T-80

T-80 on Neuvostoliitossa 1984 käyttöön otettu taistelupanssarivaunu. T-80 oli ensimmäinen neuvostoliittolainen kaasuturbiinimoottorilla varustettu panssarivaunu ja ensimmäinen, jossa oli ballistiikkatietokone ja laseretäisyysmittari. T-80:n myöhempiä malleja on valmistettu Venäjällä Omskissa ja T-84-malli on edelleen tuotannossa Ukrainassa.

T-80U
T-80
T-80
Valmistushistoria
Valmistusmaa Neuvostoliitto
Tekniset tiedot
Pituus
– putki edessä 9,654 m
– pelkkä runko 7 m
Leveys 3,603 m
Korkeus 2,202 m
Taistelupaino 46 t
Telaketjut ?
Maksiminopeus
– tiellä 70 km/h
– maastossa 48 km/h
Toimintasäde 335 km, 440 km lisäpolttoainesäiliöllä
Pääase automaattilataava 125 mm sileäputkinen panssarivaunukanuuna 2A46M-1
Muu aseistus 7,62 mm PKT-konekivääri ja 12,7 mm NSVT-ilmatorjuntakonekivääri
Panssarointi Kontakt-5-reaktiivipanssari
Moottori 1 250 hv turbiini
– hevosvoimat 1 250 hv
Miehistö 3, johtaja, ajaja, ampuja

Kehitys

T-80:n suunnittelu alkoi 1970-luvulla ja se hyväksyttiin palveluskäyttöön 1976[1]. Ensimmäinen valmistusversio valmistui kuitenkin vasta 1978, kaksi vuotta aikaisemmin kuin yhdysvaltalainen vastineensa M1 Abrams. Vaunua valmisti ensin Kirov lähellä Leningradia (nyk. Pietari) ja nykyisin KBTM Omskissa. T-80UD:ta ja T84:aa valmistaa myös HKBM Ukrainassa Harkovassa.

Huolimatta siitä, että T-80 on ulkoisesti samankaltainen kuin edeltäjänsä T-72, perustuu T-80 enemmän vanhempaan T-64:ään. Vaunun voimanlähteenä oli turbiinimoottori, joka teki vaunusta nopean, hiljaisemman ja liikkumiskykyisen maastosta riippumatta. Moottori kuitenkin osoittautui kenttäkäytössä epäluotettavaksi. Lisäksi moottori kulutti huimasti polttoainetta verrattuna dieselmoottoriin.

Ensimmäinen versio vaunusta oli raskaammin panssaroitu kuin sen edeltäjä T-64. Pääase, 125 mm sileäputkinen panssarivaunukanuuna 2A46M-1, oli sama kuin T-72:ssa. Vanhemmissa T-80:n malleissa pääaseesta voitiin ampua 9K112 Kobra (Nato: AT-8 ”Songster”) -panssarintorjuntaohjuksia.[1] Myöhemmin nämä korvattiin nopeammalla laserohjatulla 9K119 Refleks -ohjuksella. Runkoa oli muutettu, jotta polttoainetta saataisiin mahtumaan kaksin verroin T-64:ään verrattuna. Tämän lisäksi tornin taakse saadaan sijoitettua lisäpolttoainesäiliöt toimintasäteen kasvattamiseksi. T-72:sta oli ensimmäiseen malliin otettu torniin sijoitettavat 12 savunheitintä.

Myöhempiin 1980-luvun malleihin T-80B ja -BV lisättiin ensiksi mainittuun uusi keraamikomposiittipanssarointi ja jälkimmäiseen reaktiivipanssarointi (Kontakt ERA). Reaktiivipanssarointi teki vaunun keulan käytännössä läpäisemättömäksi Naton silloisille panssarintorjuntaohjuksille. Vaunun ensimmäinen merkittävästi edeltäjiään parempi malli oli kuitenkin vasta T-80U. U-mallin myötä T-80 sai uuden tornin, uuden panssarintorjuntaohjuksen 9M119 Refleks (Nato-nimeltään AT-11 Sniper), jota voidaan käyttää myös helikoptereita vastaan. Lisäksi se sai toisen sukupolven reaktiivipanssaroinnin Kontakt-5 ja uuden tehokkaamman sekä luotettavamman moottorin, joka nosti tehon 1 100:sta 1 250:een hevosvoimaan.

