Synonymia

Synonymia (kreikan συνωνυμία sananmukaisesti 'yhteisnimisyys') tarkoittaa sanojen samamerkityksisyyttä. Synonyymit ovat sanoja, jotka tarkoittavat samaa asiaa, esimerkiksi iso ~ suuri, pieni ~ vähäinen, totinen ~ vakava, ilta ~ ehtoo. Synonyymeillä voi olla pieniä merkityseroja, mutta pääasiassa ne tarkoittavat lähes samaa asiaa. Useimmiten synonyymien välillä on tyyliero, joten synonyymeja voi varsin harvoin käyttää aivan samoissa asiayhteyksissä. Esimerkiksi peti, sänky ja vuode ovat synonyymeja, koska ne viittaavat samaan käyttötarkoitukseen, mutta niillä on kullakin oma tyyliprofiilinsa ja käyttökonventionsa:

  • Ota vuoteesi (*sänkysi, *petisi) ja käy.
  • Riisipeti (*riisisänky, *riisivuode).

Monilla tärkeillä riistaeläimillä on suomen kielessä samamerkityksisiä sanoja. Niitä käytettiin aikanaan varsinaisen nimen asemesta, koska siten uskottiin vältettävän huono metsästysonni. Kettu on tarkoittanut alun perin vain nahkaa, jonka hankkimiseksi repoa pyydettiin. Karhulle on annettu monta nimeä, kuten otso ja mesikämmen. Niiden avulla voitiin välttää lausumasta karhun oikeaa nimeä, joka oli entisaikaan oksi.

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Jäppinen, Harri (toim.): Synonyymisanakirja. Helsinki: WSOY, 1989 (3. painos 2003). ISBN 951-0-15783-X.
  • Leino, Antti & Leino, Pirkko: Synonyymisanasto. Helsinki: WSOY, 1990 (3. painos 2001). ISBN 951-1-10450-0.
  • Länsimäki, Maija: Kanaa riisipedillä. Helsingin Sanomat 18.5.1999. Verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.