Sven Donner

Sven Evert Donner (12. toukokuuta 1890 Helsinki[1] – 8. syyskuuta 1970) oli suomalainen lääkäri, partiojohtaja sekä itsenäisyysaktivisti.

Henkilöhistoria ja ammattiura

Donnerin vanhemmat olivat valtioneuvos Anders Severin Donner ja Elin Maria Wasastjerna. Hän pääsi ylioppilaaksi 1908 ja valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1913, lisensiaatiksi 1920 sekä lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1926. Hän sai professorin arvonimen 1950. Donner oli naimisissa vuodesta 1919 Elsa Strengellin kanssa. Heillä oli kolme lasta, Märta Donnerista tuli tunnettu lastenneurologi.[1]

Donner toimi Suomen armeijan ylilääkärin adjutanttina, eri joukko-osastojen lääkärinä ja lääkintäaliupseerikurssien opettajana 1918–1921 yleten 1919 lääkintäkapteeniksi. Hän oli Helsingin yleisen sairaalan apulaislääkärinä 1920, Lapinlahden keskuslaitoksen apulaislääkärinä 1922–1925 ja Tampereen kaupungin mielisairaalan lääkärinä 1925–1928. Tämän jälkeen Donner toimi Nikkilän sairaalan ylilääkärinä 1928–1939 sekä Helsingin Kivelän sairaalan mielisairasosaston ylilääkärinä vuodesta 1939 ja Helsingin yliopiston dosenttina vuodesta 1940.

Hän oli ylioppilaiden poliittisen valtuuskunnan puheenjohtajana 1917–1918, Suomen psykiatris-neurologisen yhdistyksen puheenjohtajana 1930–1931, Sielunterveysseuran puheenjohtajana 1929–1931, Hermo- ja mielitautien vastustamisyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1944 sekä Pelastakaa Lapset ry:ssä hallintoneuvoston varapuheenjohtajana vuodesta 1951 ja keskushallituksen puheenjohtajana.

Maanpuolustus- ja partiolaistoiminta

Donner oli vuodesta 1915 mukana jääkäriliikkeessä ja myöhemmin myös suojeluskuntaliikkeessä. Hän osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten puolella ja oli Aktivistikomitean jäsen 1915–1918. Donner oli myös Duodecimin ambulanssin ylilääkärinä Itä-Karjalan kansannousun aikana 1921–1922 sekä lääkintätehtävissä sotavuosina 1939–1940 ja 1941–1944. Donner ylennettiin lääkintäeverstiluutnantiksi 1942. Hän toimi jatkosodan aikana armeijan hermo- ja mielitautiosaston tarkastajana.

Partioliikkeessä Donner oli partiojärjestö Toimen Poikien johtajana 1913–1925 ja Suomen Vapaan Partioryhmän johtajana 1917–1963 sekä Suomen Partiopoikajärjestön puheenjohtajana 1957–1963.

Natsikytköksiä

Monien merkittävien aikalaistensa tavoin Donner ihaili kansallisosialistista ideologiaa ja toimintaa. Suomen armeijan hermo- ja mielitautiosaston tarkastajana hän toivoi jyrkkiä toimia vammaisia kohtaan. Donner kirjoitti armeijan johdolle erään tarkastusmatkansa päätteeksi ihailunsa Hitlerin vammaisten murhauttamistoimia kohtaan: "En voi pitää mahdollisena sitä, että Suomellakaan olisi varaa sallia kielteisten voimien tehdä tuhotöitään samalla kuin se panee myönteisimmät alttiiksi rintamilla." Donner piti välttämättömänä, että vaikeimmat potilaat "tehdään vaarattomiksi" ja suljetaan keskitysleiriin.[2] Ylen Mot-ohjelman[3] mukaan suomalaisella lääketieteellä ja natsilääkäreillä oli tiivis yhteistyösuhde, eikä mainittu natsimielisyys ollut harvinaista. [2][3]

Teoksia
  • Duodecimin jäsenten Itä-Karjalan ambulanssien toiminnasta talvella 1921–22. Duodecim 2–3/1923
  • Om behandling av progressiv paralysi med inympning av malaria. 1925
  • Über Belastung mit Schlag und Arteriosklerose bei den Paralytiker und bei anderen Geisteskranken, väitöskirja. 1926
  • Intracranial acuta ederna. 1947

Lähteet

Viitteet
  1. Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 71-72. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. Lääketieteen musta historia, osa 1: käsikirjoitus yle.fi. Viitattu 27.9.2018.
  3. Mot-ohjelma, osa 2. Yle.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.