Kuten muut neuvostoliittolaiset panssarivaunut, T-80 on huomattavan matala ja kevyt (46 tonnia) verrattuna M1 Abramsiin (63 tonnia) tai Leopard 2:een (55 tonnia). Neuvostodoktriini edellytti kylmän sodan aikaan nopeasti etenevää hyökkäystä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, joiden jokimaasto on upottavaa suomaata.

Kaasuturbiinista luovuttiin ukrainalaisissa T-80UD- ja T-84-malleissa ja moottori korvattiin 1 000 hv dieselmoottorilla. Huolimatta moottoritehon vähentämisestä, vaunu on keveytensä ansiosta vieläkin huomattavan liikuntakykyinen.

Omasuojajärjestelmät

T-80:n uudemmissa versioissa on monipuoliset omasuojajärjestelmät. Arena on aktiivinen omasuojajärjestelmä, jonka avulla voidaan tuhota vaunua lähestyvät ohjukset ja singon ammukset. Järjestelmän tutka havaitsee lähestyvän pst-ohjuksen sen ollessa vähintään 50 metrin etäisyydellä ja laukaisee sitä kohti sirpaloituvan torjuntaheitteen, joka tuhoaa ohjuksen.

Štora-järjestelmä puolestaan havaitsee vaunuun kohdistuvan 0,6-1,1 mikrometrin aallonpituusalueen säteilyn (osa näkyvästä valosta ja lähi-infrapuna). Tätä aallonpituusaluetta käytetään yleisesti lasersädettä seuraavien sekä laservalaisuun hakeutuvien ohjusten ohjausjärjestelmissä. Järjestelmä reagoi vaunuun kohdistuvaan lasersäteilyyn laukaisemalla aerosolisavuheitteen, joka pysäyttää 0,4-14 mikrometrin aallonpituusalueen säteilyn (koko näkyvän valon ja infrapuna-alue), ja näin estää vaunun valaisun ohjusta varten, sekä peittää sen kaikilta optisilta tähtäimiltä, myös lämpötähtäimiltä. Savujärjestelmä kattaa 360 astetta. Järjestelmä käsittää myös infrapunahäirintälaitteen, jolla voidaan häiritä panssarintorjuntaohjuksen seuraamista sen ampumalaitteelta, ja näin estää oikeiden ohjauskomentojen lähettämistä tällä tavoin ohjattaville ohjuksille. Häirintälaite kattaa 20° tornin molemmilla puolilla vaakasuunnassa ja 4° pystysuunnassa. Valmistajan mukaan osumistodennäköisyys pienenee neljännekseen alkuperäisestä järjestelmiä käytettäessä.

Uusimman T-80UM2-mallin runkoa on muokattu siten että miehistö ja ammukset sijaitsevat eri tilassa. Lisäksi vaunu on suunniteltu siten, että vihollisammuksen räjäyttäessä vaunun omat ammukset, sinkoutuvat nämä ulospäin ja jättävät näin miehistölle paremman mahdollisuuden selviytyä hengissä. Piirre on uusi venäläisissä vaunuissa, vaikka se on ollut standardi länsimaisissa vaunuissa jo pitkään. On epävarmaa, tulevatko Venäjällä tehdyt T-80:n jatkokehitelmät ikinä tuotantoon Venäjän siirtyessä T-90-vaunuun.

Aseistus

Pääase on automaattilataava 125 mm sileäputkinen panssarivaunukanuuna (2A46M), joka on sama kuin T-72:ssa.[1] Tulinopeus on 6-8 laukausta minuutissa. Ammustyyppi voi olla panssariammus (AP), alikaliiperiammus (APDS), pyrstövakautettu alikaliiperiammus valojuovalla (APFSDS-T), ontelokranaatti (HEAT) sekä erityyppisiä sirpalekranaatteja valojuovalla tai ilman, mm. (HE-FRAG). Pst-ohjus on laserohjattava 9M119 Refleks (Nato: AT-11 Sniper), joka voidaan ampua 100-4 000 metrin päähän tai 5 kilometrin etäisyydelle ilma-alusta vastaan. Lisäksi yksi 7,62 mm (PKT) tykinputken suuntainen konekivääri ja yksi tornin katolla oleva 12,7 mm (NSVT) ilmatorjuntakonekivääri.

