Syytinki

Syytinkisopimuksella myyjälle tai myyjille määritetään yleensä heidän elinikänsä kestävä asumisoikeus jollakin osaa kiinteistöä. Syytinki voi olla myös määräaikainen, ja siihen saattaa liittyä myös muita suoritteita, esimerkiksi asunnon sähkö ja lämpö, ruokailuja tai palveluita.[3]

Syytinki on ollut maatalouden perinteinen eläkemuoto.[3] Sopimalla syytingistä luopuja on osaltaan voinut rahoittaa tilakauppaa esimerkiksi sukupolvenvaihdostilanteessa antamalla lapselleen lainan, jota tämä maksaa takaisin eläkkeen muodossa. Kauppahinta maksetaan yleensä osaksi rahana, osaksi eläkkeenä.[4] Toisaalta hän on samalla varmistanut itselleen asumisturvan ja ehkä elannonkin vanhuudenpäivien varalle. Perinteisessä maatalousyhteisössä vanhemmat ovat jääneet syytingin turvin tilalle asumaan ja työskentelemään.[3] Tilan ostajalle syytinki on tietynlainen riski, sillä syytinginsaajan elinajasta riippuu, kuinka kauan eläkettä tulee suorittaa.[5]

Syytinkikauppa on yleensä alihintainen maatilan luovutus ja nimenomaan alihintaiseksi tarkoitettu. Kaupalla tilan omistavat vanhemmat luovuttavat tilan yhdelle lapselleen jo elinaikanaan. Kauppahinnan rahana maksettava osuus menee tavallisesti ostajan sisaruksille, joille sen katsotaan olevan perittävältä saatua ennakkoperintöä. Järjestelyyn saattaa liittyä muiden sisarusten perinnöstä luopuminen osittain tai kokonaan. Tällöin kauppahinta on samalla lakiosan vastike. Kun sukupolvenvaihdos tapahtuu molempien vanhempien elinaikana, ei tila joudu perikunnan haltuun, mikä olisi huolestuttava tilanne tilanpidon jatkuvuuden kannalta.[6]

Syytingin tarkoituksena on säilyttää maatila suvun hallussa. Usein sovitaan, että syytinki nousee kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, jos tila siirtyy vieraalle. Tilaa on myös vaikea hyötymistarkoituksessa myydä, sillä vieras ei mielellään osta syytinkirasitteista tilaa. Toisinaan syytinkisopimukseen liitetään ehto, että osa kauppahinnasta on luovutettava syytinkiläiselle, jos tilan ostaja myy sen syytinkiaikana edelleen. Vieraan kanssa solmittu syytinkisopimus on harvinainen, sillä vanhemmat haluavat siirtää tilan lapselleen.[7]

Suomessa syytinkijärjestelmä on ollut kehittynein Länsi-Suomen peltoviljelyalueilla mutta lähes tuntematon Savossa ja Etelä-Karjalassa, eli vanhoilla kaskiviljelyalueilla. Syytingin käyttö ja ehdot poikkesivat alueittain, ja syytingin käyttö saattoi olla jopa rituaalinomaista. Vielä 1970-luvun loppupuoliskolla 60–80 prosenttiin sukupolvenvaihdoskaupoista liittyi syytinkiehto, ja syytinkiä käytetään yhä nykyisinkin maaseudun sukupolvenvaihdostilanteissa.[3]

Ensimmäinen maininta syytinkisopimuksesta Suomessa on vuodelta 1319, kun Vesunnin kartanon omistajat Paulus ja hänen vaimonsa Melutha luovuttivat tilan Gunnarille syytinkiä vastaan.[8][9]

Syytinki on ollut laajalti käytössä myös muissa Pohjoismaissa. Saksalaisilla talonpojilla oli myös vastaava järjestely, der Altenteil.[3]

• Riitta Fagerström: Syytingin tarpeellisuudesta, sisällön muuttumisesta ja sisällön muuttumiseen johtaneista syistä. Teoksessa Maaseutuoikeus, Suomen ympäristöoikeustieteen seuran julkaisu 13, 1989, ISBN 951-754-793-5.
• Seppo Pietiläinen: Viljelijän luopumisturva. Miten luopumiseläke luotiin ja sukupolvenvaihdoseläke syntyi 1971–1974.. s. 97–98. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, 2004. ISBN 952-5275-20-5. (Julkaistu myös internetissä)