Sybil Thorndike

Agnes Sybil Thorndike syntyi Gainsboroughin kylässä, Lincolnshiressa, Englannissa Arthur John Webster Thorndiken (1854–1917) ja tämän vaimon Agnes Macdonald Bowersin (1857–1933) vanhimmaksi tyttäreksi 24. lokakuuta vuonna 1882. Hänen isänsä oli kaniikki Rochesterin tuomiokirkossa ja oli kotoisin Kanadan Quebecista ja äitinsä oli Etelä-Englannin Southamptonista.[1] Thorndikella oli kolme sisarusta: Arthur Russell (1885–1972), Eileen Isabelle (1891–1954) ja Francis Herbert (1894–1917).[1] Thorndike opiskeli Rochester Grammar Schoolin tyttökoulussa, jossa hän opiskeli klassiseksi pianistiksi. Hän kävi viikoittain Lontoossa soittotunneilla Guildhall School of Music and Drama -koulussa.

Thorndike antoi 11-vuotiaana ensimmäisen julkisen pianistinäytöksensä, mutta vuonna 1899 hänen joutui lopettamaan soittamisen kramppien takia. Thorndiken kirjailijaveljen Russellin aloitteesta Sybil aloitti näyttelemisen.

21-vuotiaalle Thorndikelle tarjottiin hänen ensimmäistä ammattisopimustaan: kyseessä oli kiertue Yhdysvaltoihin näyttelijä-manageri Ben Greetin yhtiön kanssa. Thorndike teki ensimmäisen teatteriesiintymisensä Greetin William Shakespearen Windsorin iloiset rouvat -tuotannossa vuonna 1904. Hän lähti nelivuotiselle kiertueelle Yhdysvaltoihin Shakespeare-ohjelmiston kanssa, missä hän näytteli yhteensä 112 roolia.

Vuonna 1908 Sybilin huomasi näytelmäkirjailija George Bernard Shaw kun Sybil oli ollut Shaw'n kirjoittaman ja ohjaaman komedianäytelmän Candidan pääroolin varanäyttelijänä. Tähän aikaan Sybil myös tapasi tulevan aviomiehensä Lewis Cassonin.

Thorndike liittyi Annie Hornimanin yritykseen Manchesterissa (vuodet 1908–1909 ja 1911–1913), lähti Broadwayn näyttämöille vuonna 1910 ja sen jälkeen hän liittyi neljäksi vuodeksi Old Vic Companyyn Lontoossa vuosina 1914–1918. Thorndike näytteli päärooleja Shakespearen näytelmissä ja muissa klassikkonäytelmissä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Thorndike näytteli Hekabea Euripideen näytelmässä Troijan naiset vuosina 1919–1920. Seuraavat vuodet 1920–1922 Sybil aviomiehineen näyttelivät Ranskan Grand Guignolin teatterin brittiläisessä versiossa.

Vuonna 1921 Sybil aloitti elokuvauransa mykkäelokuvien päärooleissa. Hänen elokuvadebyyttinsä oli draama Moth and Rust, jossa hänen roolinaan oli rouva Brand. Seuraava elokuva oli Jane Shore (1922) Jane Shoren roolissa. Seuraavina vuosina Thorndike näytteli muun muassa elokuvissa Tulipunainen kirjain (1922), Kolea talo (1922), Esmeralda (1922), Macbeth (1922) ja Venetsian kauppias (1922).

Thorndike palasi teatteriin George Bernard Shawin näytelmän Saint Joan päärooliin vuonna 1924, joka oli kirjoitettu erityisesti Thorndike mielessä. Näytelmä oli valtava menestys ja Thorndike uusikin roolinsa vielä ja teki vihoviimeisen esiintymisensä näytelmässä vuonna 1941. Vuonna 1927 Thorndike esiintyi näytelmän Saint Joan katedraalikohtauksessa lyhytelokuvassa Saint Joan. Vuonna 1928 Thorndike näytteli sotadraamaelokuvassa Edith Cavellina Englannin valkoinen sisar ja seuraavana vuonna rikoselokuvassa To What Red Hell (1929).

Sybil ja Lewis olivat molemmat työväenpuolueen aktiivisia jäseniä ja heillä oli vahvat vasemmistolaisnäkemykset. Vaikka vuoden 1926 yleislakko pysäyttikin Saint Joanin ensimmäisen kauden, he silti tukivat lakkolaisia.