Mallit
  • T-80 Ensimmäinen malli
    T-80U.
    [2]
  • T-80B Uusi keraaminen panssarointi
  • T-80BDM [2]
  • T-80BK Johtovaunumalli edelliseen pohjautuen
  • T-80BV Reaktiivipanssarointi [2]
  • T-80BV-2017 [2]
  • T-80U Uusi torni. Uusi PST-ohjus ja kanuuna. Paranneltu GTD-1250 -moottori. Kontakt-reaktiivipanssarointi [2]
  • T-80UD Kehitetty Neuvostoliitossa, valmistus alkoi vuonna 1988. Ukraina on sittemmin myynyt näitä vaunuja Pakistaniin [2]
  • T-80UK, T-80UDK Komentovaunuversio jossa Štora-elektronisoptinen selvitymisjärjestelmä
  • T-80UM Venäläinen versio, jossa uusi Agava M1 -ampujan tähtäin ja ammunnanhallintajärjestelmä
  • T-80UM1 "Bars" (lumileopardi), venäläinen prototyyppi Arena-puolustusjärjestelmällä
  • T-80UM2 Tšornyi Orjol -prototyyppi, uusi torni, ja lataamisjärjestelmä, Droz-1-puolustusjärjestelmä
  • T-84 Oplot Ukrainalainen versio UD-mallista, ranskalainen ALIS-pimeänäkölaitteisto, Arena, Štora
  • BREM-80U Hinauspanssarivaunu

[1]

Valmistus

Vaunua käyttävät valmistajamaat Venäjä ja Ukraina. Venäjä ilmoitti luopuvansa T-80:n valmistuksesta 1992, tosin muutamia on tilattu valmistuksen pitämiseksi käynnissä vientitilaisuuksien saamiseksi. Venäjä siirtyi tilauksissaan halvempaan T-72:een ja sen seuraajaan T-90:een. Ukrainassa valmistetut vaunut ovat "80 % ukrainalaisia".

Palveluhistoria

Neuvostoliitto
Neuvostoliiton T-80 -vaunu valokuvassa vuodelta 1987.

Neuvostoliiton romahtamiseen saakka vuonna 1991 T-80 oli maan parhaana pidetty taistelupanssarivaunu ja sitä käytti suurin osa taisteluvalmiista joukko-osastoista. TAE-sopimuksen asiakirjojen mukaan marraskuussa 1990 Uralin länsipuolelle oli sijoitettu yhteensä 4 874 vaunua. Suurin osa niistä oli käytössä Itä-Eurooppaan Natoa vastaan sijoitetuissa joukko-osastoissa. Tuotettujen vaunujen kokonaismäärä lienee ollut TAE-sopimuksen tietoja suurempi. Neuvostoliiton romahdettua miltei kaikki T-80 -vaunut jäivät Venäjän käsiin lukuun ottamatta Harkovan tehtaalla Ukrainassa olleita noin 350 vaunua ja alle sataa vaunua Valko-Venäjällä.[3]

Venäjä

T-80 sai kansainvälistä huomiota Venäjän perustuslaillinen kriisin aikana lokakuussa 1993, jolloin vaunua käytettiin Boris Jeltsinin ja tämän poliittisten vastustajien välillä. Kriisin aikana T-80-vaunut tulittivat Moskovan valkoista taloa.[3]

Tšetšenian yrittäessä irrottautua Venäjästä 1990-luvulla T-80 -vaunuja käytettiin sitä vastaan. Vaunuja ei ollut virallisesti sijoitettu alueen sotilaspiirille, vaan ne otettiin käyttöön varastoilta ja niitä käyttivät miehistöt, joita ei ollut erikseen niiden ajamiseen koulutettu. 31. joulukuuta 1994 T-72 ja T-80 -vaunuilla varustetut yksiköt määrättiin etenemään Tšetšenian pääkaupunki Groznyihin. Hyökkäyksen tuloksena noin 70 % siihen osallistuneesta 200 vaunusta tuhottiin. Taistelujen aikana 1994-1995 tuhoutui vähintään 17 T-80B- ja T-80BV-vaunua. Tšetšeenit tähtäsivät usein RPG-7-singoillaan kevyesti suojattuun moottorin päällä olevaan panssarointiin, johon oli mahdollista osua korkeista taloista kaupunkitaistelujen aikana. Ammuksen oli näin mahdollista läpäistä moottorin kautta miehistön tiloihin ja ammuksiin, joihin osuminen käynnisti räjähdysten ketjureaktion joka huipentui usein tykkitornin irtoamiseen. Sodan jälkeen T-80 joutuikin kritiikin kohteeksi. Suojauksen ohella puhuttiin sen suuresta polttoaineen kulutuksesta ja kalliista moottorista. Puolustusministeri Pavel Gratsov väitti myöhemmin panssarivaunujen huonoa suunnittelua Tšetšenian sotien tappioiden yhdeksi pääsyyksi. Kritiikki oli yksi syy, minkä takia Venäjä päätti lopulta ryhtyä valmistamaan T-90-vaunuja T-80:n sijaan.[3]

