Tšukotka

Tšukotka, Tšuktšien autonominen piirikunta[7], Tšuktšia[8] tai Tšuktšimaa[8] (ven. Чуко́тка, Tšukotka, Чуко́тский автоно́мный о́круг, Tšukotski avtonomnyi okrug, tšuktšiksi Чукоткакэн автономныкэн округ, Tšukotkaken avtonomnyken okrug) on Venäjään kuuluva laaja autonominen piirikunta Aasian koillisnurkassa, Venäjän kaukoidässä.[1]

Tšuktšien autonominen piirikunta
Чукоткакэн автономныкэн округ
Чуко́тский автоно́мный о́круг
Lippu
Lippu		 Vaakuna
Vaakuna
Tšukotkan sijainti Venäjän federaation kartalla
Tšukotkan sijainti Venäjän federaation kartalla

Koordinaatit: 64.733°N, 177.517°E
Valtio Venäjä Venäjä
Federaatiosubjekti Tšukotka
Perustettu 10. joulukuuta 1930[1]
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Anadyr (13 045 as.)[2]
 – suurin kaupunki Anadyr
 – kuvernööri Roman Kopin (2008-)[3]
Pinta-ala 721 481 km²
Väkiluku (2010)  ([2]) 50 526
 – väestötiheys 0,07 as./km²
Kielet tšuktši ja venäjälähde?
BKT (2010) 41 974,2 milj. RUB[4]
(eli 0,11 % Venäjän BKT:stä)
 – asukasta kohti 830 745 RUB,
noin 20 351 EUR[5] (eli 317 % Venäjän keskiarvotasosta)
Aikavyöhyke UTC+12 (MSK+9)
Symbolit
 – lippu Tšukotkan lippu
 – vaakuna Tšukotkan vaakuna
Lyhenteet
 – rekisterikilven tunnus 87[6]
 – ISO 3166 RU-CHU
www.chukotka.org

Maantiede
Tšukotkan kartta


Providenija
Egvekinot
Ugolnyje Kopi
Suurimmat taajamat
  10 000-30 000 as.
  < 10 000 as.
Tšuktšien autonominen piirikunta Aasian koillisosassa
Korjakkien ylängön karua vuoristoa.
Tšukotkan pohjoisosia ja Pohjoista jäämerta satelliittikuvassa. Kuvan suuri saari on Wrangelinsaari, joka on Unescon maailmanperintökohde.

Tšuktšien autonominen piirikunta rajoittuu pohjoisessa Jäämereen kuuluviin Itä-Siperian mereen ja Tšuktšimereen, lännessä Sahaan, etelässä Magadanin alueeseen ja Kamtšatkan aluepiiriin, kaakossa Beringinmereen ja sen Anadyrinlahteen sekä idässä Beringinsalmeen, joka erottaa sen Alaskasta. Piirikunnan alueella sijaitsee Aasian itäisin kohta, Dežnjovinniemi.

Piirikunta on pinta-alaltaan laaja (noin 721 500 km²). Se kattaa 4,2 % prosenttia koko Venäjän pinta-alasta[6] ja on yli kaksi kertaa Suomen kokoinen. Alue käsittää Tšuktšien niemimaan ja siitä mantereelle päin olevan alueen sekä Longinsalmen mantereesta erottaman Wrangelinsaaren.[1] Wrangelinsaari on suojeltu ja kuuluu Unescon maailmanperintöluettelon kohteisiin.[9] Beringinsalmen keskellä olevista Diomedesaarista suurempi eli Ratmanovinsaari kuuluu Tšukotkaan[1], mutta neljän kilometrin päässä sijaitseva pienempi saari on osa Yhdysvaltoja.

Maastonmuodot ja vesistöt

Tšukotkan keskiosa, Anadyrin ja sen sivujokien ympärillä, on alankoa. Muut osat ovat pääasiassa vuoristoista tundraa. Piirikunnan kaakkoisosaa hallitsevat Korjakkien ylänkö ja pohjoisessa kohoava Tšuktšien ylänkö (Anadyrvuoristo) korkeimmillaan 1 843 metriin. Lisäksi alueen länsiosassa on Kolymavuoristo, joiden korkein kohta Tšukotkan alueella on 1 853 metriä.

Piirikunnan alueella virtaa monia jokia. Näistä merkittävin on Beringinmereen laskeva Anadyr (1 145 km) lisäjokineen maan keskiosassa. Alueen länsiosassa virtaavat puolestaan Sahan puolella olevan Kolyman itäiset sivujoet: Omolon, Oloi ja Bolšoi. Lisäksi alueen kaakkois- ja pohjoisosissa on useita pienempiä jokia.

Kasvisto ja ilmasto

Tšuktšia on pääasiassa tundraa. Vain Anadyrin laaksossa ja alueen lounaisosassa on lehtikuusta ja sembramäntyä kasvavaa havumetsää.

