Kuppa

Kuppa, myös syfilis ja lues (lat. syphilis, lues), on Treponema pallidum pallidum -bakteerin aiheuttama sukupuolitauti. Kupan ensioire on kivuton 3–30 mm:n kovareunainen haavauma yleensä sukuelinten alueella.[1][2][3] Hoitamattomana kuppa leviää muualle elimistöön ja aiheuttaa sekundaarisen kupan. Sekundaarivaiheinen kuppa leviää ympäri kehoa ja voi aiheuttaa hyvinkin aggressiivisia solumuutoksia, varsinkin limakalvoilla. Kuppa diagnosoidaan kliinisten oireiden ja verikokeessa todettavien vasta-aineiden avulla. Kuppa on hoidettavissa penisilliinillä. Kuppa voi tarttua myös raskauden aikana äidistä lapseen.

Kuppa
Sairauden aiheuttaja Treponema pallidum -bakteeri
Sairauden aiheuttaja Treponema pallidum -bakteeri
Luokitus
ICD-10 A50–A53
ICD-9 090-097
MedlinePlus 000861
MeSH D013587
Huom! Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.

Historiaa
Primaari kuppa.

Alkuperä

Kupan alkuperästä on useita teorioita. Sen on arveltu saapuneen Eurooppaan 1400-luvun lopulla Amerikasta Kolumbuksen ensimmäiseen löytöretkeen osallistuneiden miesten mukana. Tauti levisi Portugalin, Espanjan ja Italian satamakaupungeista nopeasti näiden maiden väestöön.[2][4] On myös esitetty, että Treponema pallidum -bakteeri olisi tullut jo aiemmin Eurooppaan Afrikasta ja muuntunut kuppaa aiheuttavaksi pallidum-alalajiksi.[5][4]

Eräs teoria kupan alkuperästä on, että se on ollut yleinen Euraasiassa tuhansia vuosien ajan, mutta sitä on vain diagnosoitu väärin. Treponema pallidum voi aiheuttaa iho-oireita, jotka olisi voitu keskiajalla sekoittaa esimerkiksi spitaaliin. Tätä teoriaa vastaan puhuu kuitenkin se, ettei Euroopasta ole löydetty ainoatakaan ruumista ennen 1500-lukua, joissa olisi Treponeman aiheuttamia muutoksia.[6][4]

Nykyään leviävä antibiooteilla hoidettava kuppa on lievä tauti verrattuna 1500-luvun kuppaan, joka aiheutti kivuliaita haavaumia sukupuolielimissä, dementiaa ja lopulta kuoleman.[6]

Euroopassa
Sekundaarinen kuppa vulvan alueella.

Napolin piirityksen aikana vuonna 1494 kuppa sai Euroopassa ensimmäisen kerran epidemian luonteen ja alkoi herättää yleistä kauhua. Italialaisten joukkojen on väitetty tietoisesti lähettäneen tautia kantavia naisia ranskalaisten piirittäjien keskuuteen, mitä voidaan pitää yhtenä varhaisimmista esimerkeistä biologisesta sodankäynnistä. Näin tauti iski ranskalaisiin sotilaisiin ja kulkeutui heidän mukanaan Ranskaan ja edelleen muualle Eurooppaan. Ranskan ulkopuolella tautia alettiin kutsua ranskantaudiksi, kun taas ranskalaiset kutsuivat sitä italiantaudiksi.[2][4]

Taudin leviämistä nopeutti eteläisen Euroopan kaupunkikulttuuriin kuuluneet miesten ja naisten yhteiskylpylät, joissa harrastettiin yleisesti juopottelua ja seksiä. Yhteiskylvyt jouduttiin suurelta osin juuri kupan leviämisen takia 1500-luvun alkupuolella lopettamaan.[2]

Kupan ja muiden seksitautien tartuntaa on pyritty ehkäisemään kondomeilla ainakin 1500-luvulta alkaen. Kondomeja on valmistettu aiemmin muun muassa lampaan suolesta, kalan uimarakosta sekä erilaisista kankaista, mutta 1800-luvun lopulta lähtien tavallisimmin nykyisinkin käytössä olevasta kumista. Kupan tapauksessa kondomi ei kuitenkaan ole kovin varma tartuntaeste, sillä tauti voi tarttua myös kondomin suojaaman alueen ulkopuolella.[2]

