Suvuton lisääntyminen

Suvuton lisääntyminen tarkoittaa eliön lisääntymistä jakautumalla tai muulla tavalla niin, että syntyvä uusi yksilö on geneettinen kopio emoeliöstä.

Bakteerit lisääntyvät ainoastaan suvuttomasti jakautumalla, mutta myös jotkin kasvit ja eläimet pystyvät lisääntymään suvuttomasti.

Silmikointi on esimerkiksi sieni- ja polttiaiseläimillä esiintyvä suvuton lisääntymistapa, jossa emoyksilö muodostaa pintaansa uusiksi yksilöiksi kehittyviä silmuja.

Kasvien suvuttomassa lisääntymisessä maajuuresta, juurivesoista, maarönsyistä, sipuleista, mukuloista, lehti-iduista tai itiöistä kasvaa uusia yksilöitä. Kun maavarsi katkeaa, syntyy uusi kasvi. Näin kasvi lisääntyy ilman siemeniä, eli suvuttomasti. Siementen avulla leviäminen on epävarmaa, koska suurin osa siemenistä tuhoutuu. Suvuton lisääntyminen on varmin keino, mutta sopeutuminen on huonompaa kuin suvullisilla lisääntyjillä. Suvuttoman lisääntymisen avulla kasvaa vain kopioita siitä yksilöstä, jonka maavarresta tai itiöistä ne ovat kasvaneet. Suvullisesti leviävillä kasveilla taas jokainen yksilö on erilainen, mikä edesauttaa sopeutumista eri olosuhteisiin.

Myös jotkin eläinlajit kykenevät suvuttomaan lisääntymiseen.

Esimerkkejä suvuttomasti lisääntyvistä kasveista ja eläimistä

Katso myös

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.