Sytytystulppa

Sytytystulppa on ottomoottorissa sylinterinkanteen kierretty keramiikkaeristeinen metalliosa, johon johdettu suurjännitteinen sytytysvirta synnyttää kipinän palotilassa olevien tulpan kärkien välissä ja siten sytyttää polttonesteen ja ilman seoksen moottorissa.[1][2]

Sytytystulppa

Tavallisessa sytytystulpassa on kaksi elektrodia eli kärkeä, keskikärki ja sivukärki. Niiden kärkiväli on normaalisti 0,6–0,9 mm mutta joissakin tapauksissa suurempi, jopa 2,5 mm. Nykyisin käytetään usein ns. monikärkitulppia, joissa on useampi kuin yksi sivuelektrodi.

Erikoisrakenteisessa pintapurkaussytytystulpassa kipinä "liukuu" keskikärjen ja ulkokärjen välissä olevaa eristemateriaalia pitkin, eikä "hyppää" ilmassa kärjestä toiseen kuten tavanomaisissa sytytystulpissa. Nykyisin sytytystulppa on moottorimallikohtainen osa, joka on valmistettu tietyllä kärkirakenteella, sivukärkien lukumäärällä, kärkivälillä, ja tietyllä lämpöarvolla usein vain yhtä moottorimallia varten.

Kärkien valmistusmateriaalina käytetään erikoismetalliseoksia, koska ne joutuvat kestämään suuria mekaanisia, sähköisiä ja lämpörasituksia. Sytytystulpat ovat kuluvia osia ja ne on määrävälein vaihdettava. Sytytystulppien käyttöikä on eräissä moottorimalleissa jopa 160 000 km.lähde? Lasersytytystä on kaavailtu sytytystulppien korvaajaksi korkean puristussuhteen moottoreissa.

Katso myös

Lähteet
  1. Jussi Juurikkala: MMM: Autokäsikirja, s. 74 – 78. Otava, 1973. ISBN 951-1-00280-5.
  2. SYTYTYSTULPPIEN PERUSTEITA Autotarvike.fi. Arkistoitu 22.6.2015. Viitattu 9.3.2019.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.