Suomessa

Suomessa kuppa todettiin ensimmäisen kerran vasta 1640-luvulla.[2] Se tuli maahan ilmeisesti Ruotsin sotajoukoissa palvelleiden suomalaisten välityksellä. Nämä hankkivat taudin ilmeisesti sotaretkillä Keski-Euroopasta. Siksi ensimmäisiä kupalle annettuja suomalaisia nimityksiä olivat ranskantaudin ohella huovintauti ja sotilaantauti. Siitä on käytetty myös nimitystä fransuusitauti. Laajalti tiedostettu kansanterveydellinen ongelma kupasta tuli Suomessa vasta 1720-luvulla, ja ensimmäinen tautia koskeva asetus annettiin vuonna 1730. Vasta 1830-luvulla opittiin erottamaan eri sukupuolitaudit toisistaan.[7][8]

1900-luvulla kuppatartuntoja esiintyi eniten 1940-luvulla. Vuosisadan lopulla tartuntojen määrä alkoi kasvaa Venäjän- ja Viron-turismin vaikutuksesta; 1990-luvun puolessavälissä tartuntoja todettiin noin 150 vuodessa.[7]

Taudin aiheuttaja
Treponema pallidum -bakteereja.

Kupan aiheuttaa Treponema pallidum pallidum -bakteeri.[9] Se on kierukan muotoinen, myös spirokeetaksi kutsuttu ja sen pituus on 6–14 μm ja halkaisija 250–300 nm. Bakteeri säilyy hengissä kosteassa ympäristössä yli 10 tuntia, kuivassa se kuolee nopeasti, samoin yli +42 °C:n lämpötilassa. [10]

Tartunta

Kuppa tarttuu tavallisesti sukupuoliyhteydessä. Tartunnan lähde on yleensä primaarikupan haavauma. Kupan tarttuvuudeksi arvioidaan jopa 30–60 %.[1] Kondomi suojaa kupalta tehokkaasti.[11] Kuppa voi tarttua suutelun kautta sekundaarikupan suussa olevista läiskistä.[12] Kuppa voi tarttua myös raskaana olevalta äidiltä lapselle.[12] Seurauksena voi olla kohtukuolema, mutta lapsi voi syntyä myös elävänä.

Joskus kuppa on päässyt tarttumaan tatuoinnin tai kuppaamisen yhteydessä. Alahärmässä sairas kupparieukko tartutti 1858 taudin noin 200 ihmiseen. Taudin arveltiin levinneen, koska nainen puhdisti kuppausvälineet syljellään.[13]

Taudinkulku
Vaihe Latinalainen nimitys Tyypillinen kesto Oireet
Itämisvaihe yleensä 3–4 viikkoa –
Primaarikuppa Syphilis primaria /
Lues I		 6–7 viikkoa primaarihaava
Sekundäärikupan ensimmäinen
ilmaantuma		 Syphilis secundaria recens /
Lues II recens		 1,5–2 kuukautta punatäpläinen ihottuma,
visvasyyliä,
tukan lähtöä
Latentti sekundäärikuppa Syphilis latens praecox /
Lues latens praecox		 jopa vuosia oireet rauhoittuneet
Uusiutunut sekundäärikuppa Syphilis secundaria recidiva /
Lues II recidiva		 1,5–2 kuukautta kuten ensimmäisessä ilmaantumassa,
myös ihon valkotäpläisyyttä
Latentti sekundäärikuppa Syphilis latens praecox /
Lues latens praecox		 jopa vuosia
yo. vaiheet voivat toistua		 oireet rauhoittuneet
Tertiäärikuppa Syphilis tertiaria /
Lues III		 aktiivinen vaihe 6–24 kk gummamuodostumia

Primaarikuppa
Kupan primaarihaava sormessa.

