Svetlana Mironova

Svetlana Nikolajevna Mironova (ven. Светлана Николаевна Миронова, s. 20. elokuuta 1986 Gorki, nykyinen Nižni Novgorod) on venäläinen suunnistuksen maailman- ja Euroopan-mestari. Mironova edustaa tamperelaista Kooveeta, johon hän siirtyi vuonna 2014.[1]

Mitalit
Svetlana Mironova vuonna 2014.
Svetlana Mironova vuonna 2014.
Maa:  Venäjä
Naisten suunnistus
MM-kilpailut
Kultaa KultaaTrentino 2014pitkä matka
Kultaa KultaaStrömstad 2016viesti
Hopeaa HopeaaTartto 2017viesti
Pronssia PronssiaInverness 2015pitkä matka
EM-kilpailut
Kultaa KultaaFalun 2012viesti
Hopeaa HopeaaPalmela 2014pitkä matka
Pronssia PronssiaJeseník 2016pitkä matka
Pronssia PronssiaJeseník 2016viesti

Mironova voitti kultaa pitkältä matkalta hieman yllättäen vuoden 2014 MM-kilpailuista Italiasta. Hän lähti kilpailuun pienellä lähtönumerolla. Vuoden 2015 MM-kilpailuissa Invernessissä Mironova saavutti pronssia pitkältä matkalta. Strömstadin MM-kilpailuissa 2016 hän voitti viestissä kultaa yhdessä Anastasija Rudnajan ja Natalja Gemperlen kanssa mutta jäi henkilökohtaisilla matkoilla sijoille 15 ja 20. Tarton MM-kilpailuissa 2017 hän saavutti viestissä hopeaa sekä sijoittui keskimatkalla neljänneksi ja sekajoukkueiden viestissä viidenneksi.[2] Riian MM-kilpailuissa 2018 hän sijoittui pitkällä matkalla kymmenenneksi.[3]

EM-kilpailuista Mironovalla on viestikulta Falunista vuodelta 2012, pitkän matkan hopea Palmelasta vuodelta 2014 sekä viestin ja pitkän matkan pronssi Jeseníkistä vuodelta 2016.[2]

Mironova on suunnistuksen kokonaismaailmanrankingissa sijalla kymmenen marraskuussa 2017.[2]

Lähteet

  1. Maailmanmestari Mironova Kooveen tuorein vahvistus 20.12.2014. Kestävyysurheilu.fi. Arkistoitu 18.11.2015. Viitattu 17.11.2015.
  2. Athlete profile: Svetlana Mironova runners.worldwofo.com. Viitattu 24.11.2017. (englanniksi)
  3. World Orienteering Championships 2018 Long (pdf) woc2018.lv. 11.8.2018. Arkistoitu 11.8.2018. Viitattu 12.8.2018. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.