Alueella sataa varsin vähän. Vuotuinen sademäärä on pohjois- ja koillisosassa alle 125 mm ja eteläosassa 125–250 mm.

Suojelualueet

Luonnonsuojelualueista merkittävimpiin kuuluvat Wrangelinsaaren luonnonpuisto ja Lebedinyin suojelualue (3 900 km²).[10][11] Vuonna 1976 perustettu Wrangelinsaaren luonnonpuisto kattaa suoja-alueineen kaikkiaan 56 616 neliökilometrin suuruisen alueen, johon kuuluu varsinaisen Wrangelinsaaren lisäksi siitä noin 65 kilometriä itään sijaitseva Herald (ven. o. Геральд, nimetty HMS Herald -aluksen mukaan 1849) ja näitä ympäröivä 12 meripeninkulman merialue.[9]

Historia

Neuvostoliitossa Tšukotka kuului osana Magadanin alueeseen, mutta Tšukotka julistautui eronneeksi siitä vuonna 1991. Venäjä hyväksyi tämän irtautumisen 1993.

Väestö
Beringovskin kaupunkityyppinen taajama Tšukotkan Anadyrin piirissä.

Tšukotkan asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 50 526 (2010).[2] Piirikunnan väkiluku on vähentynyt rajusti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, kun muuttaminen on tullut vapaammaksi.

Asukasluvun kehitys

Oheinen taulukko kuvaa Tšukotkan ja sen eräiden suurimpien taajamien väkiluvun kehitystä vuosien 1959–2010 väestönlaskentojen mukaan. Taulukossa käytetty merkintää ”ktt” tarkoittaa kaupunkityyppistä taajamaa.

VuosiTšukotkan
väestö		Tšukotkan
kaupunkilaiset		Anadyrin
piirin ja kaupungin
asukasluku		Bilbinon ja Pevekin asukasluvutTšukotkan
maaseutu-
väestö
1959[12]46 68929 045piiri 8 190 (josta Anadyr 5 859[13])Bilibinon ktt 635, Pevekin ktt 5 752[13]17 644
1970[14]101 18469 968piiri 22 155 (josta Anadyr 7 703[15])Bilibinon ktt 10 693, Pevekin kaupunki 10 528[15]31 216
1979[16]132 85992 801piiri 20 831 ja Anadyr 12 241Bilibinon ktt 12 711, Pevekin kaupunki 11 060[17]40 058
1989[18]157 528114 23940 475 (josta Anadyr 17 094[19])Bilibinon ktt 15 558, Pevekin kaupunki 12 915[19]43 289
2002[20]53 82435 869piiri 8 007 ja Anadyr 11 038[21]Bilibinon kaupunki 6 181, Pevekin kaupunki 5 206[21]17 955
2010[2]50 52632 734piiri 9 436 ja kaupunkipiirikunta 13 517 (josta Anadyr 13 045)Bilibinon kaupunki 5 506, Pevekin kaupunki 4 16217 792

Vuonna 2002 väestöstä oli venäläisiä 51,9 prosenttia, ukrainalaisia 9,2 prosenttia, tšuktšeja 23,5 prosenttia, eskimoita 2,85 prosenttia, eveenejä 2,6 prosenttia, tšuvantseja 1,77 prosenttia.

Piirikunnan väkiluvun vähentyminen on näkynyt myös kansallisuusjakaumassa, sillä pois muuttaneet ovat olleet pääasiassa slaavilaisia. Vielä vuonna 1989 väestöstä oli venäläisiä 66,1 prosenttia, ukrainalaisia 16,8 prosenttia ja pohjoisia alkuperäiskansoja 9,8 prosenttia (tšuktšeja 7,3 prosenttia, eskimoita 0,9 prosenttia, eveenejä) sekä valkovenäläisiä 1,9 prosenttia.

Hallinto ja aluejako
Piirit ja niiden hallintokeskukset

Tšukotkan kuvernööri on kesäkuusta 2008 lähtien ollut Roman Kopin. Häntä edelsi miljardööri Roman Abramovitš vuosina 2000–2008. Piirikunnalla on myös oma duuma (aluehallinnon elin).

Paikallishallintoa varten piirikunta on yhteen kaupunkipiirikuntaan (Anadyr) ja kuuteen kunnallispiiriin. Piirikunnassa on kolme kaupunkia (asukasluvut vuoden 2010 väestönlaskennasta): Anadyr (13 045 as.), Bilibino (5 506 as.) ja Pevek (4 162 as.).[2] Tšukotkan kunnallispiirit (kuvan numeroinnin mukaisest), niiden asukasluvut (2010) ja hallintokeskukset ovat:[2]

  • 1 – Anadyrin piiri (9 436 as., Ugolnyje Kopi)
  • 2 – Bilibinon piiri (7 866 as., Bilibino)
  • 3 – Iultinin piiri (5 587 as., Egvekinot)
  • 4 – Providenijan piiri (3 923 as., Providenija)
  • 5 – Tšaunin piiri (5 359 as., Pevek)
  • 6 – Tšukotkan piiri (4 838 as., Lavrentija)

Aiempi Beringovskin piiri yhdistettiin Anadyrin piiriin ja Šmidtin piiri Iultinin piiriin vuonna 2008.