Thorndikelle myönnettiin arvonimi Dame Brittiläisen imperiumin ritarikuntaan vuonna 1931. Rauhanaatteellinen Sybil oli Peace Pledge Unionin jäsen. 1930-luvulla Thorndike näytteli ainoastaan kolmessa elokuvassa: draamoissa Hindle Wakes (1931) ja A Gentleman of Paris (1931) sekä historiallinen draama Lapsikuningatar (1936). Teatterin puolella Thorndike näytteli näytelmissä The Knight of the Burning Pestle (1931–1932), Hamlet (1934), The Distaff Side (1934), Coriolanus (1937–1938) ja The Corn is Green (1939).

Toisen maailmansodan aikana Dame Sybil ja Sir Lewis oli kiertueella Shakespeare-tuotannoissa ennen kuin liittyivät Laurence Olivierin ja Ralph Richardsonin kanssa Old Vicin kaudelle New Theatreen vuonna 1944. Kauden aikana Thorndike näytteli muun muassa näytelmissä Medea (1941–1942) ja Peer Gynt (1945). Sodan aikana Thorndike teki yhden elokuvan, komedia Majuri Barbara (1941). 1940-luvun loppupuolella häneltä ilmestyi draamat Nicholas Nickleby (1947) ja Kielletty katu (1949) sekä näytelmät Electra (1946), The Linden Tree (1947), Call Home The Heart (1947) ja The Foolish Gentlewoman (1949).

1950-luvulla Thorndike oli aktiivisimmillaan elokuvauransa aikana. 50-luvun alussa hän näytteli ensimmäistä kertaa Hollywood-elokuvassa sekä ensimmäistä kertaa televisiossa vuonna 1954. Hollywood-debyytti tuli Alfred Hitchcockin ohjaamasta trilleristä Esirippu laskee (1950), jossa näytteli Marlene Dietrich pääroolissa. Samana vuonna hän teki brittiläisen elokuvan Lumottu veri. Thorndike näytteli Kuningatar Viktoriaa elokuvassa Suurempi kuin rakkaus (1953). Vuonna 1957 Thorndike teki ehkä tunnetuimman elokuvasuorituksensa sivuroolissa romanttisessa komediassa Prinssi ja revyytyttö, jonka ohjasi Laurence Olivier. Prinssi ja revyytytön pääosissa olivat Marilyn Monroe ja Olivier itse. Hän voitti roolisuorituksestaan National Board of Review Awardin parhaasta naissivuosasta. Vuonna 1959 ilmestyi James Cagneyn kanssa tehty draama Purista paholaisen kättä. Televisio-debyytin Thorndike teki televisiosarjassa Douglas Fairbanks, Jr., Presents, jossa hän näytteli kahdessa jaksossa "The Heirloom" ja "Mr. Sampson". Hän teki vierailun myös BBC Sunday-Night Theatre -sarjassa jaksoon "Waters of the Moon".

Teatterin puolella Thorndike näytteli menestysnäytelmässä Waters of the Moon (1951) sekä näytelmissä A Day by the Sea (1953), The Family Reunion (1956), The Potting Shed (1957), Eighty in the Shade (1959) ja The Potting Shed (1959). Näytelmästä The Potting Shed Thorndike sai Tony-palkintoehdokkuuden parhaasta naispääosasta vuonna 1959.

Thorndike näytteli vuonna 1961 kahdessa elokuvassa: Hand in Hand ja Uhkapeliä Afrikassa sekä näytelmissä Waiting in the Wings ja Teresa of Avila. Thorndike myös sitoutui Australian ja Etelä-Afrikan kiertueisiin ennen näyttelemistä Olivierin kanssa uudestaan näytelmässä Vanja-eno Chichesterissä vuonna 1962, josta tehtiin myös elokuva Vanja-eno vuonna 1963. Elokuvassa näytteli myös Lewis. Tämä elokuva jäi myös Thorndiken viimeiseksi elokuvarooliksi. Vuonna 1963 Thorndike suoritti myös roolit näytelmiin Turhuuden turuilla ja Some Men and Women. Vuosina 1964–1965 Thorndike näytteli näytelmissä The Reluctant Peer (1964), Season of Goodwill (1964) ja Return Ticket (1965). Television puolella Thorndike teki vierailuja muun muassa televisiosarjoihin Armchair Mystery Theatre (1965), BBC Play of the Month (1965) ja Armchair Theatre (1966).

