Tähti (roolipeli)

Tähti on Mike Pohjolan suunnittelema vaihtoehtotulevaisuuteen sijoittuva roolipeli, joka julkaistiin vuonna 2007.

Tähti
Tähden pelimateriaalia
Tähden pelimateriaalia
Suunnittelija Mike Pohjola
Julkaisija Riimuahjo
Julkaisuvuosi 2007
Tyylilaji pöytäroolipeli
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]

Tähdessä eläydytään ”maolaisen mutanttityttöbändin” elämään vuoden 2017 Suomessa. Hahmot ovat teini-ikäisiä bändin jäseniä, ja pelin keskiössä ovat ihmissuhteet sekä bändielämä. Pelin maailma kuvaa Suur-Helsinkiä, jossa on toista miljoonaa asukasta. Suomen presidentti on Heidi Hautala. Pelin mukaan nuorison keskuudessa ihaillaan kommunistista Kiinaa ja sen pop-kulttuuria.[1]

Pohjola on kertonut pelin idean syntyneen illanvieton aikana käydystä nuoruuden kyberpunkroolipelien muistelusta. Kyberpunkkliseiden sijaan pelin keskiöön nousi ajatus tyttöbändin pelaamisesta. Illanvieton ideasta kehittyi ajan myötä Tähti-roolipeli, jota Pohjola ryhtyi kehittämään eteenpäin. Pohjola olisi sijoittanut pelin utopistiseen tulevaisuuteen, jossa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, mutta pelin naispuoliset pelitestaajat toivoivat peliin lisää vastakkainasettelua tyttöbändin jäsenten ja ”limaisten setämiesten” välillä.[2]

Pohjola halusi pitää Tähden säännöt hyvin keveinä, joten pulmatilanteissa käännytään onnenkeksien puoleen. Käytännössä pelaajat siis tulkitsevat onnenkeksien sisältämät ennustukset yhdessä ja soveltavat niitä pelitilanteeseen.[3]

Pohjola on kertonut pelin ja sen taustamaailman suunnittelusta blogissaan Atsipoppaa, josta löytyy myös peliraportteja[4].

Tähti päätyi lehtipisteisiin kustantajansa Riimuahjon julkaiseman Roolipelaaja-aikakauslehden imussa.[3]

Lähteet

  1. Alustava katsaus maailmaan Vuodatus.net. Viitattu 21.1.2017.
  2. Johanna Koljonen: Pohjolan tähti. Roolipelaaja, 2007, nro 10, s. 16 - 23. Riimuahjo Oy.
  3. Pelit - Museokeskus Vapriikki Museokeskus Vapriikki. Viitattu 21.1.2017.
  4. Atsipoppaa Vuodatus.net. Viitattu 21.1.2017.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.