Hyökkäyssodassa Ukrainaan 2022 ukrainalaisjoukot ovat tuhonneet, vaurioittaneet tai ottaneet haltuunsa suuren määrän erityyppisiä venäläisjoukkojen T-80 -panssarivaunuja.[4] Oryx-sivuston dokumentoimien aineistojen mukaan T-80 -panssarivaunut olivat T-72 -panssarivaunujen jälkeen eniten tuhottu panssarivaunutyyppiluokka lokakuun 20. päivään 2022 mennessä. Tällöin Ukrainan joukot olivat varmistetusti tuhonneet, vaurioittaneet tai ottaneet haltuunsa ainakin 304 T-80 -tyypin panssarivaunua (145 kpl T-80BV, 1 kpl T-80BVK, 86 kpl T-80U, 3 kpl T-80UK, 8 kpl T-80UE-1, 1 kpl T-80UM2, 54 kpl T-80BVM ja 6 tyypiltään epäselvää T-80:sta).[4] Ainakin Ukrainan 93. mekanisoitu prikaati on hyödyntänyt venäläisiltä haltuunotettuja T-80 -panssarovaunuja taistelussaan Venäjän asevoimia vastaan.[5]

Tekniset tiedot T-80U
  • Miehistö: 3
  • Taistelupaino: 46 000 kg
  • Pituus: 7,01 m
  • Suurin korkeus: 2,20 m
  • Suurin leveys: 3,60 m
  • Paine: 0,92 kg/cm²
  • Moottori: 1 250 hv turbiini
  • Toimintamatka: 335 km (600 km lisäpolttoainesäiliöillä)
  • Suurin nopeus tieajossa: 70 km/h
  • Suurin nopeus maastossa: 48 km/h
  • Pääase: 125 mm sileäputkinen / 9M119Refleks (AT11-Sniper) PST-ohjus

Käyttäjämaat
Venäläisiä T-80 -vaunuja paraatissa Punaisella torilla.
  •  Etelä-Korea, 80 T-80U -vaunua.
  •  Jemen, 80 T-80 -vaunua.
  •  Kypros, 82 T-80U -vaunua.
  •  Pakistan, 320 T-80UD -vaunua.
  •  Ukraina, 165 T-80 -vaunua varastoituna. Etenkin Venäjän hyökkäyssodassa 2022- Ukraina sai haltuunsa runsaasti venäläisiä T-80-vaunuja, ja käytti niitä taistelussa venäläisiä vastaan.
  •  Valko-Venäjä, 69 T-80 -vaunua
  •  Venäjä, 550 T-80BV/U -vaunua käytössä, 3 000 T-80B/BV/U -vaunua varastoituna.

[6]

Lähteet
  1. Christopher F. Foss: Jane's Armour and Artillery 2005-2006, s. 89-94. Jane's publishing. (englanniksi)
  2. https://www.youtube.com/watch?v=2doYYblaLFU
  3. Steven Zaloga: T-80 Standard Tank - The Soviet Army's Last Armoured Champion. Osprey Publishing, 2009. ISBN 978-1-84603244-8. (englanniksi)
  4. Oryx: Attack On Europe: Documenting Russian Equipment Losses During The 2022 Russian Invasion Of Ukraine Oryx, oryxspioenkop.com. 24.2.2022-. Viitattu 21.10.2022. (englanniksi)
  5. Jon Guttman: T-80: Why Is Russia Using One of the Worst Tanks Ever in Ukraine? historynet.com. 26.9.2022. Viitattu 21.10.2022. (englanniksi)
  6. IISS: The Military Balance 2015. Routledge, 2015. ISBN 978-1-85743-766-9. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.