Syysmaitiainen

Syysmaitiainen (Scorzoneroides autumnalis, syn. Leontodon autumnalis) on hentovartista voikukkaa muistuttava monivuotinen[3] asterikasvi.

Syysmaitiainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Suomumaitiaiset Scorzoneroides
Laji: autumnalis
Kaksiosainen nimi

Scorzoneroides autumnalis
(L.) Moench[1]
Synonyymit
Katso myös

  Syysmaitiainen Wikispeciesissä
  Syysmaitiainen Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Syysmaitiaisen kukinto on keltainen, 2–3 cm halkaisijaltaan ja muistuttaa voikukkaa. Syysmaitiainen kukkii heinäkuusta myöhäiseen syksyyn. Illan viilentyessä mykeröt sulkeutuvat. Ne pysyvät kiinni myös pilvisinä päivinä. Kukkavanojen päissä kypsyy pähkylähedelmiä kukinnan jälkeen. Niiden lenninhahtuvat näyttävät pieniltä hennon vaaleanruskeilta haituvapalloilta.[3] Siemenet tempautuvat voimakkaiden syystuulien mukaan ja leviävät tehokkaasti.[4]

Varret ovat ohuet, sitkeät ja haaraiset, ja nousevat 10–40 cm korkeuteen. Kapeat, hammaslaitaiset lehdet ovat ruusukkeena maata vasten.[3]

Suomessa syysmaitiainen on enimmäkseen alkuperäinen, mutta osassa maata muinaistulokas. Sitä esiintyy kolme eri muunnosta, joista Etelä-Suomessa on vallitsevana silosyysmaitiainen (var. autumnalis), Pohjois-Suomessa yleisempi on karvasyysmaitiainen (var. pratensis) ja tunturipaljakalla esiintyy tunturisyysmaitiainen (var. taraxaci). [5]

Elinympäristö

Syysmaitiainen kasvaa kuivilla paikoilla, tienvarsilla ja ruohikoissa. Se viihtyy hyvin myös pihassa ja nurmikoilla.

Levinneisyys

Syysmaitiaista tavataan luonnonvaraisena Pohjois-Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Se on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan.[6]

Nimi

Aiemman tieteellisen nimen Leontodon viittaa leijonan hampaisiin: parijakoisissa lehdissä ne ilmenevät terävinä ja kapeina liuskoina.[3] Autumnalis taas viittaa syksyyn, syysmaitiainen kukkii aina lokakuulle saakka.[4][7] Alkujaan kasveilla on ollut omia paikallisia nimiä, ja suomalainen nimistö on vakiintunut kasvioissa jo varhain. Kuitenkin vielä Lönnrotin kasviossa vuonna 1860 syysmaitiaisen nimenä oli voikukka, ja kasvien nimet vaihdettiin päittäin vasta myöhemmissä kasvioissa.[4] Tämä selittää sen, miksi syysmaitiaisen tieteellisessä nimessä viitataan leijonan hampaisiin, kun se muissa kielissä yhdistyy nimenomaan voikukan yleisnimiin: ranskaksi voikukka on dent-de-lion, josta taas tulee voikukan englanninkielinen nimi dandelion. Myös italiaksi voikukka on dente di leone.

Lähteet
  1. Suomen Lajitietokeskus: Syysmaitiainen – Scorzoneroides autumnalis Viitattu 19.12.2020.
  2. ITIS: Leontodon autumnalis L.
  3. Tolvanen, Mattias: ”Ruohot ja Heinät”, Kaupunkiluonto, s. 141–143. WSOY, 2002. ISBN 951-0-26492-X.
  4. Vuokko, Seppo & Peiponen, Jorma: Kasvit Suomen luonnossa, s. 132. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21517-2.
  5. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  6. Anderberg, A & A-L.: Den virtuella floran (myös levinneisyyskartta) 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 14.6.2009. (ruotsiksi)
  7. Harrison, Lorraine: Latinaa puutarhureille: yli 3 000 kasvinnimeä selityksineen, s. 36. Schildts & Söderströms, 2013. ISBN 978-951-52-3086-7.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.