Talous
Piirikunnan nykytalouden perusta on kaivostoiminnassa.

Piirikunnan osuus Venäjän vuoden 2010 bruttokansantuotteesta oli maan tilastokeskus Rosstatin mukaan 41,97 miljardia ruplaa. Vaikka tämä on vain 0,1 prosenttia koko maan kansantuotteesta[4], asukaskohtainen osuus on keskimäärin 830 745 RUB eli vuoden 2010 lopun vaihtokurssein noin 20 351 EUR.[5] Taso on 317 prosenttia maan keskiarvosta ja korkeampi kuin esimerkiksi Moskovassa.

Alueella harjoitetaan kaivostoimintaa, joka tuottaa kivihiiltä ja kultaa. Lisäksi tuotetaan maakaasua. Alueella sijaitsee myös Bilibinon ydinvoimala. Kaivostoiminnan ohella tärkeitä ovat myös perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito (puoli miljoonaa poroa), kalastus ja metsästys (mm. mursuja ja hylkeitä). Lisäksi harjoitetaan turkistarhausta ja karjanhoitoa sekä elintarviketeollisuutta.

Anadyrin lentoasemaa

Piirikunnassa ei ole rautateitä ja maanteitäkin on hyvin vähän. Merisatamista tärkeimmät ovat Pevek[22], Providenija[23], Anadyr, Egvekinot ja Beringovski.

Lähteet
  1. Chukotka Autonomous Area kommersant.com. Viitattu 9.3.2013. (englanniksi)
  2. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  3. (Arkistoitu – Internet Archive) Gubernator Tšukotskogo avtonomnogo okruga, Viitattu= 2013-01-28, (venäjäksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Valovoi regionalnyi produkt po subjektam Rossijskoi federatsii v 1998-2010 gg. (v tekštših tsenah; millionov rublei) (Venäjän federaation eri subjektien alueellinen BKT (MS Excel-taulukko)) 12.4.2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 18.10.2012. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  5. Euro exchange rates RUB (Euroopan keskuspankin vaihtokurssi 40,8200 RUB/EUR) Kurssimuunnos käyttäen vuoden lopun kurssia 2010-12-31. European Central Bank, ecb.int. Viitattu 28.1.2013. (englanniksi)
  6. Passport of Chukotka Autonomous Region 2012. mid.ru. Viitattu 9.3.2013. (englanniksi)
  7. Venäjän federaation paikannimiä. Oikeinkirjoitus- ja painotusopas. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006.
  8. Hakulinen, K. Maailman paikannimet. Oikeinkirjoitusopas. Otava, 1983.
  9. Ostrov Vrangelja zapovednik (Yhteenvetosivu Wrangelinsaaren luonnonpuistosta) Venäjän suojelualueiden sivusto, oopt.info. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  10. OOPT Dalnevostotšnogo okruga (Kaukoidän federaatiopiirin luonnonsuojelualueiden dynaaminen sijaintikartta) Venäjän suojelualueiden sivusto, oopt.info. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  11. Lebedinyi Zakaznik (Yhteenvetosivu Lebedinyin suojelualueesta) Venäjän suojelualueiden sivusto, oopt.info. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  12. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1959.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  13. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. Gorodskoi. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1959. Kaupunkitaajamat.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  14. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1970.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  15. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. Gorodskoi. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1970. Kaupunkitaajamat.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  16. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1979.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  17. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. Gorodskoi. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1979. Kaupunkitaajamat.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  18. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. Tšislennost naselenija SSSR, RSFSR i jejo territorialnyh jedinits po polu (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1989. Neuvostoliiton tämänhetkinen väestö, Venäjän sosialistinen neuvostofederaatio ja sen osat.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  19. demoscope.ru: Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. Gorodskoi. (Koko Neuvostoliiton kattava väestönlaskenta 1989. Kaupunkitaajamat.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  20. demoscope.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2002 g. Tšislennost naselenija Rossii i jejo territorialnyh jedinits po polu (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2002. Venäjän ja sen osien tämänhetkinen väestö.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  21. demoscope.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2002 g. Gorodskoi. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2002. Kaupunkitaajamat.) Демоскоп Weekly, demoscope.ru. Viitattu 8.3.2013. (venäjäksi)
  22. Pevek Northern Sea Route Information Office, arctic-lio.com. Arkistoitu 18.8.2016. Viitattu 3.9.2016. (englanniksi)
  23. Provideniya Northern Sea Route Information Office, arctic-lio.com. Arkistoitu 18.8.2016. Viitattu 3.9.2016. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.