3–4 viikon kuluttua tartunnasta ilmaantuu tartuntapaikalle tulehdusreaktion seurauksena kupan ensihaava eli primaarihaava. Kyseinen haavauma eli sankkeri on kova ja yleensä kivuton. Primaarihaavan läheisyydessä imurauhaset turpoavat.[1][12]

Sekundaarikuppa

Jos tautia ei hoideta, se leviää koko elimistöön 6–8 viikkoa tartunnan jälkeen ja aiheuttaa yleisoireita kuten kuumetta ja huonovointisuutta. Keskivartalon pienitäpläinen roseola-kuppaihottuma ja imurauhassuurentumat kehon eri osissa ovat tavallisia sekundaarikupan oireita. Roseolaa myöhemmin ilmaantuu ihomuutoksia, joita nimitetään syfilideiksi.[1][12] Kielellä ja ikenillä voi olla limaisia läiskiä, joissa on kuppabakteereja. Sekundaarikupan merkkejä voi ilmaantua, hävitä ja ilmaantua uudelleen viidenkin vuoden ajan.[12]

Sekundäärivaihetta voi seurata latentti vaihe, jonka aikana sekundaarikupan oireet voivat uusiutua. Kupan osoittavat verikokeet voivat latenssissa muuttua negatiivisiksi. Noin kolmasosalla[1] hoitamattomista potilaista tauti kuitenkin etenee tertiaarivaiheeseen.[12]

Tertiaarikuppa
Veistos kupan kolmannen vaiheen muutoksista.

Iho-oireet

Kupan kolmas vaihe voi kehittyä vuosien tai vuosikymmenten kuluttua tartunnasta. Tällöin iholle muodostuu granulomatoottisen tulehduksen seurauksena gumma-ihomuutoksia. Neurosyfilis-oireiden syynä ovat usein granulomatoottiset tulehdukset keskushermostossa.[1][12]

Aivokuppa

Kuppa voi aiheuttaa vaurioita myös keskushermostoon, jolloin puhutaan aivokupasta eli neurosyfiliksestä. Aivovaurion seurauksia voivat olla ataksia, paralyysi ja mielisairaus. Ennen antibioottien aikaa mielisairaaloiden potilaista merkittävä osa oli hoidossa neurosyfiliksen vuoksi.[12]

Aivokuppaa hoidettiin 1900-luvun alussa mm. keinotekoisesti istutetun malarian avulla, mutta vasta penisilliinihoitojen yleistyttyä 1950-luvulla tertiaarikupasta tuli harvinainen sairaus. Likvorin eli selkäydinnesteen tutkimus oli tavanomaisimpia menetelmiä aivokupan toteamiseksi.[14]

Kupan hoito

Kupan hoitoon käytettiin aluksi elohopeayhdisteitä; niihin turvautui esimerkiksi lääkäri Paracelsus (1493–1541). Kun häntä syytettiin ihmisten myrkyttämisestä, hän puolustautui vuonna 1564 ilmestyneessä kirjassaan:

"Was ist das nit gifft ist: alle ding sind gifft und nichts ohn gifft. Allein die dosis macht das ein ding kein gifft ist."[15]
(”Mikä muka ei ole myrkkyä: kaikki aineet ovat myrkyllisiä eikä mistään puutu myrkkyä. Vasta annos ratkaisee, ettei kyseessä ole myrkky.”)

1900-luvun alkuun mennessä arseeni-, vismutti- ja jodisuolat, kuten salvarsaani, olivat käytännössä syrjäyttäneet elohopean. Hoidon kesto riippui taudin vaiheesta. Sekundaarikupan hoitoon vaadittiin jaksoittaista hoitoa 2–3 vuoden ajan. Paul Ehrlich (1908) ja Julius Wagner-Jauregg (1927) saivat hoitoalan keksinnöistään lääketieteen Nobel-palkinnot.