Thorndike teki hänen jäähyväisesiintymisensä aviomiehensä kanssa näytelmässä Arsenikkia ja vanhoja pitsejä Lontoon versiossa Vaudeville Theatressa vuonna 1966. Seuraavana vuonna Thorndike näytteli näytelmissä The Viaduct ja Call Me Jacky ja Thorndiken viimeiseksi teatterirooliksi jäi The Thorndike Theatressa, Leatherheadissa, Surreyssa näytelmässä There Was an Old Woman vuonna 1969, jolloin myös Sir Lewis Casson kuoli. The Thorndike Theatre oli omistettu Thorndikelle, joka avattiin syyskuussa 1969.

91-vuotias Dame Sybil Thorndike Allan Warrenin kuvaamana vuonna 1973.

Sybil Thorndiken viimeiseksi näyttelysuoritukseksi jäi televisioelokuvassa The Great Inimitable Mr. Dickens Anthony Hopkinsin kanssa vuonna 1970. Samana vuonna Thorndikelle myönnettiin Kunniaritarien ritarikunnan jäsenyys ja sai oikeuden käyttää kirjaimia CH nimensä perässä. Thorndike ja Casson olivat yksi harvoista pariskunnista, jotka molemmat pitivät hallussaam CH-arvonimeä hallussaan omista saavutuksistaan. Hänelle oli myös myönnetty kunniajäsenen oppiarvo Manchesterin yliopistosta vuonna 1922 sekä hänelle myönnettiin kunnioituksena D.Litt (Doctor of Letters) -oppiarvo Oxfordin yliopistosta vuonna 1966.

Televisioelokuvan The Great Inimitable Mr. Dickens (1970) jälkeen Thorndike päätti koko uransa ja jäi eläkkeelle 88-vuotiaana päättäen näin 67 vuotta kestäneen uransa. Hän asettui viettämään eläkepäiviään Lontooseen. Elokuvauransa Thorndike oli päättänyt vuonna 1963 35 elokuvaroolin jälkeen, teatteriuran vuonna 1969 satojen näytelmäroolien jälkeen ja televisiouran vuonna 1970 16 televisioroolin jälkeen. Thorndike teki vierailun eläkkeeltään televisiosarjassa The Dick Cavett Show vuonna 1971 ja 90. syntymäpäiviensä aikaan vuonna 1972 hän esiintyi Sybil: A Celebration of her 90th Birthday -tuotannossa Theatre Royal Haymarketissa Lontoossa.

Thorndike tapasi kiertueellaan näyttelijä Sir Lewis Thomas Cassonin (1875–1969). He menivät vihille 22. joulukuuta vuonna 1908 ja saivat neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä; John (1909–1999), Christopher (1912–1996), Mary (1914–2009) ja Ann (1915–1990). Avioliittonsa aikana molemmat näyttelivät kiertelevissä näytelmissä yhdessä. He olivat naimisissa yhteensä 61 vuotta aina Sir Lewis Cassonin kuolemaan asti. Casson kuoli 16. toukokuuta vuonna 1969 93-vuotiaana. Pian tämän kuoleman jälkeen 88-vuotias Thorndike lopetti näyttelemisen vuonna 1970.

Kun kysyttiin voisiko Thorndike ikinä harkitsevansa jättää aviomiehensä, tämä oli vastannut kuuluisasti: "Divorce, never! Murder, often!" (suom. "Avioero, ei ikinä! Murha, usein!").

Dame Agnes Sybil Thorndike kuoli 93-vuotiaana sydäninfarktiin 9. kesäkuuta vuonna 1976 Lontoossa, Englannissa. Thorndike tuhkattiin ja tuhkat haudattiin Westminster Abbeyyn Lontoossa.

Elokuvassa My Week with Marilyn (2011) Thorndikea näyttelee Judi Dench. Thorndikesta tuli myös ensimmäinen brittinäyttelijä, josta painettiin oma postimerkki.[2]