Tšekkoslovakian pakolaishallitus

Tšekkoslovakian entinen presidentti ja pakolaishallituksen johtaja Edvard Beneš

Edvard Beneš erosi presidentin tehtävästään viikko Münchenin sopimuksen luovutettua Sudetenlandin, Tšekkoslovakin erään pääosin saksalaisvähemmistön asuttaman osan Saksalle; Beneš näki tämän olevan väistämätön loppu Tšekkoslovakian tasavallan olemassaololle. Hän lähti Chicagon yliopistoon, missä Beneš oli poliittisen edeltäjänsä ja ystävänsä, Tomáš Masarykin, tavoin pakolaisena. Siellä ollessaan häntä kannustettiin palaamaan Eurooppaan muodostamaan Tšekkoslovakialle pakolaishallituksen. Beneš palasi Eurooppaan ja asettui asumaan Pariisiin monien muiden, edellisessä hallituksessa keskeisissä asemissa olleiden henkilöiden kanssa. Toisen maailmansodan virallisesti alettua Benešin johtamaa ryhmää alettiin kutsua Tšekin kansallisen vapautuksen komiteaksi, ja se pyrki heti saamaan kansainvälistä tunnustusta Tšekkoslovakian pakolaishallituksena. Vuoden 1939 loppuun mennessä Ranska ja Iso-Britannia olivat myöntäneet sille oikeuden solmia kansainvälisiä sopimuksia, mutta ne eivät silti pitäneet pakolaishallituksen tekemiä sopimuksia Tšekkoslovakian tasavallan solmimina.

Ranska oli suurin este komitean täyspainoisen pakolaishalituksen statuksen tiellä. Édouard Daladierin hallituksella oli ristiriitaisia ajatuksia komitean ajamien päämäärien ja Tšekkoslovakian tasavaltaa kohtaan. Vaikka Daladier oli julkisesti ilmoittanut Hitlerille usein suodun myöntyväisyyspolitiikkan olevan suora tie sotaan, hän päätyi kuitenkin lopulta puoltamaan Neville Chamberlainia, joka allekirjoitti Tšekkoslovakian luovuttamiseen johtaneen Münchenin sopimuksen. Sodan alkamisen jälkeen Daladier hallituksineen epäröi kahden suurvallan, Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan, puollon välillä. Daladierin ristiriitaisuus näkyi myös siinä, että vaikka Daladierin Ranska olikin myöntänyt Tšekkoslovakian pakolaishallitukselle ei-hallinnollisen elimen aseman, Ranska oli Benešiä itseään vastaan ja se näki sodan jälkeisessä Tšekkoslovakiasta monia sitä hyödyttäviä mahdollisuuksia. Yksi Ranskan päävarauksista Benešin hallituksen virallisen tunnustuksen antamisessa oli tällöin itsenäisen Slovakian epäselvä tilanne. Ranskan hallitus ei tällöin uskonut Benešin puhuvan kaikkien tšekkoslovakialaisten puolesta. Näin ollen Ranskan tuki Benešille oli vaihteleva, sillä Ranska ei halunnut antaa kuvaa tukevansa Benešin komitean halua palata ensimmäisen tasavallan tilaan. Beneš oli kuitenkin henkilö, jolla oli valta myöntää Ranskalle se, mitä se halusi: Tšekkoslovakian hyvin koulutetun armeijan tuki. Niinpä Ranska oli ensimmäinen maa, joka allekirjoitti sopimuksen Benešin johtaman pakolaishallituksen kanssa 2. lokakuuta 1939. Sopimuksen turvin Tšekkoslovakian armeija saatiin kasattua uudelleen Ranskan maaperällä.

Sodan aikana tšekkiarmeijan ensimmäinen divisioona taisteli isäntämaansa rinnalla Ranskan taistelun loppuvaiheessa. Liittoutuneiden sotajoukkojen häviäminen tässä taistelussa auttoi Benešin komitean ajamille päämäärille saavuttamista. Natsi-Saksan Ranskan miehityksen takia vastavalitun Winston Churchillin näkemykset voittivat heikentyvää kolmatta Ranskan tasavaltaa koskevat huolet. Churchill oli edeltäjäänsä selvempi Tšekkoslovakiaa koskevissa kannanotoissa ja hän tunnustikin pian Benešin aseman pakolaishallituksensa presidenttinä Ranskan miehityksen jälkeen. Komitea ei kuitenkaan ollut täysin varma tästä tunnustuksesta, sillä vaikka se selvästi nimesi Edvard Benešin presidentiksi, se ei kuitenkaan julkisesti yhdistänyt hallitusta Benešin aiempaan hallitukseen miehitystä edeltävässä Tšekkoslovakiassa. Tästä syystä Benešin pakolaishallitus painosti Isoa-Britanniaa selventämään kantaansa huhtikuussa 1941. 18. huhtikuuta Benešin hallitus lähetti Britannian hallitukselle kirjallisen pyynnön selventää sopimusta "Tšekkoslovakian tasavallan nimissä". Britannian ulkoministeri Anthony Eden selvensi kantaa pyynnön mukaisesti 18. heinäkuuta 1941. Myös Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton oli pakko tunnustaa Benešin hallituksen asema, sillä se julisti sodan molempia maita vastaan. Akselivaltojen hallituksen ollessa virallisesti vahvasti Bratislavassa, vuoden 1941 jälkipuoliskolla ainut tunnustettavissa oleva ystävällismielinen hallitus oli Benešin pakolaishallitus.

Viimeinen Benešin hallitusta koskeva laillisuuskysymys oli se, oliko hallitus ensimmäisen tasavallan jatkumo vai seuraaja, jolla ei ollut vankkaa perustuslaillista pohjaa. Selvyys saatiin keväällä 1942, kun kuuden kuukauden suunnittelun jälkeen Tšekin liittoutuneiden joukot haavoittivat kuollettavasti Reinhard Heydrichia, Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltijaa. Operaatio Anthropoidin, kuten Heydrichin salamurhaa kutsuttiin, onnistuminen johti Ison-Britannian ja Ranskan julkiseen Münchenin sopimuksen kieltämiseen, mikä antoi Benešin hallitukselle laillisen aseman Tšekkoslovakian ensimmäisen tasavallan jatkona. Hallituksen tulevaisuuden asema riippui näin siis liittoutuneiden menestyksestä.