Sverre Sigurdinpoika

Sverre Sigurdinpoika (muinaisnorjaksi Sverrir Sigurðarson, n. 1149 – 9. maaliskuuta 1202) oli Norjan kuningas 1184–1202.[1] Hän oli naimisissa Ruotsin kuninkaan Eerik Pyhän tyttären Margaretan kanssa.

Sverre Sigurdinpoika
Sverre Sigurdinpoikaa esittävä patsas Nidarosin tuomiokirkossa.
Norjan kuningas
Valtakausi	1184 – 9. maaliskuuta 1202 1184–1184 vastahallitsijana Maunu Erlinginpoika
Edeltäjä	Maunu Erlinginpoika
Seuraaja	Haakon III Sverrenpoika
Syntynyt	1149
Kuollut	9. maaliskuuta 1202 Bergen
Puoliso	Margareta Eriksdotter
Lapset	Kristin Sverresdotter Haakon III Sverrenpoika Sigurd Lavard
Suku	Sverre
Isä	Sigurd II Munn (epävarmaa)
Äiti	Gunhild
Uskonto	katolilaisuus

Sverre Sigurdinpoikaa pidetään yhtenä Norjan historian merkittävimmistä hallitsijoista. Hän saapui Färsaarilta Norjaan vuonna 1174 väittäen olevansa Sigurd II Munnin poika. Sverre nousi Birkebeinit-kapinaliikkeen johtohahmoksi ja taisteli vallasta kuningas Maunu Erlinginpoikaa vastaan. Sverre julistettiin Trondheimin kuninkaaksi, ja vuonna 1179 hän löi Maunun joukot. Sverren ja Maunun kamppailu päättyi Fimreiten taisteluun vuonna 1184, jossa Maunu sai surmansa. Sverrestä tuli tämän jälkeen koko Norjan kuningas.[1]

Sverren pyrkimys saada määrätä piispojen valinnasta ja vaatimus arkkipiispan asejoukkojen supistuksesta johtivat välirikkoon kirkon kanssa. Arkkipiispa Erik Ivarsson kieltäytyi kruunaamasta Sverreä ja pakeni Tanskaan useiden piispojen kanssa. Välirikko johti lopulta siihen, että paavi Innocentius III asetti Sverren kirkonkiroukseen.[1]

Sverre joutui loppuvuotensa taistelemaan kirkkoa tukevia kapinallisia vastaan. Oslon piispa Nikolas Arnesson ja arkkipiispa Eirik Ivarsson yhdistivät voimansa ja palasivat Norjaan vahvan laivaston mukana. Kapinalliset saivat haltuunsa suurimman osan Norjan itäosista, mutta Sverreä he eivät saaneet kukistettua. Sisällissota jatkui Sverren kuoleman jälkeen, ja vasta hänen poikansa Haakon teki rauhan kirkon kanssa.[1]