader Castles (1936), Lawrencen Oxfordissa kirjoittama lopputyö. Alkuperäinen nimike: "The Influence of the Crusades on European Military Architecture - to the end of the XIIth century". Golden Cockerel Press julkaisi teoksen Lawrencen kuoleman jälkeen 1936.[97]
• The Mint (1955), Lawrencen kuvaus palveluksestaan Kuninkaallisissa ilmavoimissa.[43]

Käännökset

• Adrien Le Corbeau, The Forest Giant (1924, alkuteos Le Gigantesque)[45]
• Homeros, Odysseia (1932), Lawrencen kreikasta englanniksi kääntämä teos.[55]

Lawrencen kirjoittamista kirjeistä, artikkeleista, runokokoelmista ja keskeneräisistä käsikirjoituksista on hänen kuolemansa jälkeen julkaistu erilaisia kokoomateoksia:[97][98][99][100]

• The Letters of T. E. Lawrence (1938), David Garnettin toimittama kokoomateos Lawrencen lähettämistä kirjeistä.
• Minorities: Good Poems by Small Poets and Small Poems by Good Poets (1971), Jeremy Wilsonin toimittama kokoomateos Lawrencen kokoamista runoista.
• The Letters of T. E. Lawrence (1988), Malcom Brownin toimittama kokoomateos Lawrencen lähettämistä kirjeistä.

Varhaisimmat Lawrencen sotamuistelmiin pohjautuvat elokuvasuunnitelmat eivät toteutuneet. Oikeudet Revolt in the Desert -lyhennelmään omistanut Alexander Korda oli luvannut Lawrencelle olla tekemättä kirjasta elokuvaa tämän elinaikana. Lawrencen kuoltua 1935 Korda omisti edelleen oikeudet teokseen ja aloitti elokuvahankkeen uudestaan, mutta se jäi kuitenkin lopulta toteutumatta toisen maailmansodan varjossa ja sitä seuranneessa poliittisessa tilanteessa.[102]

Kordan omistamat elokuvaoikeudet osti myöhemmin yhdysvaltalainen elokuvatuottaja Sam Spiegel, jonka tuottama ja David Leanin ohjaama kymmenen Oscar-ehdokkuutta voittanut Arabian Lawrence (1962), pääroolissaan Peter O’Toole, palautti Lawrencen jälleen suuren yleisön tietoisuuteen. Elokuva sijoittuu korkealle useissa merkittävistä elokuvista tehdyissä listauksissa, mutta sen historiallinen tarkkuus on jälkikäteen kyseenalaistettu.[102]

Lawrencen hahmo on lisäksi ollut myös muissa elokuva- ja televisiotuotannoissa. Lawrencen osuutta Pariisin rauhankonferenssissa sodan jälkeen käsittelee brittiläinen televisiosarja A Dangerous Man: Lawrence After Arabia (1992), jossa pääosaa näyttelee Ralph Fiennes.[102] Queen of the Desert (2015) on Werner Herzogin ohjaama Gertrude Bellistä kertova elämäkerrallinen elokuva, jossa Lawrencea näyttelee Robert Pattinson.[103]

Too True to Be Good oli Bernard Shawin näytelmä vuodelta 1932,[55] jonka päähenkilö alokas Meek oli Lawrencen inspiroima.[104] Terence Rattiganin näytelmä Ross (1960) kertoo Lawrencen elämästä ja tutkii myös tämän väitettyä homoseksuaalisuutta.[105] The Oxford Roof Climber's Rebellion (2006) on Stephen Massicotten näytelmä, joka seuraa Lawrencen paluuta Oxfordiin sodan jälkeen ja tutkii tämän ja Robert Gravesin ystävyyttä.[106] The Warrior and the Poet oli Raymond Sargentin yhden hengen näytelmä, joka seurasi Lawrencen elämää Bovington Campissa tämän kirjoittaessa sotamuistelmiaan ja kamppaillessaan traumaperäisen stressihäiriön kanssa.[107] Lawrence esiintyy lukuisten muiden henkilöiden joukossa The Beatles -yhtyeen Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumin tunnetussa kansikuvassa. [108]

Ruotsalainen metalliyhtye Sabaton on säveltänyt Lawrencensta kertovan kappaleen "Seven Pillars Of Wisdom" vuonna 2019 julkaistulle The Great War -albumilleen.[109]