Syyhy

Syyhyn aiheuttaja on 0,3–0,5 mm:n pituinen hämähäkkieläimiin kuuluva syyhypunkki. Yksikin punkkinaaras voi aiheuttaa tartunnan. Aikuinen punkkinaaras elää 1–2 vuorokautta ihon ulkopuolella. Punkki leviää ihmisestä toiseen läheisen kosketuksen kautta; kättely tai muu lyhyt kosketus ei riitä punkin siirtymiseen henkilöstä toiseen.[1] Tartuntoja saadaan herkimmin perhepiirissä, lasten päivähoidossa, vanhusten laitoshoidossa sekä seksin yhteydessä.[2] Tartunnan voi saada myös syyhyä sairastavan lakanoista tai muista vaatteista. Ihmisestä eläimeen tai päinvastoin punkki ei leviä.[1]

Punkkinaaras elää ihossa pari kuukautta ja munii ihon sarveiskerrokseen kaivamaansa käytävään 60–90 munaa. Toukat kuoriutuvat ja ovat nymfivaiheen jälkeen sukukypsiä aikuisia kymmenen päivän kuluttua. Tartunnan saaneen ihmisen elimistö alkaa muodostaa vasta-aineita punkkia ja sen eritteitä kohtaan, mikä aiheuttaa kutinan alkamisen 3–6 viikon kuluttua tartunnasta. Uusintatartunnoissa oireet alkavat jo 1–3 vuorokauden kuluttua.[1]

Syyhyn pääoire on kova kutina iltaisin. Alkuvaiheessa ihossa ei näy juuri mitään, mutta kutinan jatkuessa etenkin sormiväleihin, kämmeniin ja ranteisiin, pikkulapsilla myös jalkapohjiin ilmestyy vajaan senttimetrin pituisia punkkinaaraan kaivamia käytäviä. Niiden toisessa päässä punkin voi erottaa pienenä harmaana pisteenä. Iho voi raapimisen seurauksena tulehtua.[1] Pieniä vesikelloja ja märkänäppyjä esiintyy melko usein.[2]

Vanhuksilla ja immuunipuutteisilla esiintyy karstasyyhyä, jossa raajoissa ja vartalolla on pieniä märkiviä, jopa muutaman senttimetrin läpimittaisia läiskiä. Ihottuma on hilseilevä, laaja-alainen ja karstainen, mutta iho ei välttämättä kutise. Punkkien määrä on hyvin suuri ja tartunta voi tapahtua myös pintojen tai tekstiilien välityksellä.[1][3]

Kutinan aikaansaa punkin proteiinien aiheuttama allerginen reaktio. Ei tiedetä tarkkaan, mikä proteiini on kyseessä. Samat proteiinit ovat läsnä myös syyhypunkkien jätöksissä, jotka punkki jättää kuollessaan ihon alle ja jotka voidaan havaita ihosta tulevina mustina pisteinä.

Syyhyä hoidetaan syyhypunkkiin kohdistuvalla lääkityksellä, käytössä olleiden vaatteiden vaihdolla sekä tartuttajan ja mahdollisten tartunnansaaneiden hoidolla.[2]

Syyhyn itsehoitona käytetään apteekista ilman reseptiä saatavaa voidetta, joka sisältää permetriiniä. Voidetta levitetään illalla pesun jälkeen joka paikkaan kaulasta alaspäin mutta ei limakalvoille. Aamulla iho pestään huolellisesti, ja alusvaatteet ja lakanat vaihdetaan. Hoito toistetaan viikon kuluttua. Perusteellista siivousta tai desinfiointia ei syyhyn vuoksi kotona tarvitse tehdä. Hoidon jälkeistä kutinaa rauhoitetaan kortisonivoiteella ja tarvittaessa UV-valohoidolla. Jos syyhyhoito ei lopeta kutinaa 2–4 viikossa tai jos kutina alkaa uudelleen, taudin voi hoidattaa lääkärillä, joka määrää esimerkiksi permetriinivoidetta ja ivermektiinitabletteja.[1]

Maailmanlaajuisesti syyhy on yksi kolmesta tavallisimmasta ihosairaudesta. WHO:n mukaan syyhytartunta on 130 miljoonalla ihmisellä. Syyhyä esiintyy kaikissa maissa mutta etenkin kuumien trooppisten maiden tiheästi asutuilla köyhillä alueilla.[4] Vuonna 2015 tehdyn katsauksen mukaan syyhyä esiintyy maailman eri puolilla 0,2 prosentista 71,4 prosenttiin, ja kaikilla alueilla Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Lähi-idän ulkopuolella sen esiintyvyys oli paikoin yli 10 prosenttia. Eniten tautia esiintyy Tyynenmeren alueella ja latinalaisessa Amerikassa.[5]

Etenkin köyhissä maissa syyhy on vakava rasite terveydenhoidolle. Maailmanlaajuisesti eniten syyhystä kärsivät pienet lapset ja vanhukset.[4]

Syyhy on ollut ihmisen kumppanina ammoisista ajoista lähtien. Egyptissä ja Lähi-idässä tehtyjen arkeologisten kaivausten perusteella syyhystä on merkkejä ainakin vuodesta 494 eaa. Ensimmäinen kirjallinen viittaus syyhyyn on ilmeisesti Raamatussa – kyseessä on eräänlainen "lepra", joka mainitaan kolmannessa Mooseksen kirjassa. Voi myös olla, että yksi viidennen Mooseksen kirjan 28 kirouksesta oli juuri syyhy. Aristoteles ilmoitti noin 400 eaa. "täistä", jotka "pakenevat pienistä näppylöistä, mikäli nämä puhkaistaan" — tämä kuvaus sopii syyhypunkkiin.

Kreikkalainen ensyklopedisti ja lääketieteen tekstien kirjoittaja Aulus Cornelius Celsus (noin 25 eaa.– noin 50 jaa.) nimesi nykytiedon mukaan taudin nimellä "scabies" ja kuvasi taudin pääpiirteissään. Syyhyn loisetiologiaa dokumentoi italialainen fyysikko Giovanni Cosimo Bonomo (1663–1696) kirjeessään vuonna 1687. Bonomon kuvauksen ansiosta syyhystä tuli yksi ensimmäisiä tauteja, joiden taudinaiheuttaja tunnettiin.

The International Alliance for the Control of Scabies (IACS) luotiin vuonna 2012. Siihen kuuluu yli 70 tutkijaa, kliinikkoa ja kansanterveyden asiantuntijaa yli 15 maasta. Allianssi on saanut syyhylle WHO:n huomion. Seurauksena tästä WHO on kirjannut syyhyn viralliselle unohdettujen trooppisten sairauksien listalleen.

• Syyhy eli scabies, Arno Forsius
• Syyhyn hoito, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
• Ihotauti.net: Raimo Suhonen, Syyhy eli scabies (Arkistoitu – Internet Archive)