Töyhtöromisko

Kaulan mustan renkaan yläpuolella on paljas alue.

Siiventaipeiden kynnet näkyvät hyvin lennossa.

Töyhtöromisko on helposti tunnistettava laji kokonsa, suhteettoman pienen päänsä ja lähinnä harmaan värityksensä ansioista. Takaraivossa linnulla on nimensä mukaisesti sulkatöyhtö. Sukupuolet ovat samannäköiset, naaras on yleensä hiukan pienempi.[2][4]

Töyhtöromisko on korkeudeltaan 80-100 cm, siipienkärkiväli noin 175 cm, ja paino noin 4-5 kg.[4][5]

Vartalo on suuri ja tukeva, se on rakenteeltaan hanhimainen. Lintu on pääväriltään harmaa, alaosa vaaleampi ja yläpuoli tummempi. Puvussa on epäselviä valkoisia täpliä ja juovia, vatsa on kuitenkin yleensä lähes tasaisen värinen. Siivet ja pyrstö tummemmat, peitinhöyhenet valkoiset. Kaulassa töyhtöromiskolla on musta samettimaisista höyhenistä koostuva rengas ja tämän yläpuolella valkoinen rengas lyhyttä untuvaa, jonka alla sileä iho. Valkoinen rengas on mustaa kapeampi ja usein piilossa, jos lintu ei pidä kaulaansa ojennettuna. Tämä lähes kalju osuus auttaa lintua säätelemään ruumiinlämpöään kyyristämällä tai ojentamalla kaulaansa.[2][3][4][6]

Nokka on muista sorsalinnuista poiketen lyhyt ja koukkupäinen, se muistuttaa petolinnun nokkaa. Väriltään se on harmahtavan ruskea, tyvestä vaaleanpunainen, vahanokka on vaaleanpunertavan harmaa. Silmät ovat ruskeat tai oranssinruskehtavat. Silmien ympärillä on paljas ruusunpunainen alue.[2][4]

Jalat ovat suuret, vankat ja pitkät, väriltään ruusunpunaiset. Varpaiden välissä ei ole räpylöitä, tästä huolimatta lintu on hyvä uimari. Pitkien ja samalle tasolle asetettujen varpainen paino jakautuu tasaisesti kannattaen paremmin soisella pinnalla.[4][7]

Siivet ovat suuret ja voimakkaat, lentäessä töyhtöromisko kiertää kehää korkealla ilmassa jopa tunteja ja pitää käsisulkansa levitettynä muistuttaen korppikotkaa. Liikkuu kuitenkin mieluiten kävellen maalla, tepastellen hitaasti ja ylvään oloisesti.[4]

Kummassakin siiventaipeessa kaksi käyrää ja terävää kynttä. Lähempänä vartaloa oleva kynsi on pidempi, jopa 5 senttinen. Kynnen päällyskerros uusiutuu säännöllisesti, joten irronnut tai katkennut kynsi kasvaa takaisin. Lintu käyttää kynsiään puolustautumiseen saalistajia ja kilpailijoita vastaan, irronneita kynsien osia on löytynyt avattujen töyhtöromiskojen rinnoista.[4]

Nuoret linnut ovat väritykseltään haaleampi, naarailla ei ole kynsiä siivissä tai ne ovat lyhyet.[4]

Töyhtöromisko elää Etelä-Amerikassa Boliviassa, Brasilian eteläosissa, Paraguayssa, Uruguayssa sekä Argentiinan pohjoisosissa. Lisäksi sitä tavataan harhailijana kaakkois-Perussa.[2]

Lajin tärkeintä elinympäristöä ovat sisämaan kosteikot, kuten suot ja marskimaat. Viihtyy myös muiden vesistöjen, kuten matalien järvien ja jokien ympärillä, kausittain tulvivilla subtrooppisilla ja trooppisilla ruohomailla sekä viljelysmailla.[1]

Töyhtöromisko on lähinnä paikkalintu, mutta lisääntymisajan ulkopuolella voi kokoontua jopa satojen yksilöiden parviin, jotka liikkuvat paikallisesti ruuanhaussa.[2]

Kanta on vakaa ja elinvoimainen, sen kooksi on arvioitu 100 000-1 000 000 yksilöä.[8]

Ylemmässä kuvassa nuoria poikasia, alemmassa reunimmaiset vanhempia poikasia.

Töyhtöromisko on yksiavioinen ja se muodostaa elinikäisen tai ainakin useita vuosia kestävän liiton. Molemmat vanhemmat osallistuvat haudontaan ja poikasten hoitoon.[8]

Suurin osa linnuista lisääntyy loka-marraskuussa, lisääntymiskauden pituus voi vaihdella huomattavasti riippuen leveysasteesta. Lisääntyvät parit eroavat parvesta ja etsivät itselleen reviirin, jota ne puolustavat muilta töyhtöromisko pareilta.[4][9]

Suuri pesä on rakennettu kasvimateriaalista kuten ruohoista, kaisloista ja tikuista. Se on sijoitettu matalaan veteen, kelluvana tai ankkuroituna, tai rannalle. Emo munii 2–7, yleensä 3–5, valkoista munaa. Haudontaaika on 40–46 päivää.[2][4][5]

Poikaset lähtevät pesästä muutama päivä kuoriutumisensa jälkeen, viettäen paljon aikaa vedessä ja kasviston suojissa palaten öisin pesään vanhempien lämmitettäväksi vielä kauankin. Poikanen etsii ruokaa itsenäisesti, mutta vanhemmat myös tuovat sille ruokaa. Poikaset ovat lentokykyisiä 8-10 viikon iässä ja ovat täysin itsenäisiä 12–14 viikon iässä.[2][4]

Töyhtöromisko on pääosin kasvissyöjä, sen ravintoon kuuluvat ruohot, useiden akvaattisten ja suokasvien juuret, varret, lehdet ja siemenet sekä jotkin viljelykasvit. Etenkin lisääntymisaikaan se syö myös vähän selkärangattomia ja pieniä eläimiä. Poikaset pyydystävät hyönteisiä myös itsenäisesti. Laji laiduntaa samaan tapaan ankkojen ja hanhien tapaan ja toisinaan kaivaa maata etsiessään ruokaa.[2][4]

Etenkin Argentiinassa töyhtöromisko ruokailee myös samoilla laitumilla kesyjen lintujen, lampaiden ja nautaeläinten kanssa. Paikalliset pitävät lajia tuhoeläimenä, se kilpailee ravinnosta etenkin lampaiden kanssa ja vahingoittaa viljelyksiä, lisäksi sen uskotaan levittävän tauteja kesyihin eläimiin.

Lajia metsästetään paikallisesti syötäväksi, vaikka sen ilmapussien täyttämää lihaa pidetään yleisesti epämiellyttävänä ja pahanmakuisena.

Joissakin osissa Etelä-Amerikkaa paikalliset pyytävät töyhtöromiskon poikasia luonnosta ja kasvattavat nämä kesyjen kanojen kanssa. Lintu kesyyntyy ja varoittaa sekä suojelee kanoja saalistajilta.[4][8]