Penisilliinin teho Treponema pallidumiin on pysynyt jatkuvasti hyvänä.[16] Käypä hoito -suositus suosittelee (2010) lääkitykseksi prokaiinipenisilliiniä tai bentsatiinipenisilliiniä, allergisille keftriaksonia.[17]

Kupansukuiset sairaudet

Treponema pallidum -bakteerin aiheuttamat

Muut Treponema pallidum -bakteerin alalajit aiheuttavat trooppisia endeemisiä sairauksia. Näitä alalajeja ovat Treponema pallidum carateum (aiheuttaa pinta-taudin), Treponema pallidum endemicum (aiheuttaa endeemisen kupan) ja Treponema pallidum pertenue (aiheuttaa vaapukkasyylätaudin).[9]

Kanikuppa

Ihmisten kuppaa muistuttava jäniseläinten, lähinnä kanien seksitauti on treponematoosi, kanikuppa, lat. Vent disease. Sen aiheuttaja on treponema cuniculi-bakteeri ja tauti etenee samalla tavalla kuin ihmisten kuppa. Tauti ei ole yleinen Suomessa, mutta muissa maissa, joissa tuotetaan kaninlihaa, se oli aikaisemmin merkittävä tauti. Bakteeri on herkkä penisilliinille.

Lähteet
  • Forsius, Arno: Kuppataudin historiaa. (Arkistoitu – Internet Archive) 2007. Viitattu 28.11.2010
  • Kaila, Martti: Mielitaudit, s. 143–144. 6. painos. SHKS/Wsoy, Porvoo–Helsinki, 1959.
  • Pesonen, Niilo: Piirilääkärinä Suomessa 1800-luvulla. WSOY, 1990. ISBN 951-0-16283-3.
  • Reunala, Timo – Seppälä, Ilkka: ”Kuppa”, Sukupuolitaudit, s. 42–51. 2., uudistettu painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2003. ISBN 951-656-103-9.
  • Shorter, Edward: Psykiatrian historia, s. 225–230. MTKL, Helsinki, 2005.

Viitteet
  1. Reunala–Seppälä (2003), s. 44–45.
  2. Forsius (2007).
  3. Saano, Veijo ym.: Lääketieteen termit, s. 619. ”kuppa ... syfilis, lues | Treponema pallidum -spirokeetan aiheuttama, hoitamattomana tuhoisa sukupuolitauti, jonka alkuvaiheelle on ominaista haavauma sukupuolielimissä ...”. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2016. ISBN 978-951-656-671-2.
  4. Kiista kupan alkuperästä yhä ratkaisematta www.tieteessatapahtuu.fi. Viitattu 27.9.2022.
  5. Reunala–Seppälä (2003), s. 42.
  6. Nygren, Jussi: Hyvä kysymys: Miksi eurooppalaiset valloittajat eivät sairastuneet Uuden maailman tauteihin? Yleisradio. Viitattu 20.3.2020.
  7. Könssjukdomar hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  8. Pesonen, Niilo: Piirilääkärinä Suomessa 1800-luvulla, s. 25. WSOY, 1990. ISBN 951-0-16283-3.
  9. Reunala–Seppälä (2003), s. 43.
  10. "Syphilis – Theory and Practice in Latvia." Forum for Nordic Dermato-Venereology, Vol. 7, November 2002.
  11. Kuppa. Terveyskirjasto.
  12. Black, Jacquelyn G.: ”Urogenital and Sexually Transmitted Diseases”, Microbiology, s. 620–623. International Student Version, Seventh Edition. John Wiley & Sons (Asia) Pte. Ltd., 2008. ISBN 978-0470-23415-0. (englanniksi)
  13. Kodin lääkärikirja. Otava 1943.
  14. Kaila, M. (1959), s. 144.
  15. Koulu, M. – Tuomisto, J.: Farmakologia ja toksikologia, s. 113. 7. painos. Medicina, 2007. ISBN 978-951-97316-2-9.
  16. Reunala ja Seppälä 2003, s. 50.
  17. Sukupuolitautien diagnostiikka ja hoito Käypä hoito 30.6.2010.

    Kirjallisuutta
    • Rahikainen, Agneta: Smittans rike: Om syfilis i konst, kultur och kropp. Stockholm: Natur & Kultur, 2021. ISBN 978-91-27-17037-7.
    • Turpeinen, Oiva: Kuppa: Kuninkaan ja kerjäläisen vitsaus. Somero: Amanita, 2012. ISBN 978-952-5330-57-1.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.